11.5.2016

Yenga aloitti kisauransa / Yenga's first official agility trial

Helatorstaina suunnattiin koirien kanssa Ojankoon ja Yengalla oli ohjelmassa ensimmäiset viralliset kisat. Kontaktit on sen kanssa vielä vaiheessa, joten ilmoitin sen ainoastaan hyppyradalle. Tuomarina radalla oli Johanna Wurtrich. Keli oli mitä parhain, aurinko paistoi ja oli lämmin. Vähän jopa mietin, että mitenhän pikku-ukko jaksaa tuossa kuumuudessa..

Rata oli oikein mukava, vaikka tutustuessa vähän pohdinkin, että mitä kummaa tulen tekemään siellä pariin eri kohtaan. Jotenkin ihan outoa lähteä miettimään Yengan kanssa asioita, kun väkisin tulee mieleen rutiinit ja ohjaukset Yolan kanssa. Itse radalla huomasinkin ohjaavani ihan kuin radalla olisi ollutkin Yola eikä Yenga ja kamalasti varmistellen :D Itse rata selvittiin 5vp, kun kepeiltä tuli Yengalle virhe. Jäin itse vähän liiankin paljon jälkeen joten se kerkesi hypyn jälkeen kääntymään itseeni päin ja väärinhän se sitten kepeille sitten sujahti. Ensimmäiseen väliin kyllä, mutta väärälle puolelle :D Kaarteet myös venyi ihan hillittömäksi, kun oma rytmi oli ihan hukassa ja jouduin jäämään sitä odottelemaan vähän joka kohdassa. Ei se onneksi videolla kuitenkaan niin pahalta näyttänyt :) Videosta kiitos Turusen Satulle!



Ihan parasta kisoissa kuitenkin oli se, että Yenga käyttäytyi siellä ihan samalla tapaa mitä treeneissäkin. Ainakaan toistaiseksi ei siis pikku-ukon pää keittänyt yli, toivottavasti tämä pätee myös jatkossa. Täytyy kyllä sanoa, että itseä pikkaisen jännitti normaalia enemmän :D

(c)Satu Tuominen

(c)Satu Tuominen
 
 * * * * *

Yenga has started his career at agility trials last week. His contacts isn't ready yet so we had only one run at jumping course. He did really fine, only one little mistake at weaving :) I'm really happy how he behaved there, worked similarly at trial than at training. Boy, it was weird handle him after Yola. I'm so used to trial with Yola and I noticed I was handling him as he is Yola. Not good thing at all.. So turnings were quite awful and my own rhythm were so bad. But it's ok, I'm learning and he is also. Hopefully he stays as calm as he was.

Last weekend we had also herding camp and Yola's breeders were visiting here in Finland. Noelle kept clinic and it was really really nice. One weird thing was that Yenga was scared of the sheep :o I don't understand, he did just fine last summer. Need to give him time and see later what's going to happen.