Pitkästä aikaa tänään Janakkalassa agia kisailemassa Siimeksen radoilla. Päivä ei lähtenyt käyntiin ihan suunnitelmien mukaan, heräsin nimittäin siihen aikaan kun olisi pitänyt olla jo autossa matkalla kohti Janakkalaa! Äkkiä kamat kasaan ja menoksi, matkalta soitin kisapaikalle että tulossa ollaan mutta ei kyllä mitenkään ehditä siihen mitä olisi pitänyt olla. Asiat kuitenkin järjestyi ja päästiin heti ensimmäiselle radalle mukaan :)
Ohjelmassa oli ensin 2 agilityrataa. Ensimmäisellä radalla sekä puomilla että keinulla tuli alasmenolta virheet. Kontakteilta olisi pitänyt pystyä irrottautumaan sivusuunnassa ja tänään Yola oli sitä mieltä, että tokihan pysähdyn mutta käännyn sivuun eli ei siis ottanut kontakteja ollenkaan alastuloilta.
Toka rata oli aika pitkälti käänteinen versio ensimmäisestä, ehkä näin päin pingottuna mukavamman oloinen kuin ensimmäinen. Yksi hankala kohta oli aikalailla radan alkupuolella (esteet 7-8-9), kun tultiin A:lta puomin alla olleeseen U-putkeen, siitä A:n alla olleeseen vähän L-malliseen putkeen ja siitä jatkettiin hypylle. Ongelman aiheutti A:n alla ollut putki ja silmät suurina katselin kun melkein jokainen meinasi saada koiran jaloilleen ja kun ne olivat jo lukinneet kepit (suora linja kepeille putkesta) ja oli sata lasissa menossa kepeille. Päätin ratoja katsellessa kesken kaiken muuttaa oman suunnitelman ja juosta A:n toiselta puolelta, ongelmaksi tässä ehkä olisi muodostunut miten ehtiä hypylle ohjaamaan. Yola kuitenkin sääti putkessa jotain ja sillä kesti tosi kauan tulla sieltä joten ei ollut mitään ongelmaa ehtimisen osalta. Hypyn jälkeiseltä keinulta Yola tuli ohi, en kyllä kamalasti sitä ohjannut tai katsonut joten ihmekös tuo... Eli tältäkin radalta siis 10vp
Kolmantena vuorossa hyppäri, jolta keräiltiinkin 15vp. Kepeiltä sisäänmenosta yksi virhe, läksin kääntämään takaaleikkauksen omaa rintamaa liian aikasin keppien suuntaan joten Yola meni tokaan väliin. Lisäksi taisi räpsähtää yksi rima alas ja vielä toka vikalta hypyltä päällejuoksusta tuli hypyn ohi. Tietääpä mitä treenailla taasen :D
Seuraavaksi meidät näkeekin pääsiäisenä Purinalla pinkomassa :)
13.4.2014
2.4.2014
Nautoja paimentamassa / working with cattle
Lauantaina kävi toteen, mitä yritettiin jo viime kesänä kokeilla eli päästiin paimentamaan nautoja. Olimme kasanneet oman porukan ausseista (yksi bc mahtui joukkoon) ja lauantaipäivä tulikin vietettyä Lopella Launosten kartanolla. Oma ajatukseni oli ensisijaisesti nähdä miten Yola niihin reagoi ja riittääkö siinä potkua paimentamaan nautoja. Mutta näyttäisi kuitenkin siltä, että seuraava kerta olisi jo suunnitteilla :)
Olihan se aika jännää puuhaa! Päivä aloitettiin tutustumalla nautoihin ilman koiraa ja tämä oli todella hyvä juttu. Vähän sai itsekin käsitystä miten lemmut liikkuu ja mihin/miten ne reagoi. Aikamoisia pötkylöitä ne kyllä oli :)
Yola avasi samantien äänijänteensä kun näki lemmut eikä sen koommin tarvinnut miettiä riittääkö siinä potkua työskennellä lehmien kanssa. Se oli aivan normaali kaheli itsensä :D Välillä ehkä hieman toivoisin sille enemmän itsesuojeluvaistoa.. Yola oli kiihkeä myös nautojen kanssa ja uskalsi mennä jalkoihin ja päitä kohden. Uskaltamista riitti myös nautojen kääntämiseen. Potkuistakaan se ei välittänyt, vaikka niitäkin sateli. Onneksi osumilta säästyttiin. Tästä on hyvä jatkaa...
Launoisten kartanon mailta löytyi myös muita mielenkiintoisia elikoita näiden paimennuksessa käytettyjen nautojen lisäksi ja näistä kuvia ihan tekstin lopussa
Yola was very keen and very well focused with cattle. She wanted to go to the heads and heels and was brave enough to turn them to other direction. Though she was little bit too keen :D and my arms was really sore after the session because of pulling. I was very happy about the training and we are already planning next visit and it's going to be 8.6. :)
There were also other animals, for example pigs and hairy cows :) They were so adorable <3
Olihan se aika jännää puuhaa! Päivä aloitettiin tutustumalla nautoihin ilman koiraa ja tämä oli todella hyvä juttu. Vähän sai itsekin käsitystä miten lemmut liikkuu ja mihin/miten ne reagoi. Aikamoisia pötkylöitä ne kyllä oli :)

Launoisten kartanon mailta löytyi myös muita mielenkiintoisia elikoita näiden paimennuksessa käytettyjen nautojen lisäksi ja näistä kuvia ihan tekstin lopussa
On saturday we were working first time with cattle :) The weather was nice whole day, sun was shining and there were spring in the air. It's was really interesting day and my main goal was to see how Yola would react and work with cattle. Is she keen enough to work with them?
First we were getting to know the cattle without the dog. To get familiar how they move and so on. I think it was really nice and important to see them without the dog.
There were also other animals, for example pigs and hairy cows :) They were so adorable <3
11.3.2014
Sitä sun tätä
Kamalasti olisi taas kerrottavaa vähän kaikesta, kun edellisestä päivityksestä on kulunut jo niin kauan. Mutta jospa lähdettäisiin liikkeelle tuoreimmasta :)
Yolan kanssa jatkettiin nyt tätä ahkeraa kisailua viime viikonloppuna oman seuran kisoissa. Kaikki kolme rataa tuomaroi Henri Luomala ja kivat radat olikin saanut aikaiseksi.
Ensimmäisenä oli vuorossa agilityrata, joka loppujen lopuksi HYLlyksi päätyi An jälkeisellä hypyllä. Sitä ennen oltiin saatu aikaan kielto putkelta 10. Pituutta edeltävä hyppy taas vähän valui ja jouduin siitä kalastelemaan Yolaa mukaan. Seurauksena toki se, että pituudelta Yola hyppäsi mua kohti eikä sillä ollut mitään jakoa löytää sitä putkea, kun tyyppi vaan mulle räyhäsi.
Toisena oli vuorossa hyppyrata, jolta saatiin aikaiseksi 0-rata. Tässä 6. hypyn valssi jäi todella myöhäiseksi joten kaarros taas valui oikein urakalla. Pari muutakin kaarretta olisi voinut ottaa tiukemmin, mutta nolla kuitenkin. Tuloksena siis 0vp, -11,25, sij. 11/57.
Kolmantena oli vuorossa taasen agilityrata joka yllätysyllätys päätyi myöskin HYLlyksi. Täällä Yola lähti An sijasta hyppäämään pituutta väärin päin ja muuta mukavaa :D Kaikki radat löytyy tällä erää myös videolta :)
Aksatreenit on sujuneet ihan kivasti nyt kun taas niihinkin ollaan takaisin päästy. Olin siis itse helmikuussa kipeänä, sen jälkeen Yolalta kuoriutui ranteen anturasta osa ja vielä juoksut siihen päälle joten taukoa tuli kaikkeen tekemiseen tovi. Agin osalta treenilistalle pitäisi varmaankin laittaa poispäin käännöt ja sitten nuo tuolla hyppärilläkin pahasti valuneet valssit.
Tokoakin ollaan reenailtu ihan säännöllisen epäsäännöllisesti :D Aloitettiin tammikuun lopulla oman seuran viikkotreeneissä ja ohjelmassa VOI-EVL -liikkeet edelleenkin. Kaikki liikkeet edelleen vähän vaiheessa, mutta paljon hyvää näissäkin. Pohdintojakin riittää mm. kaukoissa sekä jäävissä. Kaukojen osalta Yola tuntuu jäävän aika pitkäksi maa-seiso vaihdossa ja seiso-maa ei sitten taas oikein sen takia tunnu luistavan ilman tassujen teputusta. Pitäisikö sitä siis opettaa maa-seiso vaihtoon seisomiseen etujalkoja hieman taakse päin. Vaan milläs tämän opetat, helpommin sanottu kuin tehty :D Jäävissä taasen olen ruvennut pohtimaan, että onko omat käytössä olevan seis ja istu-käskyt liian lähellä toisiaan ja tämän vuoksi Yola sekoittaa ne?
Paimennuksen osalta on ehkä pieni ahaa-elämys..ainakin hetkellisesti. Yola nimittäin osasi hienosti kuljettaa lampaita, ei kerätä eikä jahdata eikä syödä, vaan nätisti rauhassa liikuttaa niitä suoraan eteenpäin yhtä matkaa allekirjoittaneen kanssa. Suomeksi sanottuna siis tehtiin poispäin ajoa :D Yola tuli todella nätisti miun vierellä ja kun tassut alkoi viemään liian lujaa sitä eteenpäin, se pysähtyi seis-käskyllä odottamaan uutta aja-käskyä. Se pystyi olemaan n. metrin päässä lampaista ilman, että pää levisi ja lähti tuosta tilanteesta jopa pois, kun sille sanoin niin! Tauolla ollessa se seisoi kuin liimattuna samoilla tassun sijoilla ja koko ajan piti katseen lampaissa. Mitään käskyä en sille antanut, juttelin vain samalla toisen henkilön kanssa. Ihan uskomatonta <3

11.1.2014
Vuoden ensimmäiset agikisat
Vuoden 2014 kisat on siis korkattu oman seuran kisoissa Ojangossa. Kaikki kolme rataa tuomaroi Rauno Virta. Hauskat ja vähän oudot radat oli Rauno saanut aikaiseksi :) Yolan kanssa edelliset agitreenit on ollut melkein 4 viikkoa sitten ja tunnetusti ihan paras ajatus ei ole lähteä tuon kanssa suoraan tauolta kisaamaan joten ennakko-odotukset oli aika katastrofaaliset...mutta hulluilla on halvat huvit ;)
Ensimmäisenä oli vuorossa agirata, joka vaikutti varsin mukavalta ja suvujalta. Yola jo heti alkuun tiputti toisen hypyn riman, liekö allekirjoittanut seissyt jälleen kerran sopivasti edessä tms. Sitten olisi pitänyt mennä An alla olevan putken sijasta itse A:lle, mutta nti Harmaa päätti singota uudelleen putkeen joten HYL oli plakkarissa jo 6 esteen jälkeen. Seuraavan putken jälkeen olisi pitänyt mennä kepeille, mutta tällä erää hti Harmaa päätti hypätä okserin väärin päin. Ohjaajallahan ei tokikaan ole mitään osuutta tai arpaa näihin juttuihin? Seuraavaksi nähtiin todella upea lentokeinu, joka päättyi ohjaajan karjaisuun ja tämän jälkeen käveltiinkin radalta pois... Eli tästä ei kamalasti jäänyt jälkipolville kerrottavaa :D
Toisena oli edessä hyppäri, joka oli varsin mielenkiintoinen. Ensimmäinen hyppy nimittäin hypättiin radasta pois päin. Eli vein Yolan istumaan 2. hypyn siivekkeen kohdalle odottamaan ja toivoin että se irtoaisi tyhjään, kun kaikki muut esteet ovat selän takana. Oli nimittäin pakko koiran tässä kohti irrota, koska seuraavaksi oli 2 hyppyä ja pussi suorassa linjassa ja niiden päässä hyppy, joka oli takaakiertona. Itse tein persjätön 2 & 3 hyppyjen väliin, ajattelin että Yola saa valua ensimmäisen hypyn ihan reilusti jotta saan enemmän etumatkaa takaakierrolle, kun sinne ajattelin vääntäväni valssin ennen seuraavaa hyppyä. Yola kääntyi ilmeisesti ensimmäisen hypyn ihan siivekettä nuollen ja ei itsellä sitten ollut mitään jakoa ehtiä mitään valssia tekemään joten lennossa muutettiin ohjauskuviot takaaleikkaukseksi seuraavalle hypylle. Tällä erää tämä toimi kivasti, johtui varmaan siitä etten panikoinut sitä etukäteen :D Kepeille oli vähän hankala vienti, okserilta avokulma ja kepeillä takaaleikkauksella puolen vaihto. Vähän epäilin tätä, jotta kestääkö nti Harmaa tuota vai kääntyykö kepeiltä perään, mutta sehän meni ihanko vettä vaan kepit! Lopussa otettiin kielto toiseksi viimeiselle hypylle, jota jo vähän ennakkoon ennustinkin. Päätin siihen tehdä takaaleikkauksen ja ne on mukamas kisoissa ihan tosi vaikeita, vaikka treeneissä toimiikin todella hyvin ja kääntää Yolaa hyvin. Joten jälleen kerran kisatilanteessa, pudotin ohjauksen liian aikaisin enkä malttanut ohjata huolellisesti loppuun, joten Yola kesken ponnistuksen päättikin kiepsahtaa ympäri :D Tää hyppäri oli ehkä meidän paras ikinä tekemä rata, vauhti oli ihan huikeeta ja tuloksista katsoin etenemän olleen 5,08m/s kiellosta huolimatta!! Itseäni ei edes harmita tuo lopun kielto, kun rata muuten oli todella onnistunut :)
Vikalla radalla Yola jostain syystä ei oikein halunnut irrota putkiin, joten täällä treenattiinkin sitten kisakontakteja, HYL siis tuloksena. Yola teki todella hienot kontaktit. Se tuli lujaa, mutta pysähtyi A:lle ja puomille, vaikka itse tulinkin ohi enkä jäänyt varmistelemaan/hidastelemaan pysähdystä. Ihan super!
Saldona kisoista on erittäin tyytyväinen emäntä ja väsynyt nti Harmaa :D Jälleen kerran Yola näytti sellaisia asioita, mitä en oikein uskonut sen edes osaavan, mutta kyllähän se osaa. Pitää vaan oikeasti ruveta luottamaan siihen. Tästä on hyvä jatkaa :)

1.1.2014
2013
Vuoden 2014 ensimmäinen päivä on yli puolen välin, joten eiköhän laiteta edellinen vuosi 2013 pakettiin. Kuten eilen facebookissa kirjoitin, on vuosi ollut aika Yola-painotteinen, mutta mukaan mahtui myös surua :(
Ida jouduttiin päästämään maaliskuussa pois täältä, kun ensin oltiin yli vuosi taisteltu polviongelmien ja -leikkausten kanssa. Lopulta selkä petti eikä mitään ollut tehtävissä :( Ikävä on edelleen suuri eikä se varmaan koskaan kokonaan katoa. Idan seurana tuolla jossakin on Jaffa-veli sekä Cajo-isä, jotka tekivät seuraa myöhemmin kesällä. Pekan ja Tean luokse on Ida saanut Juhannuksen aikoihin, Rian, ruotsista. Rialla on isot saappaat mihin astua, mutta hyvältä näyttää :) Rian isän puolelta suvusta löytyy Idankin isänä ollut Cajo, joten sukulaislikkoja...
Saga puolestaan oleilee Orimattilassa edelleen hyvin tyytyväisenä. Mitään sairauksia tai eläinlääkärireissuja ei sen kanssa ole jouduttu tekemään, vaan aika terveänä vanha akka on porskuttanut. Lokakuussa sille tuli täyteen 14v ja täytyy kyllä myöntää, että en olisi uskonut sen näin pitkään pötkivän :) Sillä on kuitenkin molempien polvien ristarit reikattu jo reilu 10v sitten! Ikä alkaa kuitenkin näkymään, joten päivä kerrallaan nautitaan elosta <3
Yolan osalta vuosi on mennyt aikuistuessa. Mittariin tuli joulukuussa 3v ja nti Harmaasta on kasvanut oikein super mukava harrastuskaveri.
AGILITYssa startteja kertyi ehkä miljoona viime vuodelle hieman liioilteltuna. Heinäkuussa vihdoin ja viimein noustiin kakkosiin arviolta n. 70 1-luokan startin jälkeen :D Kakkosissa ei ihan niin pitkään viihdytty, vaan noustiin kolmosiin lokakuun puolivälissä. Kolmosissa on jatkettu hienoa HYLlyjen keräilyä, mutta myös yksi 0-tulos on plakkarissa. Radat ovat aikalailla järjestäin ollut todella hyvän tuntuisia ja Yola hyvin käsissä, vaikka kuumana kisoissa käykin. Myös treeneissä kulkee tällä hetkellä oikein kivasti. Yola osaa paljon, menee lujaa ja pystyy kääntymään kolikon päällä jos vain itse olen ohjauksessa ajoissa. Löysäillen ei tämän neidin kanssa pysty agiliitämään, se on joko kaikki tai ei mitään! :D Joulukuun treeneissä Niinulla testattiin yhteen kohtaan Yolalle kolmea erilaista ohjaustapaa ja niistä kaikki toimi eli vaihtoehtoja on. Vieläkun saisi itselle kisoihin luottamuksen siihen, että se toimii, osaa ja sen pystyy jättää itse suorittamaan eikä kaikkea tarvitse varmistella enää. Esim. takaaleikkaukset treeneissä on todella hienoja meillä, mutta kisoissa itse sössin ne aivan totaalisesti aina :D Työtä riittää edelleen siis...
TOKOssa ollaan käyty tämän vuoden puolella kolme kertaa, kaikki avoimessa luokassa. Ensimmäisessä kokeessa 1-tulos jäi pisteen päähän (159p). Toisessa kokeessa kaikki meni ihan päin peetä. Liikkeet tehtiin käänteisessä järjestyksessä ja Yolan kanssa oltiin liikkeet tähän asti tehty tietyssä järjestyksessä. Tämä toki tarkoitti sitä, että Yola kovana ennakoijana oli ihan kujalla mitä tapahtuu seuraavaksi :D Yllättäen ollaan ruvettu sekottamaan liikkeitä ja vähän antamaan vinkkejä sille, mitä on odotettavissa.. Kolmannessa kokeessa saatiin 1-tulos kasaan siitä huolimatta, että nollattiin luoksetulo. Pisteitä tuli 161,5 joten muiden liikkeiden pisteet olivat erittäin hyvät. Luoksari kun verotti pistepotista 30p pois.
Nyt treenataan VOIn ja EVL:n liikkeitä silloin kun jaksetaan ja käydään Jessican luona aina välillä tsekkaamassa missä mennään.
PAIMENTAMINENkin alkaa pikkuhiljaa sujumaan paremmin. Hallintatreeni on tehnyt hyvää eikä Yola enää ole hetkeen käynyt pöllyttämässä lampaita *kopkop*. Itsenäisyyspäivän aikaan tämä meinasi tapahtua ja Yola olikin jo ampumassa lampaan persaukseen, mutta uskoi kun sille kauniisti karj...sanoin ettei tuo peli vetele. Tästä on hyvä jatkaa :)
Muuten vuosi 2013 ei tuonut tullessaan mitään ihmeellistä. Työkuviot hieman muuttui ja siirryin Vantaalta Mikonkadulle. Kesällä mursin kylkiluuni töistä kotiutuessani. Kokemuksesta voin sanoa, että paljon (!) helpommalla ja nopeammin hommat hoituisi vakuutusyhtiöiden kanssa, jos tämän olisi laittanut työtapaturman sijaan tavan tapaturmaksi. Nyt korvauspäätösten kanssa taisi mennä lähemmäs 4kk!!!
Kesällä oli kotona ohjelmassa putkiremppa ja tulipahan sekin koettua. Lokakuussa päästiin 4kk evakkoelämän jälkeen takaisin kotiin ja onhan tuo uusi kylppäri aikasta kiva :) Samalla olkkarin seinät saivat uuden ilmeen. Kesän aikana tuli tutustuttua myös Suomen tanssilavoihin, kun innostuin tanssimisesta. Muutaman yksärin kävin ottamassa Tampereen suunnalla ja kummasti ne on helpottanut omaa tanssimista ja perusaskeleet alkaa olla hanskassa useammassa lajissa. Hauskaa :)
Syyskuussa käytiin Liisan kanssa taasen pohjoisessa, suuntana oli jälleen Äkäslompolo. Aivan super reissu ja ruska oli parhaimmillaan Lapissa. Mieli lepäsi ja kovasti mieli tekisi takaisin jo sinne, mutta onneksi uutta reissua on suunnitteilla Juhannuksen tietämille :)
![]() | |||
Ida lempipuuhassaan 5/2009 |
7/2013 |

AGILITYssa startteja kertyi ehkä miljoona viime vuodelle hieman liioilteltuna. Heinäkuussa vihdoin ja viimein noustiin kakkosiin arviolta n. 70 1-luokan startin jälkeen :D Kakkosissa ei ihan niin pitkään viihdytty, vaan noustiin kolmosiin lokakuun puolivälissä. Kolmosissa on jatkettu hienoa HYLlyjen keräilyä, mutta myös yksi 0-tulos on plakkarissa. Radat ovat aikalailla järjestäin ollut todella hyvän tuntuisia ja Yola hyvin käsissä, vaikka kuumana kisoissa käykin. Myös treeneissä kulkee tällä hetkellä oikein kivasti. Yola osaa paljon, menee lujaa ja pystyy kääntymään kolikon päällä jos vain itse olen ohjauksessa ajoissa. Löysäillen ei tämän neidin kanssa pysty agiliitämään, se on joko kaikki tai ei mitään! :D Joulukuun treeneissä Niinulla testattiin yhteen kohtaan Yolalle kolmea erilaista ohjaustapaa ja niistä kaikki toimi eli vaihtoehtoja on. Vieläkun saisi itselle kisoihin luottamuksen siihen, että se toimii, osaa ja sen pystyy jättää itse suorittamaan eikä kaikkea tarvitse varmistella enää. Esim. takaaleikkaukset treeneissä on todella hienoja meillä, mutta kisoissa itse sössin ne aivan totaalisesti aina :D Työtä riittää edelleen siis...
![]() |
4.5.2013 |
Nyt treenataan VOIn ja EVL:n liikkeitä silloin kun jaksetaan ja käydään Jessican luona aina välillä tsekkaamassa missä mennään.
PAIMENTAMINENkin alkaa pikkuhiljaa sujumaan paremmin. Hallintatreeni on tehnyt hyvää eikä Yola enää ole hetkeen käynyt pöllyttämässä lampaita *kopkop*. Itsenäisyyspäivän aikaan tämä meinasi tapahtua ja Yola olikin jo ampumassa lampaan persaukseen, mutta uskoi kun sille kauniisti karj...sanoin ettei tuo peli vetele. Tästä on hyvä jatkaa :)
Muuten vuosi 2013 ei tuonut tullessaan mitään ihmeellistä. Työkuviot hieman muuttui ja siirryin Vantaalta Mikonkadulle. Kesällä mursin kylkiluuni töistä kotiutuessani. Kokemuksesta voin sanoa, että paljon (!) helpommalla ja nopeammin hommat hoituisi vakuutusyhtiöiden kanssa, jos tämän olisi laittanut työtapaturman sijaan tavan tapaturmaksi. Nyt korvauspäätösten kanssa taisi mennä lähemmäs 4kk!!!
Kesällä oli kotona ohjelmassa putkiremppa ja tulipahan sekin koettua. Lokakuussa päästiin 4kk evakkoelämän jälkeen takaisin kotiin ja onhan tuo uusi kylppäri aikasta kiva :) Samalla olkkarin seinät saivat uuden ilmeen. Kesän aikana tuli tutustuttua myös Suomen tanssilavoihin, kun innostuin tanssimisesta. Muutaman yksärin kävin ottamassa Tampereen suunnalla ja kummasti ne on helpottanut omaa tanssimista ja perusaskeleet alkaa olla hanskassa useammassa lajissa. Hauskaa :)
Syyskuussa käytiin Liisan kanssa taasen pohjoisessa, suuntana oli jälleen Äkäslompolo. Aivan super reissu ja ruska oli parhaimmillaan Lapissa. Mieli lepäsi ja kovasti mieli tekisi takaisin jo sinne, mutta onneksi uutta reissua on suunnitteilla Juhannuksen tietämille :)
@Keskinenlaki, Äkäslompolo 9/2013 |
16.12.2013
Jessican luona tokoilemassa
Vapaapäivän kunniaksi suunnistettiin hävyttömän aikaisin aamusta Sipooseen Jessican luokse vähän tsekkailemaan missä vaiheessa tokoilut menee tällä erää.
Summa sum maarum, ihan hyvältä näyttää palaset vaikka työtä onkin vielä edessä paljon. Yola tekee hirvittävän kivasti duunia eikä sillä keitä kierrokset yli tokossa samalla tapaa mitä agissa. Lelupalkkaa pystyy käyttämään koko ajan enempi, vaikka namit edelleen näytteleekin isoa osaa ja tulee varmasti aina näyttelemäänkin.
- RUUTU - Treenit aloitettiin ruudulla. Yolan kanssa on nyt tehty näyttöruutuja ja olen itse ruudun ja Yolan puolessa välissä lähettämässä sen. Tämä on toiminut hyvin ja neiti hakee nyt kivalla vauhdilla ruutuun ja jopa suht oikeeseen paikkaankin eikä enää vilkuile tötsiä. Jatkettiin seuraavaksi ruudusta seuraamiseen tuloon. Yola on tätä ruvennut ennakoimaan varsin mukavasti ja lähtee tulemaan seuraamiseen jo siinä vaiheessa kun käännän päätä sitä kohti hihkaistakseni sille käskyn. Tähän saatiin korjaus vinkkinä, tehdä 'feikki'käskytyksiä (kääntää pää, mutta ei käskyä) ja palata palkkaamaan se ruutuun.
- JÄÄVÄT - Yola kuuntelee hyvin käskyt kun kuljen itse takaperin. Seuraamisesta se tarjoaa nyt koko ajan istumista. Täytyy helpottaa ja auttaa sitä nyt sekä omia käskyjä koittaa saada selkeämmäksi.
- METALLI - Tämä on edelleen kovin kovin vaikea :/ Niinun hallilla saatiin viikonloppuna vähän vauhtia jo tähän, mutta ihan pelkkää nostamista täytyy treenata. Mietittiin tulisiko hyppynoudon kautta liikkeeseen Yolalle vauhtia? Yolan mielestä ei metsku selvästikään ole kiva juttu, mutta kovasti se kuitenkin yrittää. Joten eiköhän tästä vielä hyvä tule...
- SEURAAMINEN - Perusasennot on jäänyt vähän treenamatta joten ne on yllättäen vähän levinnyt. Muuten seuraaminen oli kivan näköistä ja oloista. Tempon vaihteluissa en anna tällä hetkellä erikseen uutta käskyä, koska hitaassa kävelyssä tässäkin oli ennakointia ilmassa ja Yola oli tarjoamassa istumista. Käskyttömyys toiminut hyvin ja Yola tulee vaihdokset mukana hienosti :)
- KAUKOT - Edelleen Yola tuppaa liikkumaan eteenpäin joissain vaihdoissa ja tämän takia on tehty riman avulla kaukoja. Sen kanssa alkaa vaihdot sujumaan ihan ok. Ennakointia täälläkin ilmassa: Yola menee maahan perusasennosta ennenkö kissaa kerkeää itse sanomaan ja ensimmäinen vaihto sen mielestä on aina seisomaan. Seiso - istu -vaihto näyttää toimivan peruuttamisen kautta hyvin.
- HYPPYNOUTO - Ei ongelmaa tällä erää. Lähtee hyvällä vauhdilla ja samoin takaisin tulossa hyvä vauhti. Varmistin hypyn takaisin uudella käskyllä. Lopun perusasentoja täytyy treenailla.
- TUNNARI - Piilotettiin omaa kapulaa ruutunauhojen sekaan, ensin pelkästään oma ja sen jälkeen myös 'koskemattomia' kapuloita. Yola käytti nenää todella kivasti ja joka kerta haki oman kapulan. Viimeisellä kerralla Jessica levitetti vieraat kapulat pitkin ja poikin ruutunauhan sekaan ja piilotti Yolan kapulan sinne sekaan. Tämä oli jo aika vaikea, mutta hienosti Yola oman sieltä haki. Suu kävi useamman kapulan kautta, mutta oma oli ainoa jonka se nosti. Taitava! <3
- LUOKSETULO - Jälleen ennakointia... Perusasennosta suoraan maahan ilman mitään käskyjä. Otettiin ensin liike kokonaisuudessaan kaikkien stoppien kanssa, tai näin ainakin suunniteltiin. No Yola alkoi heti ennakoimaan seisomista ja otettiin se sitten läpi juoksuna ilman palkkaa. Toisella kertaa käskytin sen ensimmäisen merkin kohdalta luokse ja lähdin itse lelun kanssa juoksemaan karkuun. Kolmannella (ja viimeisellä) kerralla otettiin läpijuoksuna ja palkkaus vauhdista, kylläpä neiti tulikin lujaa! Eli siis treenataan läpijuoksuja ja stopit jotenkin ihan muulla tapaa..
- OHJATTU NOUTO - 2 kapulaa oikeilla paikoilla ja sen suunnan kapula jonne lähetys on sivusuunnassa oikeassa paikassa, mutta ei samassa rivissä muiden kanssa vaan lähempänä. Oikea oli Yolalle helpompi ja se lähti heti merkiltä oikein hakemaan kapulaa. Vasemmalle lähettäessä teki mutkan vasemmalle, mutta kaarsi keskimmäiselle kapulalle.
- Lopuksi tehtiin vielä uudelleen RUUTU hallin toisessa päässä mitä ensimmäinen. Tällä kertaa Yola kovasti ennakoi (!) maahan menoa ruudussa, vaikkei sitä edes olla tehty sen kanssa. Naksuttimella saatiin palkattua pysähtyminen seis -käskyllä ilman että kerkesi lyödä maihin.
Summa sum maarum, ihan hyvältä näyttää palaset vaikka työtä onkin vielä edessä paljon. Yola tekee hirvittävän kivasti duunia eikä sillä keitä kierrokset yli tokossa samalla tapaa mitä agissa. Lelupalkkaa pystyy käyttämään koko ajan enempi, vaikka namit edelleen näytteleekin isoa osaa ja tulee varmasti aina näyttelemäänkin.
14.12.2013
agility- ja paimennuskuulumisia
Ahkerasti ollaan käyty kolmosissa kisailemassa vaihtelevalla menestyksellä.. tai ihan suomeksi
sanottuna huonolla menestyksellä tuloksellisesti :P HYLlyjä on siis keräilty komea rivi, mutta myös 20+ vp ratoja on tehty yliajalla jne. Toisaalta radoissa on ollut paljon hyvää, esimerkkinä kontaktit jotka tuntuvat toimivan myös kisatilanteessa :)
Viime viikonlopulta on Porsk:n järjestämien kisojen kisaradat videollakin. Hyppäri oli jotain aivan kamalaa Yolan kanssa, mutta etenkin viimeinen rata tuntui jo varsin hyvältä. Keinun jälkeisen elämän olin tutustunut toisin mitä huomasin radalla tekeväni ja näin ollen putkelta kielto, kun oli allekirjoittaneella esteet himpan hukassa :P
Itsenäisyyspäivän tietämillä ehdittiin pitkästä aikaa myös lampaita katsomaan. Yola oli siellä oikein mukava :) Takana oli pidempi tauko joten vähän oli pelkoa persauksissa jotta noinkohan joudutaan alusta ruveta hommia tekemään, mutta hyvinhän nti Harmaa homman muisti. Toisella kerralla tehtiin ihan loppuun pieni suunta treenikin ja Yola lähti tosi hienosti kiertämään toiseen suuntaan. Itse jäin turhan paljon tätä varmistelemaan ja olin myöhässä lampailta joten Yola meinasi ampua lampaiden persaukseen kiinni, mutta neiti yllätti ja kuunteli SEIS-käskyn eikä toteuttanut omaa hajota & hallitse -ajatustaan :P Tästä on hyvä jatkaa myös tätä lajia :)
Alkuviikko tulikin vietettyä Orimattilassa hengaten. Olipa ihanaa kun oli pikkaisen lunta maassa ja aurinkokin pilkisteli pilvien lomista. Kuvat tekstin seassa ovat kaikki maanantailta 10.12.2013. Orimattilassa ei tosiaan muuta tehty kuin lenkkeiltiin lumisessa metsässä. Sagakin suvaitsi vähän portin pieltä kauemmaksi kulkea vaikka olikin joutunut meidän kanssa jäädä kotiin porukoiden ollessa pääkaupungin humussa.
Tänään oli myöskin ohjelmassa agilitykisat Hyvinkäällä. Tuomarina oli Henri Luomala ja kivat radat oli Henri aikaiseksi saanut. Tuloksellisesti ei mitään juhlaa (3 x HYL), mutta olen varsin tyytyväinen kuitenkin. Yola oli ennen ensimmäistä rataa ihan järjettömän kuumana, oli rähisemässä (!) kaikille koirille ja muutenkin ihan lentoon lähdössä :o Radalla se kuitenkin kuunteli suht kivasti ja aina 3. viimeiselle esteelle (A, nro 17) asti oltiin tehty 0-rataa, kunnes Yola A:lta päättikin lähteä täysin päin vastaiseen suuntaan allekirjoittaneen kanssa hypylle 13 joten HYLlyhän sieltä tulla tupsahti :D Hyvä fiilis jäi, ei ollut mikään kiire ohjauksiin missään kohtaa ja kaikki toimi aika kivasti.
Toinen rata oli aika pitkälti ensimmäinen käänteisenä, mutta se ei ollutkaan enää yhtä hyvä mitä ensimmäinen. HYLlytettiin se jo aika aikaisessa vaiheessa ja tultiinkin sitten puomin kautta pois, jotta saatiin treenattua kontaktit kunnon pysäytyksellä.
Kolmantena oli vuorossa hyppäri ja tutustumisessa olin uhkarohkeana ajatellut tehdä valssin hyppyjen 8 & 9 väliin. Edeltäviä koirakoita katsellessa meinasi usko loppua ja päädyin vaihtamaan lennossa suunnitelmaksi takaaleikkauksen. Loppujen lopuksi olisin ehtinyt valssin helposti sinne vääntää (itse asiassa 9 & 10 hyppyjen väliin) ja ajatukset olikin itsellä, että mitä helv* mä täällä jo nyt teen kun koira on vasta tuolla :D Oma rintamasuunta jäi auki väärään suuntaan ja näin ollen tuuppasin Yolan putkeen, joten HYLlyhän tästäkin tuli. Muutoin tehtiinkin aika sujuvaa 0-rataa myös tällä radalla.
Loppujen lopuksi jäi siis oikeinkin kivat fiilikset kisoista.
Nyt sitten alkaakin joululoma! Saa nähdä vieläkö kisataan tämän vuoden puolella vai pidetäänkö vähän taukoa ja jatketaan tammikuussa. Tosin ei tässä enää ole jäljellä kuin VAUn kisat su 29.12.2013.
sanottuna huonolla menestyksellä tuloksellisesti :P HYLlyjä on siis keräilty komea rivi, mutta myös 20+ vp ratoja on tehty yliajalla jne. Toisaalta radoissa on ollut paljon hyvää, esimerkkinä kontaktit jotka tuntuvat toimivan myös kisatilanteessa :)
Viime viikonlopulta on Porsk:n järjestämien kisojen kisaradat videollakin. Hyppäri oli jotain aivan kamalaa Yolan kanssa, mutta etenkin viimeinen rata tuntui jo varsin hyvältä. Keinun jälkeisen elämän olin tutustunut toisin mitä huomasin radalla tekeväni ja näin ollen putkelta kielto, kun oli allekirjoittaneella esteet himpan hukassa :P
Alkuviikko tulikin vietettyä Orimattilassa hengaten. Olipa ihanaa kun oli pikkaisen lunta maassa ja aurinkokin pilkisteli pilvien lomista. Kuvat tekstin seassa ovat kaikki maanantailta 10.12.2013. Orimattilassa ei tosiaan muuta tehty kuin lenkkeiltiin lumisessa metsässä. Sagakin suvaitsi vähän portin pieltä kauemmaksi kulkea vaikka olikin joutunut meidän kanssa jäädä kotiin porukoiden ollessa pääkaupungin humussa.
Toinen rata oli aika pitkälti ensimmäinen käänteisenä, mutta se ei ollutkaan enää yhtä hyvä mitä ensimmäinen. HYLlytettiin se jo aika aikaisessa vaiheessa ja tultiinkin sitten puomin kautta pois, jotta saatiin treenattua kontaktit kunnon pysäytyksellä.
Kolmantena oli vuorossa hyppäri ja tutustumisessa olin uhkarohkeana ajatellut tehdä valssin hyppyjen 8 & 9 väliin. Edeltäviä koirakoita katsellessa meinasi usko loppua ja päädyin vaihtamaan lennossa suunnitelmaksi takaaleikkauksen. Loppujen lopuksi olisin ehtinyt valssin helposti sinne vääntää (itse asiassa 9 & 10 hyppyjen väliin) ja ajatukset olikin itsellä, että mitä helv* mä täällä jo nyt teen kun koira on vasta tuolla :D Oma rintamasuunta jäi auki väärään suuntaan ja näin ollen tuuppasin Yolan putkeen, joten HYLlyhän tästäkin tuli. Muutoin tehtiinkin aika sujuvaa 0-rataa myös tällä radalla.
Loppujen lopuksi jäi siis oikeinkin kivat fiilikset kisoista.
Nyt sitten alkaakin joululoma! Saa nähdä vieläkö kisataan tämän vuoden puolella vai pidetäänkö vähän taukoa ja jatketaan tammikuussa. Tosin ei tässä enää ole jäljellä kuin VAUn kisat su 29.12.2013.
5.12.2013
3-vuotias Yola
19.11.2013
Yolan omistuksessa muutoksia
Posti toi tänään tullessaan laskun Kennelliitolta, mikä tarkoittaa sitä, että myös virallisesti Yola on nyt yksin minun omistuksessani. Linda päätyi siihen tulokseen ettei tule Yolaa käyttämään jalostukseen ja näin ollen purettiin yhteisomistussopimus ja siirrettiin Yola kokonaan miun omistukseeni.
Itse kovasti edelleenkin haluaisin Yolasta itselleni pennun, mutta se tarkoittaisi sitä että projektiin pitäisi lähteä itse. En vain ole oikein kasvattaja-ihmisiä.... Aika näyttää mitä tässä tulee tapahtumaan :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)