26.10.2013

Silmätarkastus ja vähän agiliitelyä / eye check and little bit of agility

Yolan kanssa ollaan vihdoin ja viimein päästy muuttamaan takaisin kotiin kesäresidenssistä :) Putkiremppa siis meidän rapun osalta ohitse ja jäljellä tavaroiden paikoilleen laittelua. Koko kulunut viikko on mennyt kämppää järjestellessä ja jatkaa edelleen pitäisi, mutta vähän nyt hyydyttää.

Tiistaina treeneissä oli Niinua tuuraamassa Jenna Caloander ja olipahan varsin hauskat ja onnistuneet treenit. Yola pisteli parastaan ja teki todella hienosti töitä, tuntui Jennakin kovasti tykkäävän nti Harmaasta :) Kontaktit sujuvat treeneissä varsin mallikkaasti ja näyttääkin tehneen varsin hyvää pieni kurin palautus niiden osalta. Hyvä Yola! Tänään käytiin itse treenailemassa hallilla aamupäivästä vähän kaikennäköistä, mutta varsinaisesti ei mitään. Erinomaisesti suunnitellut treenit siis :P

Treeneistä jatkettiin Yolan kanssa Apexiin silmätarkastukseen. Peilaajana toimi Sari Jalomäki tällä kertaa. Kesäkuussa 2012 tehdyssä peilauksessa Yola sai PRA-epäilyttävä lausunnon ja tältä pohjalta lähdettiin siis liikkeelle. Hyvin tarkkaan Sari Yolan silmät tutki ja peilauksessa oli mukana vielä toinenkin eläinlääkäri joten tuli tuplasti katsottua silmät läpi. Yolalla on edelleen ohuet verisuonet silmissä, mutta ne jatkuu ihan silmän pohjaan asti, haaroittuu normaalisti eikä silmissä ole normaalista poikkeavia heijastumiakaan. Pupillit Yolalla oli vähän 'laiskahkot' ja isot, mutta tämän Sari laittoi tilanteen syyksi. Pupillit kuitenkin reagoi valoon ihan normaalisti. Summa sum maarum, Yolalle peilauksesta siis terveen paperit :)

* * * * *

We are back at home with Yola again. Our home has had pipe repair and thankfully it's over. It's still big project and is still going on in other buildings and stairways. I'm already so tired of unpacking and arranging things back to their places but need to do it.. But it's so nice to be back at home :)

On tuesday our coach was in Italy and there was Jenna Caloander replacing Niinu. I think Jenna is one of the best agility handlers in Finland and she was also good coach. Yola was working really nicely and did so good job. I think Jenna also liked Yola a lot :) Yola is doing contacts now well in trainings, hope she can handle them also in trials..

Today Yola had also eye check. Last year she got PRA suspicious but this year her eyes were clear. She has thin vessels but there is nothing abnormal of them. Also reflections is just normal. Her pupils were little bit 'lazy' and big but the situation probably explains that. They react normally toward light so nothing abnormalt there either. I'm so happy to know she doesn't have anything wrong in her eyes, not PRA or anything else :)   

12.10.2013

some agility photos

Viikko sitten Kirkkonummen kisoissa oli Pätysen Jukka kameroineen paikan päällä ja näyttääpä linssiin eksyneen myös yksi nti Harmaa sekä Tappijalka :D Linkeistä eteenpäin klikkailemalla löytyy muutamat kuvat :)


Week ago in Kirkkonummi was also Jukka Pätynen with his camera. He got some pics of Yola and Ducky too. After the url (or the pic) you can find few more :)

Yola: http://koirakuvat.kuvat.fi/.../20131006_4MG_8815.jpg
http://koirakuvat.kuvat.fi/.../20131006_4MG_9084.jpg

Ducky: http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2013-10-06+siunt/2013-10-06+siunt+medi1/20131006_4MG_8024.jpg 

We did it, finally!! :)

Vähän jäänyt blogin päivitys vähemmälle ja kisakuulumiset kokonaan kertomatta..

Yolalle saatiin aikaiseksi ensimmäinen nolla kakkosissa heinäkuulla. Sittemmin ollaan kisattu vaihtelevalla menestyksellä, vaihtoehtoina on lähinnä ollut täysi katastrofi tai ihan super rata. Ojangossa syyskuun lopulla oli ensimmäiset sisäkisat Vuokkosilla, joissa tuomarina toimi Esa Muotka. Ensimmäinen rata oli aivan järjettömän kamala.. Hillin Satua lainatakseni siinä oli koko rahan edestä kaikkea :D Suomeksi siis mm. lentokeinu, juoksukontaktit, irtoamisia ihan väärille esteille ja vaikka kuinka kauas.. hohhoijaa! Lupaili siis todella hyvää ja hallittua menoa toiselle radalla :D Mutta Yola sai vissiin sikailukiintiön täytettyä ensimmäisellä radalla ja tekaistiin seuraavalle radalla 0 :) Aika riitti vieläpä radan voittoon, joten siitä toinen Luva. Purinalla oli jo kolmas 0 hyvin lähellä kunnes hyllytettiin rata toiseksi viimeisellä esteellä Yolan valitessa putken väärän pään.

Tänään oli ohjelmassa Riman kisat, joissa tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Olen nyt ottanut kisataktiikaksi sen, että agiradat treenataan kontakteja ja radalta tullaan pois heti jos/kun se tulee kontaktin läpi pysähtymättä. Tänään agiradalla oli keinu vähän niin ja näin, mutta toisaalta Yolalle ei ole opetettu keinulle pysähtymistä alun alkaen, joten ihan hirvittävästi en siltä sitä voi vaatiakaan. A:lla oli kuitenkin hyvä kontakti joten kisattiin rata loppuun saakka. Kannatti, tuloksena 0vp, -12,73 SERT eli siis vihdoin ja viimeinkin siirryttiin Yolan kanssa kolmosiin!!! :)

Myös Ducky on ollut mukana kinkereissä ja silläkin on kisakirja korkattu. Saatiin tehtyä sen kanssa ensimmäinen luva hyppyradalta pari viikkoa sitten. Sen jälkeen se(kin) alkoi lentämään kontakteja kisoissa, joten myös sen kanssa ollaan kontaktikuurilla :P Muutenkin on vähän hakemista sen kanssa kisoissa oleminen. Jos D jää kovin pitkäksi aikaa kahdestaan minun kanssa, se tuntuu radalta etsivän vain Katjaa eikä keskity hommiin ollenkaan. Kokeilussa onkin nyt ottaa se mukaan juuri ennen radalle menoa ja ainakin nyt se on näyttänyt toimivan.. 
 

* * * * * 

I haven't had enough time to update anything about our agility trials. We have been competing but our trials are mostly quite horrible :P In the end of September we were competing in Ojanko. First course was afwul, there was everything what you can imagine! For example, Yola did really nice running contacts (she has 2on-2off contacts really), flies the see-saw and went to wrong tunnels which were quite far away and not even in same direction where we were going. Second course was much better and we did clean run. Next clean run has been really close, for example here is video where we were running clean run until in the end of the course Yola chose wrong way to go in the tunnel.

Today we were in agility trial in Riihimäki. It was agilitycourse and I was decided to stop everything if she cames through the contacts. The see-saw wasn't so good, but I haven't taught her to stop there in the first place so I didn't mind about that. A was good so we were running the course all the way in the end. It was worth it because it was clean run, we also won :) The best part is it was the last clean run what we needed before we are ready to compete in highest class (maxi3). Cool <3
    


12.10.2013


28.9.2013

talvea odotellessa

Niin alkaa syyskuu olla takana ja ihanat kurakelit alkaneet. Pakkasia ja lumia siis jo kovasti odotellaan, tämä pimeä ja märkä aika kun ei oikein lemppareita ole. Paitsi Yolan tietty, kun on kaiken maailman lätäköitä, joissa lutrata..

Syyskuun ohjelmistoon kuului ruskaretki Lappiin. Oltin Liisan ja Yolan kanssa viikko
Äkäslompolossa samalla mökillä, missä viimekin vuonna. Säät suosivat ja viikko oli aivan super ihana. Mieli teki kääntää auton nokka kotimatkalla ympäri useampaan kertaan, mutta onneksi on ensi kesälle jo yöttömän yön reissu sovittu :) Yola kulki taas tuntureissa mukana ja hienostihan se meni siellä rakassakin. Porojakin nähtiin tällä kertaa vähän lähemmältä etäisyydeltä, hihnassa tosin. Mielenkiintoista oli nähdä tuon reaktio, veikkaan että olisi lähtenyt keräämään niitä otuksia ja kuskaamaan mulle päin :)

Parit agikisat on ehditty reissun jälkeen jo juosta. Kirkkonummella viime viikonloppuna oli jo Yolan kanssa ihan suht ok radat. Ensimmäisellä radalla Yola teki todella hienot kontaktit, harmittavasti vaan Yola hyppäsi pituuden sivusta ja rata hylkääntyi siinä kun en sitä korjannut. Se olisi muutoin ollut puhdas rata. Toisella radalla neiti sitten lentelikin taas kontakteja ja muitakin pieniä virheitä matkan varrelle sattui. Tuloksena 15vp, sij. 2

Torstaina käytiin Jessican luona tokoilemassa ja alkuodotus itsellä oli aika katastrofaalinen. Tokomotivaatio on totaalisen hukassa, tuntuu että minkäänlaista edistystä ei tapahdu vaikka treenaisi 10 kertaa päivässä. Joten ollaan oltu sitten treenaamatta.. Tämän mainitsin myös Jessicalle, mutta Yola olikin vissiin eri mieltä ja päätti näyttää, että kyllä hää oikeasti osaa!

  • Seuraaminen oli varsin mukavaa, perusasennot ihan ok, käännökset ok, tempon vaihtelut ok
  • Jäävien osalta katsottiin istumista ja siinä Yola tarjoaa helposti maahan menon. Täytyy helpottaa ja auttaa sitä. Voisi yrittää käskyttää silloin kun Yolan puoleinen jalka astuu eteenpäin ja hieman pysäyttää liikettä. Samoin kävellä nopeudella muihin jääviin verrattuna, jotta Yola pystyisi siitäkin ennakoimaan liikettä. 
  • Hyppynouto ihan ok, palauttaessa oli kiertämässä hypyn mutta toisella hyppy-käskyllä hyppäsi esteen yli. 
  • Metallinouto tehtiin kerran. Yola lähti ihan ok hakemaan ja palautti sivulle asti. Ravaten tosin ja vähän sen oloisesti, ettei tämä nyt ihan kaikkein miellyttävin liike ole, mutta teki kuitenkin. Toistoja ei voi ottaa metskun kanssa, se kyllääntyy nopeasti eikä sen jälkeen edes nosta koko kapulaa.
  • Tunnari otettiin pari kertaa. Jessica laittoi kapula läjän, jonka viereen 40-50cm päähän kävin viemässä oman kapulan. Yola kävi kasalla ja nosti sieltä yhden, mutta korjasi omalle kapulalle. Toisella kerralla oma kapula oli lähempänä kasaa, nyt otti kerralla oikean :)
  • Luoksarin osalta tehtiin pelkkä maahanmeno, se oli hyvä. Maahanmenoja voisi yrittää varioida, mm. jalkojen välistä pujottelua, ohjaa Yolan pois siitä ja pyytää maahan. Jos ennakoi, pyytääkin jotain odottamatonta siltä, esim. pujottelemaan jalkoja. Samalla tulee nopeuttakin. Käskyn selkeyteen ja äänen voimakkuuteen kiinnitettävä huomiota.
  • Ruudun osalta ihan normi meininki, ennakoi pysähtymiskäskyllä maahanmenoa :D Muutettiin treeniä vähän niin että Yola jäi kauemmas istumaan, kun itse menin näyttämään ruutuun paikan. Jäin itse ruudun etukulmaan odottamaan, ajatus nopeuttaa palkkausta ja saada siitä tarkempaa. Tehtiin myös ruudusta seuraamiseen tuloa namiavulla, kokeiltiin ilman namia. Siinä Yola vielä ryysäsi ohi, tehtiin seuraava kerta niin että pysähdyin melkein heti kun se oli kohdalla. Yola meni puolisen metriä ohi kunnes pysähtyi. 
  • Kaukoissa oli todella paljon eteenpäin liikkumista, mutta riman avulla pysyy hyvin paikoillaan. Paljon taka- ja sivupalkkaa
  • Ohjatussa noudossa Yola lähti ensimmäisellä kerralla keskikapulalle, mutta korjasi ihan ok. Toisella kerralla lähti alkuun oikeaan suuntaan, mutta kaarsi keskelle. Korjasi uudella käskyllä kuitenkin oikeaan suuntaan ja bongasi oikean kapulan. Olen treenannut itse niin että haettava kapula on viety viimeisenä, kun kokeessa on juuri päin vastoin. Muistettava tämä muuttaa!
Summa summaarum, treenit meni odotettua paremmin ja paljon hyvää on tapahtunut vaikka paljon on vielä työtä edessä ennen kuin voittaja alkaa olla koevalmis.





   

1.9.2013

Kisakuulumisia

..tästähan alkaa tulla selkeästi blogi, jossa kerrotaan vain ja ainoastaan kisakuulumisia :D
Eilinen ja tämä päivä tuli siis vietettyä Purinalla HAUn kisoissa. Eilen oli ohjelmassa 2 agilityrataa, jotka olivat Herralan Ritvan ja Henri Luomalan tuomaroimat.

Aloitimme ulkoa Henrin radalta, joka oli ihan kivan oloinen. Radalla tuli kuitenkin muutama virhe, mm. yhteen törmäys Yolan kanssa sekä kielto. Yritin puomin jälkeen tehdä takaaleikkausta seuraavalle hypylle, mutta Yola otti kontaktin niin hyvin (!) että olin itse aivan liian ajoissa ja seisoskeltiin Yolan kanssa nokat vastakkain hypyn edessä. Lisäksi kepeille oli hieman hankalahko vienti, jonne Yola kyllä irtosi ilman ylimääräisiä mutkia, mutta aloitti pujottelun väärältä puolelta. Tuloksena radalta siis 15vp 

Sisällä Ritvalla oli myöskin mukava rata ja tämä olikin ihan hyvin menossa kunnes tulimme keppien jälkeiseen elämään. Itsellä oli vain ajatuksena, että kiirekiirekiire, pakko ehtiä seuraavaan paikkaan ajoissa. Yllättäen jätin sitten katsomatta ja ohjaamatta koiraa, joten sehän tuli parista hypystä ohitse. Ylläri ;) Oikeastaan radan hankalat kohdat toimivat kaikki ihan ok ja vähän testasinkin mitä siellä pystyy tekemään, kontaktit olivat hyvät molemmilla radoilla ja samoin putki-puomi erottelu tällä erää onnistui. Mutta sitten kun piti liikkua suoraan, unohti joku nimeltä mainitsematon ohjata koiraa... Tuloksena siis HYL :D

Tänään oli ohjelmassa Pertti Siimeksen hyppyrata sekä Ritvan agirata.
Hyppäri oli ihan hauskaa kieputusta, oikeastaan ainoa mitä tarvitsisi osata oli valssit ja niitä kerkesin radalle tekemään 7 kappaletta :D Jostain syystä Yola kuitenkin hyppäsi renkaan sivusta ja irtosi seuraavalle hypylle ennenkö kerkesin kissaa sanomaan, joten tältäkin radalta HYL Kiitos Tiialle, tämä rata löytyy myös juutuupista kera äänitehosteiden. Kivasti Yola on lähdössä varastamassa perään, toisella radalla oli huomattavasti paljon pahempi :/ Se oli jo nenä ensimmäisessä rimassa kiinni kun käännyin katsomaan sitä..

Ritvan agiradalla oli alussa heti aikamoinen ansa-paikka. 1-2 hypyt olivat suorassa linjassa ja näiden takana suoraan tyrkyllä kepit. 2. hypyltä piti kuitenkin kääntyä vasemmalle 3. hypylle joka olisi pitänyt tehdä joko pyörittämällä tai niistolla ja jatkaa siitä 2. ja 3. hypyn välistä muurille. Ajattelin vekata 1-2 väliin ja saada Yolan hyppäämään jo vasemmalle päin ja vähän lyhyemmän hypyn. No sehän kyllä kääntyi suht ok eikä mitään laakahyppyä tehnyt, mutta silti sinkosi suoraan siitä muurille. Monet tekivät 2. hypylle vastakäännön, mutta näytti koirat siltikin menevän muurille. Jatkettiin tästä matkaa, mutta Yola pönttöili niin kovasti jo heti alkumatkasta, mm. lensi An kontaktin läpi jne että päätin jättää radan kesken. Äh! Tuloksena siis tältäkin HYL 

Perjantaina käytiin katsomassa pitkästä aikaa Ainolla lampaita ja Yola oli kuin olikin tauosta huolimatta ihan hyvässä moodissa. Ensimmäisellä kerralla tehtiin edelleen isolla puolella samaa kontrollitreeniä mitä on nyt tovi tehty ja Yola oli ihan suht ok. Toisella kerralla mentiin tekemään samaa juttua, mutta muutettiin paikkaa. Hieman Yolalla meni pasmat sekasin ja se selkeästi alkoi haastamaan taas eikä meinannut pysäytyskäskystä juurikaan välittää. Parin yrityksen jälkeen kuitenkin päästiin jo kuljettamaan lampaita ilman, että nti Harmaa olisi revennyt liitoksistaan. Jeejee :)

28.8.2013 @Nuuksio
   

19.8.2013

Agikisat

Eilen oli ohjelmassa Purinalla agilitykisat, jotka tuomaroi Johanna Nyberg ja Henri Luomala. Itselläni oli tällä erää ohjelmassa kahden koiran kanssa kisailut, kun Katjan Ducky oli tullut kartturoitavakseni. Duckyn kanssa agiliitely on enemmän sitä kuuluisaa 'lahjattomat treenaa' -osastoa, kun välimatka hieman aiheuttaa hankaluuksia treenaamiseen. Viime viikolla kuitenkin käytiin sen kanssa sekä Juhan että Niinun treenit. Nämä olivat D:n ensimmäiset viralliset agikisat ja se siis kisaa medi1-luokassa.

Molemmissa luokissa oli ensin vuorossa sisärata, jotka olivat Henrin käsialaa. Ykkösten rata oli aika simppeli, mutta tämä oli enempi vähempi D:n kanssa opiskelua, että miten se toimii. No sehän ei oikein toiminut :D Kamalasti kaarratti ja tuli esteistä ohitsekin.. En tiedä olinko itse liikaa edellä sen kanssa? Tuloksena siis HYL.


Kakkosissa oli aikalailla saman tyyppinen rata mitä ykkösissäkin. Yola tuli jälleen kerran kaikki kontaktit läpi ja yksi tuttu totesikin radan jälkeen keskustellessamme, että ainiin kun sillä EI ole juoksukontaktit. Joo ei ole ei :D Näitä lukuunottamatta Yola oli ihan kivasti hanskassa tauosta huolimatta ja virheet mitä tuli, olivat tällä erää ihan omiani. Tämä rata päätyi jopa videolle, kiitos Katjalle tästä :) Loppujen lopuksi tuloksena Yolalle 10vp.

Sitten siirryttiin ulos Johannan radoille. Duckyn kanssa tämä rata oli ihan super, kun maltoin itse jopa vähän odotella enkä juosta vaan pää viidentenä jalkana eteenpäin :P Matkan varrella tuli yksi rima alas, en tiedä mitä tapahtui eli onnistuinko sille sanomaan jotain juuri riman päällä tms. Kontaktit oli hienot, samoin pujottelu. Toinen virhe tuli viimeisellä hypyllä, kun onnistuin juuri hypyn päällä hihkumaan ja vähän tuulettamaan hyvää rataa. Klassinen virhe :P 10vp huolimatta radalta irtosi voitto. Tämä rata löytyy myös videoituna. Tuloksena siis 10vp, -14,jotakin, sij. 1/4 
Yolan kanssa tuli tälläkin radalla toisen hypyn rima. En vaan yksin kertaisestikaan osaa näitä ohjata jos pitäisi jotain valsseja tms ohjata niille. Kontaktit oli todella hienot, lukuunottamatta keinua. Pitäisi vissiin tähän ruveta treenaamaan myös pysäytystä, koska sitä en ole vaatinut. Nythän se siis ampuu surutta läpi ja saattaa tehdä aivan todella mahtavat lentokeinut kaupan päälle :P Muutenkin rata oli ihan ihme säätöä, joten tuloksena myös 10vp, aika oli kuitenkin alle ihanneajan.

Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen kisapäivään. Duckyn kanssa oli hauskaa, vaikkei nyt mitään erityisiä tuloksia saatukaan. Mutta treenimäärään nähden meni kisat, etenkin jälkimmäinen rata, oikein kivasti. Yola taasen tuli kisoihin reilun kuukauden tauolta ja etukäteen vähän mietin, että mitenhän se mahtaa pysyä lapasessa. Se oli kuuma, mutta kuunteli hyvin ohjausta ja molemmilta radoilta saatiin kuitenkin tulokset HYLlyjen sijaan :) Kontaktit jälkimmäisellä radalla hienot (paitsi se keinu). Tokan hypyn syndroomaan on keksittävä jotain!

Katja yritti myös Yolasta saada jotain kuvia, mutta Yola oli jälleen kerran todella edustava:



Kesän kuulumisia

Kesä alkaa olla pikkuhiljaa takana päin vaikka itse toista kesälomaviikkoa tässä aloittelenkin :) Ilmat ainakin muuttui lomani myötä jonkin verran sateiseksi ja viileni. No eipä tuo sinänsä haittaa, loma on aina loma! Viimeinen kuukausi on ollut treenien ja vähän kaiken muunkin tekemisen osalta hiljaisempaa ja paljon suunniteltuja menoa jouduin perumaan. Onnistuin nimittäin murtamaan kylkiluuni melkein heti edellisen kirjoituksen jälkeen, kun poistuin bussista. Lähdin melkein heti kotiin päästyä ajamaan Tahkolle mökille ja onneksi lähdin. En olisi nimittäin kyennyt Yolan kanssa edes ulkoilemaan seuraavaan viikkoon, sen verran oli tuo murtuma kipeä.

Sattuneesta syystä ei viimeiseen kuukauteen olla juurikaan agia treenailtu, mutta jollain tapaa on pitänyt tuon energioita purkaa joten pari viikkoa meni tokotemppujen parissa melkeinpä päivittäin. Pientä edistymistä havaittavissa, mutta paljon on vielä tekemistä ennenkö voidaan VOIttaja korkata. Jessicalla käytiin viime viikolla tsekkaamassa tilanne missä mennään:

RUUDUlla aloitettiin treeni tällä kertaa. Yolalla kun edelleen on sitä ongelmaa, että etsii sieltä vaan niitä tötsiä. Vaikka olisi alustakin ruudussa merkkaamassa paikkaa, se selkeästi ensin katsoo merkin ja vasta loppumatkasta huomaa alustan ja korjaa sinne. Kokeiltiin nyt näyttöä eli Jessica kävi näyttämässä paikan ja sen jälkeen lähetettiin Yola ruutuun. Tällöin se meni suoraan oikeaan suuntaan ja unohti tötsät. Kokeillaan nyt tätä ja katsotaan miten lähtee toimimaan.

KAUKOt on kyllä niin vaikeat nyt kun tuli mukaan se seisominen niihin :/ Tassut ei millään meinaa pysyä maassa, vaan steppaa ja liikkuu. Namit pitäisi ulkoistaa omista käsistä pois (sivuille / taakse). Lisäksi pitäisi opettaa Yolalle vastaan vetäminen eli kun se seisoo niin itse kiskoa sitä pannasta eteenpäin ja se pitäisi vastaan -> paino siirtyisi takajaloille enemmän. 

NOUDOISTA katsottiin sekä hyppyä että metallia. Metalli ottanut aika paljon takapakkia kun sitä ei pitkään aikaan tehty ollenkaan. Nyt taas ottaa suuhun, mutta kantaa hyvin varovasti, mutta ei kuitenkaan vaihda leluun sitä. Korotetaan palkka eli jotain super herkkupalkkaa näihin ja katsotaan löytyisikö kapulaa parempi lelupalkka jostain. 
Hyppynouto ihan ok, ensimmäisellä kerralla tuli paluumatkalla ohi. Jouduin aika paljon avittamaan seuraavilla kerroilla, että hyppäsi takasinkin mutta lopulta tuli ok. En tiedä mikä aivopieru sille tuli, mutta näitä sattuu. Kapulan pureminen on selkeästi vähentynyt, matkalla ei pure ollenkaan vaan suu on ihan hiljaa, mutta sivulle tultaessa alkaa mälväämään.

LUOKSARIn osalta katsottiin stoppeja tai lähinnä sitä maahan menoa. Yola tekee sen periaatteessa ihan ok. Mutta vauhdin ollessa kova, se vielä valuu monta metriä eteenpäin ennenkö menee maihin. Kiertämällä puun tms se ei tule niin kovalla vauhdilla mitä suoraan paikalta lähtiessä, että pystyy paremmin tekemään liikkeen. Täytyisi jollain konstilla saada tehtyä noita kovasta vauhdista maahan menoja, ehkä olisi aika hyödyntää taas agiesteitä tässä.. Tehtiin muutama läpijuoksu ja ne toimi tosi hyvin, vauhti oli todella hyvä.

SEURAAMISESSA Yola on ruvennut ennakoimaan hidasta kävelyä ja saattaa pysähtyä kesken kaiken seisomaan. Tehdään nyt kuurina paljon tempon vaihteluita ilman käskyjä, ajatus että se vaan seuraisi. Kun alkaa näin toimimaan, käskyt uudelleen mukaan. Muuten seuraaminen oli ihan ok :)

Pääsääntöisesti näyttää ihan hyvältä ja paljon tuo jo osaa, mutta paljon työtä edessä. Hyvin tuo työskentelee :)


* * * * *

Summer is almost behind us though I have my second week of vacation right now :) Weather isn't so sunny or warm anymore but vacation is still vacation.
We haven't had much going on in last month because I broke my rib. So no agility at all but little obedience almost every day. Thankfully I went to our cabin right after the accident and my parents helped with Yola. I wasn't able to walk her at all for the first week, rib was so painful.

Because of the accident I needed to cancel some plans we had. For example we were going to see some cattle, but no way with broken rib. I was so excited about that but it just wasn't possible :( Also my plan to work some agility technics and contacs was off.
So we have worked in obedience and it's looking good. Though lots of work still ahead us until we are able to trial in winner class. But I'm not in hurry, obedience isn't our main focus. 

10.7.2013

HAU Open

Illalla oli taasen ohjelmassa Purinalla agilitykisat joissa Yolan kanssa kirmailtiin kaksi virallista starttia, molemmat agilityratoja.

Ensin oli vuorossa sisällä A-rata, jonka tuomaroi Henri Luomala. Se tuntui varsin hyvältä,
valitettavasti vaan heti alkuun kolmannelle esteelle saatiin aikaiseksi kielto. Yola valui kamalan pitkälle hypyn taakse eikä sitten päällejuoksu enää oikein toiminut. Olisi pitänyt ottaa se melkein jollain valssin tapaisella se sieltä hypylle, mutta eihän sitä tuossa vauhdissa oikein kykene keksimään :P Muuten olen itse todella tyytyväinen, Yola teki todella hienot kontaktit! Näiden kanssa on työtä edessä vielä ja paljon, mutta jotain edistystä tapahtunut :) Radalta tuloksena 5vp, -5,1, sij. ?/?


Tämän jälkeen siirryttiin ulos juoksemaan B-rata, joka oli Leena Rantamäki-Lahtisen käsialaa. Tällä Yola tuli heti alkuun A:n kontaktin läpi, mutta jatkettiin siitä huolimatta matkaa. Jostain käsittämättömästä syystä jäin taas jotain jumittamaan 5. esteelle ja keinun jälkeen olin aivan luvattoman paljon perässä. Olin suunnitellut tekeväni puomia edeltävälle hypylle valssin, yllättäen ei ihan ollut jakoa ehtiä sinne. Tehtiin sitten puomille takaaleikkaus, jota ei olla treenattu juuri ollenkaan :D Puomin kontaktin Yola teki ihan todella hienosti ja siitä eteenpäin rata sujuikin aikalailla niin kuin olin suunnitellutkin. Alun säätämisestä huolimatta saatiin aikaiseksi puhdas rata ja vielä 0-voitto ihan reilulla kaulalla toiseksi tulleeseen :)  Eli tuloksena: 0vp, -9,03 sij. 1. LUVA

Kerrankin oli kamera mukana kisoissa joten on myös video saatavilla!

* * * * *

Today was agility trial and we were running two courses. First one was good one, unfornately we got 5 faults from third jump. We have had problems with contacts but Yola did today really nicely :) Lots of work still a head us though..

Second course didn't went like I planned but I was able to keep it in some kind of control and I didn't stop working. We did clean run and also won \o/ Super Yola <3

This time I had camera with me and here is video :) 

29.6.2013

Agikisat @Ojanko

Tänään oli ohjelmassa pitkästä aikaa agikisailuja 2 radan verran. Agiradalla oli tuomariharjoittelijana Jalosen Karilla Karstusen Janne. Aikamoisen radan se Janne olikin aikaiseksi saanut! Omat jalat oli radalla aivan totaalisen tukossa eikä liikkumisesta tullut yhtikäs mitään radalla, hyvä että radan jälkeen pääsin edes kävelemään!

Heti alkuun olin suunnitellut tekeväni 3. hypyn jälkeen persjätön, mutta kappas kun jäin taas kerran seisoskelemaan ja katselemaan, että noinkohan Yola osaa hypätä, jäi persjättö tekemättä. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen oli nimittäin putki-A erottelu, jossa kuvittelin olevani ajoissa ja tyrkkääväni Yolan A:lle putken sijaan. No lopputulos olikin tietty se, että olin monta metriä Yolan perässä kun se oli jo tykittämässä eteenpäin :D Karjuin Yolalle vaan sujuvasti kiipeekiipeekiipee sieltä takanta ja ilokseni näin sen korjaavan linjansa putkesta A:lle. Taitava! <3 Ylipäätään rata tuntui kamalan tahmealta, mutta Yola teki muutamia hienoja pelastuksia joita en uskonut sen edes osaavan! Radan tuloksena lopulta 15vp, -10,6 sij 2./19

Hyppäri puolestaan oli Viitaniemen Annen käsialaa. Siellä oli taas putkia tarjolla vaikka ja kuinka. Alussa heti arvottiin 4 tyrkyllä olleesta putken suusta se oikea, joka tällä erää oli toisena oleva. Tätä Yola arpo ja meinasi karata kolmantena olleeseen putken suuhun, mutta kääntyi kuitenkin oikeaan. Muutoin rata sujui ilman sen suurempia kommelluksia, kunnes tein itse huonon valssin keppejä ennen ja ohjasin luokattoman huonosti Yolan niille. Tästä tuli 5vp ja loppusuoralla tultiin vähän väärän esteen kautta -> HYL

Summa sum maarum, ihan jees päivä :) Yola teki hienoja paikkauksia ekalle radalle ja tokallakin meni juuri niin kuin ohjasinkin. Toivottavasti huomenna Tuusulassa olisi omat jalat enempi yhteistyökykyiset!

Kisojen jälkeen käytiin Yolan kanssa veljen luona katsastamassa Riaa uudemman kerran ja Yola pääsi leikkimään. Hienosti Yola leikki pennun kanssa, mutta ei sitä ihan valtoimenaan vielä pois päästää sen kanssa touhuamaan. Pieni pentu meinaa jäädä jyrän alle kun nti Harmaa saa hepulit. Mutta kohta on kunnon painit likoilla käynnissä, kunhan Riuska tuosta hieman kasvaa. On se aika söpö tapaus kyllä <3

Surullisempia uutisia kuului alkuviikosta, kun sain tiedon Idan isän, Cajon, lähteneen katsomaan Idan ja sen veljen, Jaffan, menoa pilven reunalle :'( Yksi hienoimmista tollereista on poissa. Ilman Cajoa ei olisi Idaakaan ollut ja ilman Idaa olisi myös yksi ystävä jäänyt saamatta. Katjalle osanotot ja jaksamista, tiedän liian hyvin miltä tuntuu. 

12.6.2013

Sitä sun tätä

Vähän kaikenlaista on tässä tapahtunut, mutta oikeastaan ei yhtään mitään kuitenkaan :)

Yola tosiaan nousi agilityssa kakkosiin toukokuun lopulla ja yhdet kisat on joudettu kakkosissa pinkomaan. Nokialla siis käytiin starttaamassa 3 rataa, jotka tuomaroi Asko Jokinen. Radat oli oikein kivoja, mutta sen enempää ei niistä jäänyt kerrottavaa jälkipolville :P Yola on taas löytänyt oman kahelin itsensä kisoihin eli kontaktit lensi ja varasti lähdössä perään. Jee!

Treeneissä taas kontaktit on sujuneet varsin mallikkaasti :) Tällä ja viime viikolla tosin neiti on treeneissäkin ollut aikamoisessa räksy-moodissa. Maanantaina Juhan treeneissä ei välistä vedot toimineet millään ja muutenkin oli todella tahmeaa koko treenaaminen. Tänään taas Niinulla Yola teki hienon putki-puomi erottelun (piti mennä puomille, tähän asti se on valkannut järjestäin putket ensimmäisellä kerralla), ensimmäisellä kerralla se hieman arpoi että kumpi, mutta hienosti puomille meni \o/ Muutoinkin tänään agit sujui varsin mallikkaasti. Taitava Yola <3

Tokon osalta on ollut hiljaiseloa. Käytiin toukokuun lopulla Jessican luona tsekkaamassa tilanne missä mennään ja hakemassa vähän uusia vinkkejä. Katsottiin ainoastaan voittajan ja evl:n liikkeitä. Ihan hyvällä alulla jutut on, saatiin vahvistusta siihen miten jatketaan nyt esim. ohjattua noutoa. Pitäisi vaan löytää aikaa treenaamiseen! Onneksi on putkiremonttiin liittyvä muutto hetkellisesti takana, joten ehtii keskittymään johonkin muuhunkin kuin vaan pakkaamiseen ja tavaroiden suojaamiseen.

Paimenessakin ollaan joudettu käydä ja sekin tuntuu nyt sujuvan paremmin. Yolan kanssa on tehty nyt ainoastaan kontrollitreeniä ensin niin että lampaat oli turvassa pyöröaitauksessa ja nyt ne on jo otettu sieltä kunnolla näkösälle. Eilen Yola pääsi jo liikuttamaan niitä ja oli suht lähelläkin lampaita eikä se edes yrittänyt räjäyttää laumaa. Eikä se myöskään lähtenyt jahtaamaan, vaikka lambit sen nokan edestä ottikin hatkat toiseen suuntaan. Taitava <3
Paimennuksen osalta käydään katsastamassa heinäkuussa nautoja! Jännä nähdä saako allekirjoittanut sydäriä siellä ja miten Yola reagoi nautoihin.

Pentuhuumaakin on vähän ilmassa. Veljelleni Pekalle ja paremmalle puoliskolle Tealle muuttaa perjantaina Ruotsista pienen pieni tolleripentu täyttämään Idan jättämät isot saappaat. Pennun kutsumanimi on Ria ja sen isä on Idan siskon poika, joten sukulaislikka <3