29.10.2014

Kädetöntä agilityä / Agility without hands?

Yenga on päässyt nyt kolmena viikkona peräkkäin Yolaa tuurailemaan Niinun treeneihin, kun harmaan treeni- ja kisakalenteri on ollut aika täyden oloinen.
Ensimmäinen kerta meni hienosti, Yenga oli pätevä ja teki sujuvasti kaiken maailman pakkovalsseja ja ties mitä kaikkea. Se haki hienosti esteille ja oli taasen kuin junan olisi raiteillaan laittanut menemään. Mutta viime viikon treenit, ne oli jotain aivan kamalaa :o 

Ukkeli oli päättänyt esteiden sijaan keskittyä allekirjoittaneen käsiin! Se hyppeli ihan surutta käsivarsiin kiinni ja otti ihan kunnon puruotteen. Sen mielestä oli kai hurjan siistiä, kun siellä radalla heilui tuollaiset mukavat lihatikut... Tällä erää ei meinannut tulla mistään ja lopulta siirrettiin treenit siihen, että mennään vain suoraan niin että palkka on siellä edessä. Eli fokus eteen, ei allekirjoittaneen käsiin. Parin toiston jälkeen Yenga menikin hienosti palkalle eteenpäin eikä välittänyt ollenkaan omasta liikkeestä.

Treenejä jatkettiin Niinulla eilen, tiistaina. Tällä kertaa aloitettiin ihan suoralla linjalla olevista 2 hypystä ja siitä, että Yenga menisi eteenpäin ilman mun käsille hyppimistä. Tämä sujuikin hienosti, joten siirryttiin seuraavaan tehtävään, jossa mentiin hypyltä puomin alla olleeseen suoraan putkeen ja siitä vielä hypylle, edelleen kaikki suorassa linjassa. Nyt ei Yenga sitten osannutkaan mennä putkeen (vaikka kyllä oikeesti osaisi), vaan kipitti putken viertä pitkin...ja tadaa, suoraan käsiin :/ No tätä tehtävää sitten vähän muunneltiin ja katsottiin vähän mitä ukkeli tekee. No ensimmäinen reaktio hyvin usein oli loikata käsiin kiinni ja sitten vasta esteelle. Aloitettiin myös takaaleikkauksia treenaamaan ja sama juttu näissä, ensin käsille ja sitten vasta esteelle.... Kädetön ohjauskaan ei oikein toimi ukkelilla, se lataa sitten kiinni selän takana oleviin käsiin tai käsivarteen tai mikä nyt sitten sattuukaan kohdalle.

Tätä nyt sitten pohdittiin, että miten saadaan käsille ampuminen pois. Katsotaan ja kokeillaan tarjoamista nyt ensialkuunsa. Eli itse kävelen hyppyä kohden ja jos Yenga tulee käsille, pysähdyn samantien. Jos se itse lähtee tarjoamaan ja menee esteelle, kehut / naksu ja palkka. Jos ei ole apuna ketään, itseltä palkka mutta ei koiran puoleisesta kädestä. Katsotaan mitä tästä seuraa... Aikamoinen tapaus ukkeli tuntuu olevan!!


kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...???

Yenga has been at agility trainings couple times because Yola has had so much other trainings. He is very fast already but big problem seems to be he liking to jump to my hands and bite. First week he was super and did some really great stuff, going and looking forward very well. Last week was awful, he didn't focus to obstacles at all just jumping and biting my hands. And he bites really hard, not nipping or anything like that!

This week's trainings were better but still jumping first to my hands and after that going toward obstacle. So I'm wondering if I should learn handle agility without hands?! :D Haha, just kidding... Now we are trying to get him to offer obstacle by himself and see if that helps. I'm just walking toward the jump and if he goes by himself to jump then I'm clicking to him and giving him toy to play with. If he jumps and bites my hands, I just stop and nothing happens. We tried that yesterday and it looked like he was thinking and started to offer the obstacle. We'll see if that works...

He is quite tough boy and not so easy to live with yet. We are discussing every time when going out if it's ok to tug Yola's tail or her leash or something. Yola is luckily keeping more discipline to him than before and he is thinking Yola is the boss. There is a lots of potential on him so I'm looking forward to he grow up. And really hope this puppy time is over really really soon :D    

18.10.2014

Juoksukoulu -osa2

Tänään oli juoksukoulun toinen treenikerta lauantai-illan ratoksi. Porukka oli hieman viime kerrasta pienentynyt ja meitä taisi paikalla olla 7, kun kaiken kaikkiaan juoksukoulussa on osanottajia 12. Tällä viikolla treeni oli aika paljon kevyemmän tuntuinen verrattuna ensimmäiseen treeniin eli salilta ei tarvinut polvet täristen raahautua pois tällä kertaa :P Mutta eiköhän tämäkin huomenna lihaksissa tunnu!

Päivällä vein merlet Luukkiin Halkolammin metsiin seikkailemaan ja reilun tunnin taaperrus siellä aikaan saatiin. Tällä erää oli kamerakin mukana, sen verran hieno ilma oli päivällä :) Tämän postauksen seassa siis jokunen kuva päivän retkeltä.


TOKO-tehikseen oli syys-lokakuun vaihteessa ylimääräinen haku ja päätin kokeilla onnea tehiksen kanssa ja vasurilla sutasin hakemuksen sen enempiä miettimättä mitä siihen kirjoittelisi. Maanantaina tupsahtikin sähköpostiin posti, jossa ilmoitettiin meidän päässeen Yolan kanssa tehikseen! Keskiviikkona olinkin itse tutustumassa uusiin treenikavereihin ja mitä siellä tehiksessä oikein touhutaan. Oli oikein mukavan oloinen ja kannustava treeniporukka, joten talven treenejä innolla odotetaan. Tehiksen toiminnasta voi lukea tarkemmin omasta blogista :)

hulluilla on halvat huvit
Maanantaina juostiin Juhalla Agility-Akatemialla treenit ja tiistaina oli taas tuttuun tapaan Niinun treenien vuoro. Tälle viikolle olin ostanut Askolta toisen vuoron meidän ryhmään, joten Yengakin pääsi ihan oikeasti treenaamaan. Vitsi se oli pätevä! Yenga teki jo pakkovalssia putkeen, vähän päällejuoksun alkua ja ihan jopa 4 esteen radan pätkänkin :) Olipas hauskaa! Se on edelleenkö juna :D Vähän rajun oloinen tuntuu olevan joten voi olla vähän 'vaarallisempi' tapaus tämä ohjata verrattuna Yolaan. Veikkaan tuon nimittäin tulevan ihan surutta päin, jos/kun itse on ohjauksissa myöhässä tai edessä. No, onneksi ohjaaja on juoksukoulussa :D 




poseeraukset ei ihan onnistuneet tänään :D


5.10.2014

Juoksukoulu -osa1

Meidän seuran agilityn tehis-ryhmä järjestää tälle syksylle juoksukoulun. Tehisporukasta ei löytynyt riittävästi osallistujia kurssille, joten sinne pystyi hakemaan mukaan myös muut. Kävi hyvä tuuri, kun pääsin itsekin sinne mukaan ja eilen illalla olikin ensimmäinen treenikerta :)

Juoksukoulun ajatus on kehittää nimenomaan agilityssa tarvittavia ominaisuuksia eli lähtönopeuksia, vauhtikestävyyttä ja maitohappojen sietokykä parantaa. Eli ei niinkään keskittyä lenkkijuoksemiseen, mikä on hyvä koska inhoan lenkkijuoksemista, voiko olla tylsempää ja typerämpää :D
 
Alkuun tehtiin 15-20min lämmittely ja sen perään tehtiin erilaisia spurtti-, loikka- ja kyykkyharjoituksia varmaan lähemmäs 45min. Loppuun kevyet venyttelyt ja ohjeeksi käydä illemmalla rauhallinen kävelylenkki palautteluna. Yllättävän monipuolinen treeni oli tuosta saatu eikä vaikutukset ole pelkästään jaloissa. Nyt aamulla tuntee mm. mahalihakset, pehva ja erinäiset lihakset jaloissa tehneensä eilen töitä, mutta sängystä sentään päästiin ylös :)
Koin itse treenin hyvin hyödylliseksi, siitä sai irti ideoita mitä lähteä itsekin tekemään ja treenaamaan. Ohjeistuksena oli lihaskuntotreeninä noita liikkeitä tehtävän 2-3krt/vko ja jos taas haluaa sitä nopeutta ja räjähtävyyttä parantaa, pitäisi liikkeitä tehdä 1-2krt vkossa.

Tässäpä vielä kuva merleistä tältä päivältä Nuuksion retkeltä, ei ole Yenga enää ihan pieni poika :)

5.10.2014