24.1.2013

Agilityn ihmeellinen maailma

Joulutauko tuli ja meni jo aika päivää sitten ja paluu takaisin agin ihmeelliseen maailmaan on tapahtunut jo heti vuoden vaihteen jälkeen. Kisoja ei ole kiikarissa nyt ihan hetkeen. Vähän epäilen neiti Harmaan aloittavan juoksun samantien kun ilmon pistää menemään, joten katsellaan ja kuulostellaan..

Niinulla ollaan tehty vähän lyhkäsempää pätkää ja treenit ovat olleet ihan hauskoja. Kaikkien alkuvuoden treenien teemana on ollut rytmitys. Kylläpä muuten voikin olla vaikeeta! Oikeastaan kuluvalla viikolla sain vasta ihan aikuisten oikeasti edes hieman ajatusta siitä tai ehkä paremmin tajusin sen, miten hyvin Yola reagoi rytmitykseen. Aivan super käännöksiä, kun itsellä on rytmitykset ollut edes vähän paremmin oikeanlaisia. Vielä kun oppisi rataa tutkiessa ja tutustuessa havainnoimaan ne kohdat joihin rytmittää ja miten rytmittää :) No ainakin uutta opittavaa riittää!

Juhalla on treenit myöskin kulkeneet ihan kivasti, tosin Joulun jälkeen vasta pari treeniä ollut. Näissä kanssa tullut tästä paljon puhutusta rytmityksestä..tai siis sen puutteesta vähän noottia. Takaakierto-päällejuoksu-pers*jättöjä tarvitsisi hieman hinkata oman ohjaamisen osalta. Ihmekös tuo jos Yola vetäsee rimat alas, jos allekirjoittanut tapittaa edessä ja vielä kaiken lisäksi näkee & tajuaa sen, että edessä ollaan ja pahasti :D No, ainakin tajuan (edes hetkellisesti) missä ja mikä meni vikaan! Eli jatketaan treenailuja..

* * * * *

Our agility training has been going on now few weeks after the break. I haven't thought any trials because I'm waiting Yola's heat soon. If I decide to take apart some trial I'm so sure Yola's starts her heat same day. So I'm waiting and watching what is happening..propably nothing because I'm not doing anything ;)

Train courses has been shorter and we had concentrated timings. It's so difficult but maybe I learn some day :D But it's really nice to see how Yola reacts when timing is good, she makes so nice turnings. Little thing but major consequence. Cool!
Still so much to learn but at least I'm sometimes able to see myself what went wrong and how :)     

22.1.2013

Jessican luona tokoilemassa

Käytiin eilen taasen Jessican luona Sipoossa tsekkaamassa tokon osalta tilanteen missä mennään. Varsin hauskaa oli jälleen ja Yola oli varsin pätevä. Palkaksi olin Murren Murkinasta käynyt hakemassa aiemmin broilerin sydäntä ja kivipiiraa. Hyvin nuo herkut neidille kelpasi, jopa niinkin hyvin, ettei se meinannut kyetä edes keskittymään. Vähän etukäteen pelkäsin, että noinkohan sille lelu kelpaa kun tuollaiset herkut on mukana, mutta hyvin se pallon peräänkin lähti ja riepotteli sitä :)

Mutta itse treeniin ja mitä kaikkea tuli ilmi. 

NOUTO: 
Noudot ylipäätään on mennyt kovasti eteenpäin, Yola melkein jo osaa palauttaa perusasentoon kapulan. Hienoa! Se lähtee hyvin kapulalle, mutta tykkää ravata takaisin päin. Tähän täytyy siis kiinnittää huomiota -> ei usein perusasentoon/loppuluovutukseen, vaan lelu/namipalkka taakse ja vauhtia sitä kautta. Erikseen treenattava lyhyeltä matkalta loppuosaa.

JÄÄVÄT:
Seisominen/maahan meno hyvät ja pysyy paikoillaan, kun itse jatkaa matkaa eteenpäin. Tosin maahan menoa täytyy vahvistaa, tarjoaa hyvin mielellään seisomista. Maahan menossa kellahti kyljelleen ensimmäisellä kerralla, kun tehtiin liikettä kokonaisena. Seisomisessa taasen oli ihan ässän (S:n) muotoisena pieni harmaa, kun piti seurata mihin itse kuljen :D Mutta pysyi paikoillaan! Tehtiin tähän harjoitusta niin että Yola jäi maahan/seisomaan ja itse otin muutaman askeleen taakse, palasin sen sivulle, kiersin toiselle sivulle ja taakse. Jos meinasi liikkua, tästä huomautus. Tarkoitus siis ei ole heti ensimmäisellä kerralla päästä koiran taakse, vaan lähinnä totuttaa sitä siihen, että vaikka mie pyörisin siinä ympärillä, ei tarvitse lähteä heti perään tai heittää katolleen. Näiden jälkeen otettiin kokonaisena liikkeenä vielä molemmat AVOn jäävät ja ne oli hyvät :)

MERKKI/RUUTU:
Tehtiin ensin VOI-ruutua, Jessica vei pallon valmiiksi ruutuun. Ensimmäisellä kerralla hieman haki, mutta löysi perille asti. Ennen toista kertaa siirrettiin merkit pois Yolan reitiltä. Joten Yola kurvasi katsomaan mitä vietiin pois matkalla ruutuun, mutta meni kuitenkin perille asti. Sitten otettiin merkki mukaan, pallo edelleen valmiina ruudussa. Kävin näyttämässä Yolalle merkin ennen ensimmäistä lähetystä. Haki hyvin merkin taakse ja palkka sinne. Tästä lähetys eteenpäin, tarjosi maahan menoa, mutta toisella käskyllä löysi suunnan ruutuun. Toisella kerralla katseli ruutuun, kun Jessica vei pallon sinne joten jouduin käydä näyttämässä merkin, kun focus oli täysin ruutuun. Tämän jälkeen meni hyvin.
Lisäksi otettiin vielä ruudusta seuraaminen uutena juttuna. Tämä oli vaikea, Yola lähti käskystä vauhdikkaasti liikkeelle, mutta ei löytänyt paikkaa. Tosin käännyin ruudulle tultaessa oikealle joten suunta oli vaikeampi, mitä olisi ollut vasemmalle lähteä. Täytyy näissä siis palkalla näyttää oikea paikka ja mitä halutaan.

HYPPY/HYPPYNOUTO:
AVOn hyppykin näyttää olevan hyvällä mallilla, tosin paluu hypyssä vielä töitä. Tuppaa kiertää esteen eikä hypätä yli. Lähtee viereltä hyvin hyppäämään ja istuu hyvin, ei enää kierrä esteen sivulle vaan jää aika hyvin suoraan taakse. Paluu hypyn tosiaan mieluusti kiertää. Kesken kaiken tajusin, että agissa käytössä on 'tule' -käsky lähdössä eli kun hyppää mua kohti. Voisikohan se toimia myös tuolla, ainakin alkuun? Täytyy testata ja funtsia.
Otettiin myös hyppynoudon alkua. Täytyy olla tarkkana, että kapula jäisi suoraan esteen taakse. Paluuhyppyyn houkuttelu. Ei voi houkutella namilla, muuten kapula tippuu suusta samantien ja esteen yli tulee ainoastaan koira :P Muutoin toimi hyvin.

SEURAAMINEN:
Seuraamisessa alkuun edisti ja myös pysähtymisen perusasento oli aivan liian edessä. Muutama kerta yritettiin ilman apua, mutta lopulta jouduin palkalla hakemaan oikean paikan. Muutenkin alkuun painoi aika paljon. Kun päästiin alkuun, oli taasen ihan hyvää seuraamista. Tehtiin juoksupätkät, samoin hidas kävely, sivuaskeleet molempiin suuntiin ja taakse. Sivuaskeleet oikealle hyvät, vasemmalle lakoaa alta kauas pois, samoin peruuttamisessa. Peruuttamisessa olen kertaalleen astunut hännän päälle joten ihmekös tuo, että 'vähän' väistää :P Sekä vasemmalle sivuaskeleissa ja peruuttamisessa muutetaan aloitus oikealle jalalle. Nyt alkuun nami-apu, jotta saa sen pidettyä suht oikeassa paikassa.

LUOKSETULO:
Tehtiin pysäyksistä ainoastaan seisominen tällä kertaa. Ensimmäisellä kerralla liike kokonaisuutena. Lähti perään muutaman askeleen jälkeen eli tähän täytyy kiinnittää huomiota. Itse luoksetulossa vauhti oli oikein hyvä ja pysähdys myös hyvä, tässä ei ollut apuja mukana. Jatkettiin siitä loppuun, mutta se ei enää toiminutkaan. Liekö syynä kenties se, ettei tätä olla tehty varmaan kertaakaan :D Lähti kyllä tulemaan luokse, mutta hitaasti ja odotti uutta käskyä. Täytyy siis pysäyksen jälkeen treenata vauhtia ja sitä loppua vähän enemmän. Myöhemmissä luoksareissa tarjosi istumisen, jota ei ole aiemmin ikinä tehnyt!?

KAUKOT:
Kaukot oli aivan totaalisen hukassa. En tiedä alkoiko Yola väsymään vai oliko herkut niin hyviä, ettei oikein maltti riittänyt. Lopulta saatiin muutama kohtuullisen hyvä vaihto maahan/istu niin että Yolan molemmin puolin oli namit muutaman metrin päässä. Näistä vapautus hyvin nopeasti nameille. Näitä oli vielä kotona pakko testata illalla myöhemmin, että onko se täysin unohtanut koko jutun. Vähän se seisomista tarjosi, joka väliin sanoi tai näytti ihan mitä tahansa. Täytynee hetki keskittyä pelkästään maahan/istu/maahan -vaihtoihin ettei se AVOn kokeessa rupea sitä seisomista tarjoamaan :P

Yola oli taasen oikein pätevä ja kovasti mennyt eteenpäin. Siitä näkee tuolla treeneissä ihan todella hyvin, miten se koittaa keksiä mitä siltä halutaan. Raukalla kulmat ihan kurtussa, kun täytyy kovasti pohtia. AVOn liikkeet alkavat olla aika hyvällä mallilla, pientä viilausta vähän siellä sun täällä, mutta ihan hyvältä vaikuttaa. Suurin ongelma lienee tällä hetkellä paikkamakuu, mutta ei sekään varsinaisesti ongelma enää.                   

12.1.2013

tehotreeniä :)

Joululomalta ollaan palailtu takaisin treenielämään. Agilityissä oli parilla ensimmäisellä treenikerralla kierrokset kaakossa ja homma meinasi lähteä lapasesta. Sittemmin olemme palautuneet normaaliin menoon ja jutut toimii edelleen aikasta kivasti :)

Perjantaina oli syksyllä alkaneen tokokurssin viimeinen kerta ja Sanna olikin tehnyt temppuradan viimeisen kerran kunniaksi. Tämä oli oikein hauska treeni ja vaikka Yola meinasi enemmän keskittyä alustan siivoamiseen. Hallilla oli siis kentän pohja täynnä jonkun toisen kylvämiä nameja >:I Yola teki ensimmäistä kertaa merkiltä ruutuun lähetyksen. Merkille se meni hyvin, ruudussa oli target auttamassa ja sinnehän se lähtikin todella hyvällä vauhdilla ja suoraan. Hypyn kanssa sen sijaan oli enempi vähempi ongelmia, kun eräs niiden namien perässä olisi vaan mennyt... Lisäksi saatiin oikein kivoja noutojakin tehtyä Yolan kanssa :)

Tänään oli ohjelmassa lammastusta pitkästä aikaa. Oman polven reistaillessa jätettiin poispäin ajot nyt kokonaan pois ja työskenneltiin vain pyöröaitauksessa. Ensin suuntia, mutta muutettiin treeniä nopeasti ja alettiin kontrollitreeniä tekemään. Eli puolikkaita kaaria, jonne pysäytys. Lisäksi tehtiin muutamat parin askeleen ajot, joihin tuli pysäytys melkeinpä siis samantien. Tämä treeni oli hyvä, alkoi tuntumaan siltä, että koira ehkä pysyy näpeissä ja itse ehtii kasata pakan ennenkö se kerkee edes ruveta leviämään. Tykkään kovasti siitä, että aika hyvin Yolan pysähtymiseen pystyy luottamaan. Hyvin se pitää katseen laumassa odottaessa, vaikka itse liikunkin aitauksessa lampaiden taakse tai eteen tai mihin milloinkin. Oikein hyvä ja mukava aloitus vuodelle tämä lammastus :)

Olin vielä reipas ja ajoin Sporttikoirahallille tekemään lyhyet tokotreenit Yolan kanssa. Ohjelmassa oli AVO-hyppy, jäävät, merkki ja siitä ruutuun lähetys. Lisäksi tehtiin parit noudot sekä vauhti luoksetulot. Hyppy alkoi toimimaan ihan kivasti jo, samoin merkki ja ruutuun lähetys. Jäävissä meinaa kääntyä perään, vaikka onkin etupalkka. Noudot ok ja samoin luoksari. 

* * * * *

Year has started and also our training in agility :) First couple times was quite awful, she was so eager to work. She barked a lot and what she wanted. Now she has already calmed and she is back normal :)

Yesterday we were training obedience and it was quite fun :) In the hall was much someones treats so Yola was more interested of them than working. Though we made few quite nice tricks and couple new ones too :) We trained today little bit too and made good progress. Not yet ready for trial but going forward all the time. Maybe february or march?

Today we were also herding. My knee is little bit broken, don't know yet what's wrong and it disturbed little. Though we had good time and tried new things which worked well.

So year has started and I'm really happy how it has happened :) Although my knee is little bit bad thing but hopefully nothing what needs surgery...