Jos vaihteeksi kirjoittelisi ihan treenikuulumisia, kun ei kisojakaan ole hetkeen ollut :D Tai ainakaan sellaisia kisoja, joista olisi jälkipolville jäänyt kerrottavaa :P
Yola pötkii agitreeneissä ihan tosi hienosti pääsääntöisesti. Keinun kanssa on myös treenitilanteisiin saatu parannusta ja se nyt näyttää tekevän varsin kivan oloiset keinut, nopeuttakin riittää verrattuna aiempaan. Vielä kun tämän uuden toimintamallin saisi siirrettyä kisoihin.. Viime viikolla tosin Niinun treeneissä ei meillä tuntunut onnistuvan yhtikäs mikään :D
Tokon osalta Yolan kanssa on vielä tekemistä ja paljon ennen kuin voittaja-luokka voidaan korkata. Tosin tällä hetkellä treenataan jo myös näitä EVL:n liikkeitä. Suurimpana haasteena ehkä tällä hetkellä on kaukot ja niissä tekniikan vaihto. Hyvin Yola tekee vaihtoja etujalat paikallaan, mutta nyt pitäisi saada jonkinlaista etäisyyttä pikku hiljaa hommaan. Tunnari on myöskin haasteellinen, Yola tietää homman kyllä. Kokemattomuuttaan välillä homma menee niin että se kovasti haistelee ja hetken päästä nappaa vaan jonkun kapulan. Eli lisää toistoja näihinkin.
Yenga puolestaan on enempi keskittynyt agilityyn ja se on käynyt sekä Juhan että Niinun treeneissä. Vitsi, siitä tulee vielä hieno! Se hakee ihan tosi hienosti jo esteille, paljon paljon paremmin verrattuna Yolaan saman ikäisenä. Eilen Niinun treeneissä Yenkkis hienosti pinkoi alkuun radasta esteet nrot 1-7 ja siitä jatkettiin erillisenä pätkänä 7-10, tosin 10 hyppy otettiin sen kanssa toisesta suunnasta verrattuna ratapiirrokseen. Ihan tosi hienot käännökset Yenga teki hypyille 4 ja 8 hypyn takaakierto myös. Vähän sillä meinaa tulla sitä, että lähtee juoksemaan mun liikkeen mukana vaan eteen päin. Esimerkkinä tästä radan kohta 18-21, ukko olisi vaan 20 hypyn takaa juossut suoraan välittämättä mistään hypyistä. Eikä silläkään ollut kamalasti väliä vaikka palkka olikin valmiina odottamassa, tyyppi pinkoi sujuvasti lelun yli :D
Pari viikkoa sitten käytiin Orimattilassa saattelemassa eno viimeiselle matkalleen. Viikonloppu oli oikein aurinkoinen ja lämmin, vaikka yöllä mittari tippuikin -10 asteeseen. Tämän postauksen kuvat ovat siis siltä reissulta.
Sunnuntaina oli taas vuorossa agikisailut. Itsellä ei ollut minkäänlaista kisafiilistä ja mieli muutenkin aikalailla maassa. Pakotin itseni kuitenkin kisoihin hakemaan muuta ajateltavaa. Marko oli melkeinpä ensimmäinen vastaantulija Ojangossa ja tsemppasi vielä lisää. Täytyy kyllä sanoa, että teki ehkä ihan hyvääkin..
Kisat oli reilun tunnin myöhässä, joten siellä sai odotella ensimmäistä agilityradan tutustumista oikein urakalla. Tässä kävi allekirjoittaneella pieni kämmi ja vähän oikaisin jättämällä loppusuoralta yhden esteen välistä. Paria ekaa koirakkoa katsellessa rupesin ihmettelemään, että häh, noinko tuo rata menikin!? Alussa tuli jo yksi kielto, kun Yola kääntyi karjumaan allekirjoittaneella syystä x, mutta HYLkäys napsahti sitten tuolle esteelle, jonka jätin tutustumatta. Ohjauskuvio olisi kyllä toiminut, jos en olisi jäänyt jotain kökkimään puomin ja putken vaiheille.
Toiselle radalle (hyppäri) vaihtuikin tuomariksi Pertti Siimes. Edelleen omat fiilikset oli vähän niin ja näin. Tutustumisesta jäi tällä erää päällimmäiseksi fiilis, että olinkohan tutustunut oikein kuitenkaan rataan. Monet jäivät pyörimään esteiden 8-14 väliin ja ihmettelemään sitä. Joku kysyikin tutustumisen jälkeen, että mikä fiilis jäi siitä serpentiinistä. Itse totesin että ei kai siinä mitään ihmeellistä ole, nakkelen vaan Yolaa esteille :D Hyppäriltä tuloksena oli taistelu-nollarata. Ei mitään erityistä fiilistä radasta jäänyt, se meni miten meni eikä mitenkään erityisen nopealta tuntunut. Yllärinä olikin tuloslista, joka kertoi seuraavaa: 0vp, -9,04, sij 3/56 SERT-H eli siis saatiin Yolan kanssa toinen hyppyserti tältä radalta! Seuraavaa eli kolmatta sertiä saadaankin odotella marraskuulle saakka ja sen myötä sitten jos/kun se joskus kohdalle napsahtaisi, Yolasta tulisi valio :)
Viimeisenä oli vielä vuorossa agilityrata, joka oli aika suoraviivainen. Ensimmäistä kertaa saatiin Yolan kanssa aikaiseksi kisoissa tupla-nolla. Eli siis myös tältä radalta 0-tulos. Ajalla ei kamalasti hurrattu, sijoitus oli 8/51. Positiivista kisoissa oli se, että Yola otti molemmilla radoilla kontaktit kivasti ja myös keinun tuli paljon paljon paremmin mitä kisoissa tähän asti. Hidashan sen keinut olivat, mutta se ei nyt tässä vaiheessa haittaa :)
Lauantaina jatketaan kisailujen merkeissä!
* * * * * * * *
We were at agilitytrial last sunday with Yola. My own feelings were quite low because my uncle died on friday. It was big surprise and something we didn't expect at all. But life goes on..
Even though my own thoughts were little bit off, Yola did amazing job. First agilitycourse was disqualified, I missed one jump so it was difficult to make clean run ;) Second was jumping course, it was clean run but I thought we were quite slow and our placement might be something around 10. So it was surprise when our placement was 3.! Yola also got her second certificate for her jumping champion tittle :) One is missing and now we have to wait until to november to be able to have one.
Third was again agilitycourse and we did clean run! This was our first time to be able to run two clean runs in row, cool :) Also contacts worked really nicely so I'm quite happy about the results of the trial. Yola is super <3 :D
Taas yksi viikonloppu vietetty agikisoissa. Tällä erää oli ohjelmistossa oman seuran kisat Ojangossa, joissa lauantaina kisattiin Yolan kanssa Esa Muotkan radoilla.
Ensimmäinen agilityrata oli ihan hirveätä räveltämistä. En ole edes viitsinyt videolta sitä katsoa, niin kamala oli fiilis :D Radan alkuun oli heti putki-puomi -erottelu (mentiin siis puomille) ja jäin sitä varmistelemaan ja sen vuoksi olinkin sitten myöhässä seuraavat 10 estettä. Jos jotain positiivista etsitään, kontaktit oli hyvät :) Keinua ei onneksi radalla ollut. Tuloksena siis tältä radalta HYL.
Toisena oli vuorossa hyppyrata, jolle saatiin ihan mieletön flow-fiilis. Radan jälkeen fiilis oli uskomaton, tiesin kaiken menneen juuri kuin olin suunnitellut eikä matkalle mahtunut edes suuria kaarroksia ja kerkesin jopa helposti juoksemaan pakkovalssin kepeille vientiin. Tulos olikin sitten aika huikea: 0vp, -14,07 (5,44m/s), sij. 2/59 Tältä radalta tuli sellainen fiilis, mitä ei varmaankaan ole aiemmin kisasuorituksen jälkeen ollut. Se fiilis maalin tullessa oli ihan mieletön. Tämän takia tätä jaksaa tehdä ja toisaalta taas onnistuminen ruokkii onnistumisia. Onneksi radalta serti meni voittajalle, koska olimme Anna-Stinan kanssa jaetulla 2. sijalla ja molemmilla olisi ollut oikeus ottaa vastaan serti. Näin ollen olisimme todennäköisesti joutuneet uusimaan radan, vaikka vähän sovittiinkin että vedetään pitkää tikkua jos siihen tilanteeseen joudutaan :D
Tämä rata löytyy myös videolta:
Viimeisenä mentiin kirmaisemaan vielä yksi agilityrata, jolle lähteissä takki oli jo aika tyhjä tuon hyppärin jälkeen. Rata oli kuitenkin ihan hyvää tekemistä, vähän jäin jotain kökkimään puomin jälkeen ja Yola ehti sitten A:ta edeltävän hypyn vetäistä väärään suuntaan. Radalta siis HYL. Tämäkin löytyy videolta, kiitos Sara :) Kisat herätti taas hieman pohdinnan aiheita omassa pääkopassa. Nyt tuntuu hyppyradat onnistuvan ja niille on hyvä fiilis mennä kisaamaan. Kisakirjakin näyttää tämän vuoden SM- / MM-karsintanollista 3 tulleen hyppäreiltä ja 1 agiradalta. Onko agilityradoista siis tullut peikko? Teoriassa ei mitään syytä tälle ole, mutta silti oma fiilis niistä on vähän sellainen että mitähän tästä nyt taas oikein tulee. Se mikä näihin on syynä lienee kontaktit? Yolallahan on pysäytyskontaktit ja vaikka ne treeneissä toimiikin hyvin, kisoissa Yola saattaa tehdä sujuvat ja hienot juoksuversiot. En siis oikein itse voi olla ikinä varma, mitä se tulee kisoissa tekemään. Joojoo, asialle kenties tarttisi tehdä jotain :P Nyt viikonlopun kisoissa se teki molemmille radoille hyvät kontaktit sekä puomille että A:lle. Seuraavat kisat voi olla taas eri juttu. Esimerkiksi Janakkalan kisoissa ajattelin Yolan ilman muuta pysähtyvän A:lle ja jopa kääntyvän alastulossa voimakkaasti kohti ellei jopa loikkaavan sieltä pois itseäni kohden, kun jouduin esteen alla olleen putken kiertämään ja irtoamaan siis sivusuunnassa. Mutta ei, Yola lukitsi jo harjalta _kaukana_ olleen putken ja sinne linkosi kuin tykin suusta eikä tietoakaan pysähdyksestä...
* * * * * * * * *
On saturday we were at agility trial with Yola.
First agility course was awful, my own feeling was bad and my legs didn't work at all. The run is on video but it was so bad I haven't even look it yet. I think I'm not going look at it all :D
Second was jumping course and we did amazing run with Yola. We got really nice flow-feeling and everything went as I planned, maybe even better! :) The result was also really really nice, it was clean run, time -14,07 and our placement was 2. (59 dogs). I think I haven't had this kind of feeling before after trial, it was amazing. The video is also looking as nice as it felt when running the course. I'm so happy and Yola is super girl <3
Last and third was again agility course. I was little bit tired already but the run was quite ok though. Before A-obstacle Yola jumped the jump wrong way, so it was disq.
I like trialing at jumping courses, we have had nice success there. But same time there is something in my mind toward agility courses. The feelings and my thoughts are we don't success there even though we have clean runs there too. I don't know why it's like that, maybe because contacts? Yola has 2on-2off contacts but she thinks she can make running contacts at trials. So I can't be sure will she stop or run through contacts at trial. I know something needs to be done and we have done work there. At trainings she makes really nice 2on-2off contacts. Well it will need more work..
Kun nyt vauhtii päästiin taas, niin päivitetään saman tien tämän päivän agikisojenkin tunnelmat tänne :) Olimme siis Yolan kanssa BAT:n kisoissa Ojangossa, jossa tuomarina oli Johanna Nyberg.
Ensin oli ohjelmassa agilityrata, josta saatiin Yolan kanssa aikaiseksi 0-tulos ja kamalista linjoista huolimatta sijoituskin oli 8. 60 koirakon joukosta. Muutoin rata oli ihan kivan tuntuinen, mutta keppien jälkeen linjat ennen ja jälkeen muurin olivat aivan järkyttävät! Olin suunnitellut tekeväni valssin ennen muuria ja sillä kääntäväni Yolan muurille paremmalla linjalla. Mutta kuinka ollakkaan, radalla huomaan tekeväni sitten kuitenkin persjätön :D
Toisena oli vuorossa hyppyrata, jossa Yola päätti varastaa lähdöstä. Tämä sitten aiheutti sen, että olin toisen hypyn valssissa ihan todella myöhässä ja koiran edessä, joten rimahan siitä alas tuli :/ Muuten rata sujuikin nollana, mutta taas oli linjoissa toivomisen varaa. Tällä radalla Yolan etenemä kaarrattelusta huolimatta oli 5,27m/s :)
Kolmantena ja viimeisenä pinkaistiin vielä agilityrata, joka oli itse asiassa aikalailla käänteinen versio tuosta ensimmäisestä radasta. Tämä oli vähän sinne päin rata ja virheitä sieltä meille kertyikin 15vp. Puomilla ei Yolalla oikein ollut minkäänlaista pysähtymisen ajatustakaan, sen jälkeen se tuli keinusta ohi ja vielä renkaan jälkeiseltä hypyltä otti kiellon. Keinut oli molemmilla agiradoilla huonot, mutta nämä onkin treeneissä vähän niikö työn alla. A:lla Yola hienosti pysähtyi maahan kontaktilta jo poistuttuaan :D
Tokotehiksen Markon ja Saran ollessa myös kisailemassa, saatiin tällä kertaa kaikki 3 rataa videollekin:
Taas tovi vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja sen jälkeen on käyty vähän treenailemassa sekä kisailemassa.
Agivuosi kisojen osalta aloitettiin Janakkalasta 18.1 Jari Suomalaisen radoilta. Jari oli tehnyt oikein kivat radat, vaikkei me Yolan kanssa juurikaan tuloksilla juhlittu :D Ensin oli vuorossa hyppyrata, joka oli jo kivan tuntuinen. Yola kääntyi todella kivasti rytmittämällä alun 3-hypyn jälkeisen käännöksen ja muutenkin saatiin nyt kisoissa onnistumaan nuo käännökset peruskäännöksillä. Toisen putken jälkeisen hypyn (9) päällejuoksusta se tuli ohi eli siitä yksi kielto. Sitten toinen kielto saatiin hypyltä 13, kun onnistuin Yolan vekkaamaan takaakiertoon :D Tuloksena oli siis 10vp.
Toisena oli vuorossa agirata, jossa otettiin hylkäys jo An jälkeen, kun Yola päätti singota putkeen hypyn sijaan.. En tutustumisessa pitänyt A:ta ongelmana, Yola korkeintaan kääntyy näissä itseäni kohden ja tulee kontaktin sivusta pois etenkin kun tässä oma liike vielä veti sivuun, kun An alla ollutta putkea joutui väistämään. Kun sitten katsoin Yolaa, totesin sen jo An päältä lukinneen putken ja sinne sujahti, vaikka kuinka yritin kitarisoja näytellä ;) Muutoin rata meni kuten olin suunnitellutkin.
Viimeisenä oli vuorossa toinen agirata ja se oli meillä myös hylätty. Tällä radalla oli vähän enemmän kaikennäköistä säätöä. Yola A:n jälkeen lähti hienosti eteenpäin, mutta jostain syystä juuri ennen 8-hyppyä se kääntyi ihan suoraan eteeni karjumaan pää punaisena. Ihan odottamaton juttu! Rytmihän siinä katosi kokonaan ja Yola päätti sitten muutaman esteen hypättyään loikata pituuden väärin päin ja käydä pomppimassa vähän muitakin esteitä. Jatkettiin rataa kuitenkin hypyltä 13, koska halusin testata tuon kepeille viennin. Se onnistui ihan todella hienosti! Lähetin Yolan putkeen 14 ja olin itse jo melkein A:n kohdalla menossa, kun se tuli putkesta ulos, sieltä suoraan aloin käskyttämään sitä suoraan putkeen ja samalla itse pingoin eteenpäin niin paljon kun jaloista lähtee. Hienosti onnistui kepeille vienti ja ehdin itsekin jopa sinne :) Ihan loistavaa!
Yenkkis on myös käynyt agia treenailemassa sekä Niinulla että Juhalla. Se on mennyt aika kivasti eteenpäin ja on ihan eri tyyppinen ohjata jo nyt mitä Yola on. Tai ainakin opettaa se on erilainen. Yenga irtoaa tosi kivasti jo nyt tässä vaiheessa esteille ja hakee myös takaakiertoihin. Sillä on vauhtia todella hyvin, mutta se pystyy myös kääntymään tiukasti ja se käyttää takapäätä myös hyvin. Käsillä ampuminenkin on jäänyt jo vähemmälle, vaikka näitäkin vahinkoja edelleen sattuu :)
Ensi kesälle on jo lomasuunnitelmatkin tehtynä. Olen lähdössä koirien kanssa kolmeksi (!!) viikoksi Lappiin. Mökki on jo varattuna ja äitikin ilmoitti tulevansa kylään :D Kotimatkalla koukataan Tahkon kautta ja siinä se kesäloma sitten olikin :) Vähänkö odotan malttamattomana, 3 viikkoa näissä maisemissa:
Joulu ja uusi vuosi meni jo ja nyt nokka kohti kevättä. Tosin saisi ensin tulla vähän talven tapaista tänne eteläänkin..
Joulua ennen käytiin äitin kanssa Berliinissä pidennetty viikonloppu ihmettelemässä joulutoreja ja vähän shoppailemassakin. Oli ihan hauska reissu, vaikka itsellä vähän flunssan poikaista meinasikin iskeä päälle. Pyörittiin torien lisäksi pari kirkkoa läpi ja erinäisiä kauppoja :)
Jouluna oltiin pari viikkoa koirien kanssa Orimattilassa lomailemassa. Jouluaattona saatiin sinne ~20cm lunta joten koiratkin pääsi nauttimaan lumesta. Lomalla ei tehty yhtikäs mitään ulkoilun, lepäilyn ja syömisen lisäksi :D
Yengasta kuoriutui aikamoinen poseeraaja, mutta Yola on vähän tylsistynyt keimailemaan kameralle, joten siitä ei nyt tällä(kään) erää kovin kaksisia kuvia aikaiseksi tullut. Uusi vuosi oli ihmeellinen, Orimattilassa ei nimittäin kuulunut ensimmäistäkään rakettia ennen aattoiltaa :o Jostain syystä Yola reagoi nyt tosi voimakkaasti raketteihin, liekö syynä vieraampi paikka ja rakettien äänien/valojen äkillinen alkaminen? Tiedä sitä.. Pentu puolestaan ei ollut milläsäkään, ulos olisi pitänyt päästä vähän väliä kyllä ihmettelemään.
Tällä viikolla päästiin takaisin treeneihinkin pitkän tauon jälkeen. Juhan treenit jätettiin vielä väliin ja suuntasin itse Satulinnaan tanssimaan. Tiistaina oltiin Niinulla treenailemassa ja Yenga pääsi radalle. Se oli varsin pätevä pikku-ukko, ruvettiin opettelemaan vähän takaaleikkauksia sen kanssa. Vauhtia sillä piisaa jo ihan hirvittävästi, mutta (ainakin toistaiseksi) kääntyy vielä ihan tosi näppärästi. Lähdössäkin osaa jo odottaa aika kivasti ilman, että kukaan pitää kiinni :) Eilen puolestaan Yolan kanssa oltiin tehistelemässä tokoa ja sekin meni ihan suht kivasti.
Viikot jatkaa kulkuaan ihan normaalilla aikataululla eli aksatreenejä, tokotreenejä ja väliin vähän kisoja.
Viime viikolla pakkasin merlet autoon ja huristeltiin Jessican luokse tokoilemaan. Yolan kanssa käytiin läpi voittajan liikkeet ns. kokeenomaisesti. No, paljon on vielä tekemistä eikä siitä sen enempää. Tällä kertaa Yola oli enemmän mukana tekemässä eikä ihan samalla tapaa haahuillut mitä edellisellä kerralla. Mutta ei siitä sen enempää.
Yenga puolestaan teki vähän seuruuta ja perusasentoja, hyvältä näyttää :) Noudot on ihan eri luokkaa mitä Yolalla oli alkuun. Vauhtia on paljon ja se palauttaa!!! :D Luoksarissa se istuu jo tosi nätisti paikallaan ja odottelee, vauhtia tässäkin on ihan riittävästi. Kaukoja katsottiin vähän Jessican kanssa, että mitä ukkeli tarjoaa ja näyttäisi sille tulevan aika luonnollisesti vaihdot etupää paikoillaan joten näillä mennään sen kanssa. Uutena tehtiin pari kertaa ruutua. Tässä tuli huomattua, että avustaja ei voi viedä palkkaa ruutuun ainakaan vielä tässä vaiheessa. Yenga jää kiinni avustajaan ja unohtaa palkan ihan kokonaan :P
Yolan kanssa oltiin viikonloppuna taas kisoissa kirmailemassa muutama startti. Näistä ei sen enempää jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Oma fiilis oli kisoista vähän plah, mutta videolta katsottuna ei ne radat niin huonoilta näyttänytkään.
Hyppäriltä tuli HYL, kun ohjasin Yolan sujuvasti siivekettä päin.. Kannattaiskohan pikkuhiljaa oppia se, ettei ohjauskuvioita kannata muuttaa tutustumisen jälkeen?! Markolle kiitokset videosta: http://youtu.be/Ez-KvmB6J34 Toiselta agiradalta Yola lähti ihan kummasti hypyltä hakemaan kaukana olevaan putkeen. Olen tätä yrittänyt videolta ihmetellä, että mitä tässä tapahtuu mutta en vielä ole keksinyt vastausta. Askolle puolestaan tästä videosta kiitokset: http://youtu.be/EA3UC2Sn-7A
Eilen oli hieno päivä Yolan kanssa BAT:n agilitykisoissa (tuom. Vesa Sïhvonen) Ojangossa ja tällä fiiliksellä jaksaa pitkään! Saatiin nimittäin päivän ekalta radalta valiokello käyntiin hyppysertin myötä :)
Tosiaan ensimmäisenä kisattiin hyppyrata ja meidän vuoro oli vasta kolmanneksi viimeisenä. Kaikessa rauhassa katselin muiden ratoja ja ajoissa lähdin Yolaa hakemaan autosta. Hengailtiin ulkona sen kanssa ja päätin sitten käydä kysymässä mikä tilanne on, kun kuulutuksista ei oikein pysynyt kärryillä. Selvisi siinä sitten että radalla olevan koirakon jälkeen oli enää yksi koirakko ennen meitä! Onneksi Anne-Maria oli siinä lähtöalueen vieressä ja tyrkkäsinkin Yolan hihnan sen käteen toteamalla 'pidä tota!' :D Äkkiä takkia pois päältä ja kaulahuivia kaulasta jne ja kerettiin kuin kerettiinkin ajoissa radalle..
Ei tarvinnut kamalasti miettiä radalle lähtiessä että mitenkäs tämä nyt menikään ja mitä piti tehdä, vaan sinne mentiin ja tehtiin niin kuin oli suunniteltu. Kannatti, sillä tuloksena oli 0vp, -9,21, sij. 3/53 ja tosiaan vielä päälle hyppyserti! Ehkä tätä valmistautumista kannattaa ruveta käyttämään useamminkin ;) Radalla oltiin kovassa seurassa sillä mm. Suoknuutin Jaakko taisi olla 5 koiran kanssa kisaamassa, Elina & Omie, Anna & Gaia, Pasi & Wiu jne olivat myöskin kisaamassa.
Radasta jäi tosi hyvä fiilis, tehtiin oikeasti sellaista kisarataa ja se sujui. Yhden hypyn Yola hyppäsi vähän väärään suuntaan ja siihen paloi aikaa varmaan useampi sekuntti, tästä huolimatta etenemä oli 4,91m/s. Molemmat agiradat hyllytettiin, ekalla radalla tein ohjaukseen muutoksen, mutta yllättäen tämä ei nyt tutustumatta oikein toiminut. Tokalla säädettiin myös jotain lähes yhtä nerokasta. Kontaktitreenien kannalta oli agiradat hyvät ja muutenkin niissä oli paljon hyvää, ennen kaikkea itse uskalsin ja muistin liikkua kunnolla enkä hissutellut. Hyllyt ja ylimääräiset kaarteet ei nyt juuri kamalasti haittaa :)
Yengallakin tulla tupsahti mittariin perjantaina ikää jo (?) 6kk :) Se on ahkerasti ollut Niinun treeneissä mukana agiliitelemässä ja on aika pätevä aksakoiran alku. Hirmu fiksusti se treeneissä ja tuolla muualla käyttäytyy. Kaiken riiviöitsemisen jättää siis kotiin... Ja sitä riiviöitsemistähän riittää! Alla vielä video Yengan toissa viikon Niinun treeneistä
TOKO-tehis
järjesti Leiviskän Marin ylimääräisen koulutuksen lauantaina ja Yolan kanssa
oltiin ensimmäistä kertaa Marin opissa. Alkuun tehtiin häiriötreeniä koirien
istuessa ympyrän ulkokehällä nenät sisäänpäin ja ohjaajat ympyrän keskellä.
Mari kävi häiriköimässä ja antamassa maahan-käskyjä. No Yolahan oli ihan
jatkuvasti maassa :D Toisella kierroksella saatiin jo paremmin onnistuneita
häiriöitä. Toinen häiriö tehtiin luoksarissa (suora, ei stoppeja), jossa Mari oli
houkuttelemassa koiraa namin kanssa pari-kolme metriä ennen ohjaajaa. Yola tuli
nämä tosi kivasti eikä juurikaan ottanut Marista häiriötä. Ainoa että loppu on
nyt hieman epävarma, kun olen alkanut siirtämään eteentulon suoraan sivulle
pa:oon tuloksi joten Yola ei oikein tiedä kumpaa halutaan. Toisella kerralla
tämäkin oli parempi kun oli apuja enemmän.
Varsinaisen oman ajan
käytimme noutojen ihmettelyyn, ihan tasamaanoutoon sekä ohjattuun. Näihin
saatiinkin apuja. Noudot ovat Yolalle vaikeat, se puree kapulaa, palautukset
hitaat jne, lista on loputon... Nyt käytiin tasamaanoutoa ensin läpi ja tähän koitettiin löytää ratkaisua miten saisi Yolan vaihtamaan kapulan leluun. Nyt Yola juoksee lelulle kapula suussa tai sen perässä, mutta ei vaihda leluun. Motivaatio palautukseen on kuitenkin hyvä eli vauhtia on :) Yritän nyt itse leikittää ja juosta lelun kanssa karkuun Yolaa ja jos sitä kautta saisi nopeutettua kapulan vaihtoa leluun. Täytyy vähän funtsailla lelujakin, mikä olisi super palkka ja saisi sen vaihtamaan!?
Ohjatussa käytiin läpi suuntia, vähän tilannetta missä ollaan ja miten lähteä ongelmaa ratkaisemaan. Nyt Yolalla on hirveän vaikea lähteä vasemmalle, se lähtee taakse keskikapulalle tai ihan minne muualle tahansa paitsi sinne vasemmalle. Korjattiin tätä niin että liikkuri vei ensin kapulat, koira namilla merkille, eli ei tässä vaiheessa merkkiä sekoiteta mukaan ja itse kävin vielä näyttämässä sen vasemman kapulan uudelleen. Yola tuntui unohtavan koko kapulan siinä välissä, kun liikkuri muita kapuloita kiikutti paikoilleen. Tämä toimi ja Yola lähtikin hyvin kapulalle. Seuraava ongelma saatiin jo kehitettyä tässä mukaan ohjattuun: haukkuminen! :D
kesäfiiliksiä heinäkuussa Meikolla
Agilitya oltiin
kisaamassa viikonloppuna Ojangossa HSKH:n kisoissa. Tuomariksi oli saatu Hollannista Ton van
der Laar joten oli ihan mielenkiintoista kisata ja haistella euroopan tuulia.
Itse tykkäsin radoista, ne oli teknisiä, mutta samalla hirvittävän sujuvia ja
omia jalkoja sai käyttää ihan tosissaan radalla. Vähän oli kummallisia
kohtiakin radoilla, esim. viimeisen radan 2 viimeistä estettä. Yolan kanssa ei
tuloksellisesti kamalasti juhlittu, ensimmäiseltä radalta napattiin viimeinen
rima alas, joten siltä 5vp. Muut kaksi taisi olla HYLlyjä molemmat. Hyppärillä
Yola varasti lähdössä, joten itsellä meni pasmat ihan sekasin. 6. esteen
jälkeen keskeytin räveltämisen ja aloitettiin rata 'alusta', sen jälkeen se
sujuikin kivan oloisesti. Tässäpä videot kisaradoista:
Yolan kanssa saatiin nyt
aikaiseksi kokonaisia ratoja ja kisanomaisia, eikä mitään pahempia kökkökohtia
mahtunut mukaan. Paljon oli hyvää radoissa, joten ihan hyvä fiilis jäi itselle.
Mutta edelleen opeteltavaakin: keinu, kontaktien sivuetäisyys ainakin
nyt ensi alkuunsa.
ps. tekstit oli jäänyt tuonne luonnoksiin joten tässä nyt vähän jälkikäteen julkaistuna se, kirjoitettu jo aikaa sitten :P
Yenga on päässyt nyt kolmena viikkona peräkkäin Yolaa tuurailemaan Niinun treeneihin, kun harmaan treeni- ja kisakalenteri on ollut aika täyden oloinen. Ensimmäinen kerta meni hienosti, Yenga oli pätevä ja teki sujuvasti kaiken maailman pakkovalsseja ja ties mitä kaikkea. Se haki hienosti esteille ja oli taasen kuin junan olisi raiteillaan laittanut menemään. Mutta viime viikon treenit, ne oli jotain aivan kamalaa :o
Ukkeli oli päättänyt esteiden sijaan keskittyä allekirjoittaneen käsiin! Se hyppeli ihan surutta käsivarsiin kiinni ja otti ihan kunnon puruotteen. Sen mielestä oli kai hurjan siistiä, kun siellä radalla heilui tuollaiset mukavat lihatikut... Tällä erää ei meinannut tulla mistään ja lopulta siirrettiin treenit siihen, että mennään vain suoraan niin että palkka on siellä edessä. Eli fokus eteen, ei allekirjoittaneen käsiin. Parin toiston jälkeen Yenga menikin hienosti palkalle eteenpäin eikä välittänyt ollenkaan omasta liikkeestä.
Treenejä jatkettiin Niinulla eilen, tiistaina. Tällä kertaa aloitettiin ihan suoralla linjalla olevista 2 hypystä ja siitä, että Yenga menisi eteenpäin ilman mun käsille hyppimistä. Tämä sujuikin hienosti, joten siirryttiin seuraavaan tehtävään, jossa mentiin hypyltä puomin alla olleeseen suoraan putkeen ja siitä vielä hypylle, edelleen kaikki suorassa linjassa. Nyt ei Yenga sitten osannutkaan mennä putkeen (vaikka kyllä oikeesti osaisi), vaan kipitti putken viertä pitkin...ja tadaa, suoraan käsiin :/ No tätä tehtävää sitten vähän muunneltiin ja katsottiin vähän mitä ukkeli tekee. No ensimmäinen reaktio hyvin usein oli loikata käsiin kiinni ja sitten vasta esteelle. Aloitettiin myös takaaleikkauksia treenaamaan ja sama juttu näissä, ensin käsille ja sitten vasta esteelle.... Kädetön ohjauskaan ei oikein toimi ukkelilla, se lataa sitten kiinni selän takana oleviin käsiin tai käsivarteen tai mikä nyt sitten sattuukaan kohdalle.
Tätä nyt sitten pohdittiin, että miten saadaan käsille ampuminen pois. Katsotaan ja kokeillaan tarjoamista nyt ensialkuunsa. Eli itse kävelen hyppyä kohden ja jos Yenga tulee käsille, pysähdyn samantien. Jos se itse lähtee tarjoamaan ja menee esteelle, kehut / naksu ja palkka. Jos ei ole apuna ketään, itseltä palkka mutta ei koiran puoleisesta kädestä. Katsotaan mitä tästä seuraa... Aikamoinen tapaus ukkeli tuntuu olevan!!
kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...???
Yenga has been at agility trainings couple times because Yola has had so much other trainings. He is very fast already but big problem seems to be he liking to jump to my hands and bite. First week he was super and did some really great stuff, going and looking forward very well. Last week was awful, he didn't focus to obstacles at all just jumping and biting my hands. And he bites really hard, not nipping or anything like that!
This week's trainings were better but still jumping first to my hands and after that going toward obstacle. So I'm wondering if I should learn handle agility without hands?! :D Haha, just kidding... Now we are trying to get him to offer obstacle by himself and see if that helps. I'm just walking toward the jump and if he goes by himself to jump then I'm clicking to him and giving him toy to play with. If he jumps and bites my hands, I just stop and nothing happens. We tried that yesterday and it looked like he was thinking and started to offer the obstacle. We'll see if that works...
He is quite tough boy and not so easy to live with yet. We are discussing every time when going out if it's ok to tug Yola's tail or her leash or something. Yola is luckily keeping more discipline to him than before and he is thinking Yola is the boss. There is a lots of potential on him so I'm looking forward to he grow up. And really hope this puppy time is over really really soon :D