11.3.2013

Uusi tähti on syttynyt


Mäkiharjun Pipar-Kakku 'Ida'
10.9.2003 - 8.3.2013




'ikkunaan jäät yksin katsomaan, lähtöäni seuraamaan
en koskaan antais sua pois,  
vaikka sain sut vain lainaan
pois mun täytyy mennä
taistella vastaan ei voi, kyllä siipesi kantaa
anna tuulen viedä

en koskaan pois antais sua,
ehkä me vielä kohdataan kun vuodet on menneet
mielessäin oot päivittäin
en kadu sua koskaan, vaan oon kiitollinen'  
Irina - Lainasiivet

* * * * *

Viikko aikaa kulunut nyt Idan pois menosta ja edelleen aika koville ottaa. Kaikki tapahtui lopulta hyvinkin nopeasti ja arvaamatta. Ida oli torstai-iltana liukastunut illalla ulkona ja tämän seurauksena takapäähän tuli pahat halvausoireet. Perjantaille saatiin hätäaika Aistiin ja päädyttiin ottamaan Idasta magneettikuvat, jotta nähtäisiin mitä selässä oikeasti on tapahtunut. Neurologin oletus oli, että pieni välilevy-juttu, mikä olisi voinut olla suht helppo leikata, koska syväkiputuntokin oli vielä tallella. Magneettikuva paljasti kuitenkin 4 välilevyn vioittuneen, 2 pahasti ja 2 lievemmin. Leikkaus olisi ollut edelleenkin mahdollinen, mutta vasta maanantaina. Lisäksi se olisi ollut vaikea ja pitkä, eikä toipuminenkaan ihan simppeli. Tämän myötä päädyimme päästämään Idan tähdeksi taivaalle.

Kiitokset veljelleni Pekalle ja Tealle Idan hyvästä hoidosta viimeisen vuoden aikana sekä kasvattaja-Sarille hienosta koirasta. Ison aukon pieni punainen jätti jälkeensä, mutta muistot elävät. 
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti