18.7.2011

Tassu pystyssä?

Jahas, taasen yhdet agilitytreenit takana. Yolalla on ollut vähän nyt aksassa ongelmia ja se on hyytynyt keskellä kenttää vaan seisomaan paikallaan. Houkuttelu ja kehuminen on yhtä tyhjän kanssa. Tänään sitten kävi mielessä, että mahtaakohan neidillä olla vaan tassu pystyssä. No, kokeiltiin pientä komentamista ja ainakin se nyt näytti toimiva. Yola siis paineli putkeen sen jälkeen melkein häntä suorana täysiä :D Ei siis ainakaan komentamisesta nokkiinsa ottanut.. Nyt tulee 3vkon tauko ja katsotaan mitä sitten tapahtuu. Kontakteja se on mietiskellyt kovin pienessä päässään ja osaa jo hypätä puomin alastulolle ja nokkia maata kontaktin alareunassa. Ehkäpä se siitä?

Jäljellä taasen mennään l u j a a! Eilen käytiin Luukissa jäljestämässä ja oli kova 4veto-moodi jäänyt päälle. Jälki oli kokonaan namitettu ja askeleita siinä oli ehkäpä 100 suurin piirtein. Lisäksi siinä oli 2 kulmaa, ei ihan 90 asteisia vaan himpan loivempia. Yola nostaa jäljen jo kaukaa eikä mitenkään malttaisi odottaa lähtöä. Loppupalkan jälkeenkin meinaa ongelma olla se, että neiti jatkaa jäljestystä ja jäljestää mun kulkeman reitin jäljeltä pois. Yritys olisikin nyt saada sitä pallolla tms leikkimään jäljen loputtua, niin että saataisiin se joskus lopettamaan jäljestäminen :D Keppejä olisi tarkoitus ruveta opettamaan seuraavaksi. Siinä ajatuksena olisi opettaa sille maahan meno. Tulisi pieni katkos jäljestämiseen ja ehkä myös vähän rauhoittumista? Toivotaan ainakin näin...


Syksyn osalta ohjelmassa on edelleen agility, jälkitreenit ja tottista jatkamme alokas-ryhmässä :D


Idan polvi näytti torstain kontrollissa hyvältä :) Se oli paikoillaan, eikä mihinkään suuntaan telaurasta liikkunut (väärään suuntaan siis). Nyt ruvetaan pikkuhiljaa lisäämään liikuntaa ja palauttamaan lihaksia takaisin. Tänään kävelimme ensimmäistä kertaa 2km lenkin eikä tuo nyt näytä sen kummemmin jalkaa varovan tai ontuvan enempää. Joten ehkä tällä jatketaan tovi. Seuraava kontrolli on kuukauden päästä ja sinne Ell tilasi pullakahvit :D


Tässä vielä pari kuvaa Yolasta ja Remysta uimassa Inkoossa 10.7.2011. Samalla reissulla käytiin myös paimentamassa. Kaikki kuvat löytyy galleriasta

* * * * * 

Today we had again agility training. We have had little problems there :I Yola has been really eager and motivated to work there but suddenly she isn’t motivated at all and she just stands there in the middle of the course doing nothing. It has been really warm few last weeks (around 30 degrees) and the hall is hotter, maybe that’s one reason. One reason might be her age (7months now) and I think she has started to make her first season. Today we thought little bit more her behavior and tried to command little bit if she is just cheating us. It worked and she went in tunnel like normal Yola and was playing after it. So maybe part of our problem is that she is just playing with us :D I was worried what happen if I be rough to her and agility became not so fun because of it, but she isn’t so soft at all..

We have also problem in tracking :D She is so eager to track that it’s almost impossible to hold her! She is like four-wheeled vehicle, just tugging her way to the track! Well, at least we don’t have any problems with motivation ;) Yola did yesterday track where was maybe 100 steps and there was two corners also. Went well when she was focus on tracking, not tugging in leash.. Work work work..

In autumn we continue training agility, tracking and also obedience. Hopefully we are able to see sheep also now and then through the winter.

Here is few photos of Yola and Remy from Inkoo beside the text. Both girls met also sheep and afterwards went to swim. There were really nice lake just by the road, water was clear and bottom was sand. Cool! More photos can be found in my gallery



8.7.2011

Treeniä ja polvikuulumiset / training and Ida's knee

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo tovi vierähtänyt. Eipä tässä sen kummempia ole tapahtunut, pentu kasvanut ja treenattukin on jonkin verran. Lampaitakin on käyty ihmettelemässä kertaalleen. 7kk strategiset mitat ovat korkeuden osalta jotain 48-49cm hujakoilla, painoakin löytyy, mutta ei välttämättä hirveästi yli 15kg.

Aloitetaan vaikkapa agilitysta :) Yolaa on nyt palkattu aina este kerrallaan rataa pidentäen. Eli jos radalla on vaikkapa ollut 6 estettä, on se ensin palkattu ekan esteen jälkeen, sitten tokan jälkeen (mahdollisesti useamman toiston kautta) jne kunnes lopulta on päästy koko pätkä suorittamaan. Tuo on toiminut hienosti ja Yola keskittyy käteen hyppimisen sijaan itse asiaan ja esteisiin. Hirveästi se ei nyt kestä (mun) virheitä vaan lyö hanskat tiskiin aika helposti. Pitäisi siis itse muistaa enempi pitää bileitä esteiden mukana ja vaikka virheitä tulisikin, palkata sitä, että itseluottamus säilyy ja lapsi uskaltaa edelleen yrittää virheistä huolimatta. Välillä tuntuu, että helpommin sanottu kuin tehty :D Kierroksia, nopeutta kuitenkin piisaa, joten eiköhän se siitä!

Jälkeä on treenailtu vähintään kerta viikkoon ja ihan hyvältä näyttää. Vauhti on aika valtaisa jäljellä, mutta hyvin se nenä silti näyttää toimivan. Alkuun se vaatii selvästi lyhyen sähläyspätkän ennen kuin malttaa keskittyä paremmin. Ensimmäistä kertaa tänään oli jäljellä kulma ja hyvin tuo senkin meni. Seuraavaksi ajatuksena olisi pidentää jälkeä ja tehdä suoraa, sen rinnalla sitten aloitella janaa ja ruveta jaksottamaan jälkeä, niin että matkan varrella olisi palkkapurkkeja. Lisäksi keppejä pitäisi myöskin ruveta opettamaan.

Entäpä toko/tottis? Jaa'a, pitäisihän sitäkin tehdä, mutta tässä on taasen ihmisen motivaatiossa hieman puutteita. Seuraaminen ja kontakti olisi nyt ne ensimmäisenä listalla olevat jutut. Lisäksi ruutua tarttisi taas enempi ruveta ihmettelemään. Juu, ei ainakaan tekeminen lopu kesken!

Viikko sitten käytiin taasen Somerolla lambeja moikkaamassa ja ohessa pari otosta sieltä. Itsellä kylki edelleen vähän sökönä, joten Linda lainaohjaajana lampaiden seassa. Tällä kertaa likka pääsi 3 kertaa aitaukseen ja viimeisellä kerralla näytti jääneen kova palo lampaisiin. Kerran-pari jos tälle kesälle vielä pääsisi lampaille niin sitten saisi riittää. Täytyy toivoa jos vaikka ensi kesälle saataisiin omat kesälampaat! Somerolla Yola kävi dippailemassa lammessa ja ensimmäisellä kerralla se rupesi vajoamaan kun ei jalat enää yltäneet pohjaan :D Toisella kerralla se sukelsi kävyn perässä pinnan alle, mutta kolmannella se jo vähän yritti räpiköidäkin..Eilen käytiin Remyn ja Lindan kanssa Kirkkonummella Hvitträsk:llä pulikoimassa ja nyt neiti ihan oikeesti jo ui <3 Ei se tekniikka ihan hanskassa ole vielä (paitsi silloin kun on korvassa vettä ;)), mutta eiköhän sekin siitä. Löytyi siitä jonkinlainen itsesuojeluvaistokin, kovin syvälle/pitkälle se ei lähtenyt kepin perässä vielä uimaan.

Viimeisenä muttei vähäisempänä Idan polven kuulumiset :) Kipsi otettiin tosiaan viikko sitten pois ja polvi näytti hyvältä. Ei lonksunut tai muutakaan. Varovasti neiti on sitä ruvennut käyttämään ja oikeastaan kävellessä käyttää sitä jo koko ajan, ravatessa lyhyttä pätkää ja ottaa sitä käyttöön joka toisella askeleella :D Toistaiseksi näyttää siis hyvältä, mutta silti edelleen kaikki peukalot pystyssä ja sormet ristissä! Ensi viikolla on seuraava kontrolli, jonka jälkeen taas himpan viisaampia.

Lomasuunnitelmiakin on kummasti jo kertynyt, vaikkei alun perin pitänyt olla mitään Tahkon reissun lisäksi :D Viikko ennen lomaa harjoitellaan lomailemista reissulla Sotkamoon viettämään tyttöjen viikonloppua. Varsinaisella lomalla olisi tarkoitus enempikin harrastaa kotimaan matkailua sillä ohjelmassa olisi Tahko, Ivalo ja Kuopio. Mahdollisesti Tallinnaankin pitää vielä keretä pyörähtämään. Huh!

19.6.2011

pieni paimen / little shepherd

Eilen käytiin Somerolla Klossnerien opeissa näyttämässä Yolalle ensimmäistä kertaa täällä Suomessa lambeja. Tyttöhän oli jälleen kerran aikasta taitava ja hieno! Oman kylkivamman takia Linda oli Yolan kanssa aitauksessa ja taitaa saada jatkossa nämä paimennus-jutut hoitaa muutoinkin :P Ensimmäisellä kerralla Yola ja Linda vaan tallustelivat ympäri aitausta lampaiden perässä ja katsottiin miten neiti reagoi. No, sehän olisi toki halunnut jahdata lambeja pitkin aitausta ja vähän räksyttää niille, yllätys :P 

Toisella kerralla otettiin mukaan sauva ja kouluttaja Lindan avuksi aitaukseen. Ensin keskusteltiin hieman sauvan kanssa siitä, mikä on homman nimi. Jahtaamista ja haukkumista ei sallita lampaiden kanssa. Yola tästä hieman otti nokkiinsa, mutta Linda sai sen hyvin houkuteltua takaisin hommiin. Loppujen lopuksi Yola pysyi hienosti lauman takana, kun Linda taasen pystyi kulkemaan edessä. Kaikki ryntäily oli tiessään ja pentu tuli nätisti ja rauhassa lauman takana :) Kerran piti kuitenkin lambeille vielä haukahtaa loppuvaiheessa ja ilmoittaa, MINÄ olen täällä :D Muutama hyvä pätkä saatiin Yolan kanssa tehtyä ja tästä on hyvä jatkaa parin viikon päästä.

Useammalta kouluttajalta on tullut Yolasta ensimmäisen kerran jälkeen kommenttia, että aikamoinen sähikäinen siinä. Ja juu, kyllähän siinä virtaa riittää eikä energia ihan heti lopu :)

* * * * * 
Yola met yesterday sheep first time here in Finland. Because my rib is broken, Linda was doing this time all work with Yola and I was just watching. 
Yola was in fencing two times. Sessions were quite short. First time they just walked there behind the sheep and getting to know them. Though Yola was running, chasing them and barking… 

Second time Linda had pole with her and also coach was in the corral helping her. He said that Yola seems to be like firecracker :D Yola ‘met’ first couple times pole to know how to behave and was little bit astonished. After that she didn’t want to work but Linda was able to talk her back into. After that she was really good, no rushing or anything, just walking really nicely behind the sheep and Linda was in front of them. They got few really nice transport in small corral :) Despite this pole thing she was very happy little puppy and was so excited that she barks to sheep once again in second session :D We were very pleased and looking forward to next session, it’s after couple weeks in the same place. She is so great girl and I really really like her much <3 Unfortunately we don’t have any photos or videos because it was raining today. Maybe next time…

18.6.2011

treenejä / just training

Tovi mennyt edellisestä päivityksestä, mutta eipä tässä ole sen kummempia tapahtunut :) Aksattu ja jäljestetty on, mutta ei sen kummempia.

Toissa viikolla onnistuin selkäni nitkauttamaan sen verran ilkeästi, että jälkitreeneissä meille jäljen talloi treenikaveri ja koutsi ajoi sen Yolan kanssa. Oli varsin mielenkiintoista nähdä se jonkun toisen kanssa jäljellä. Simolta löytyi tuon jälkeen lisää vinkkejä, miten tuon kanssa toimia jäljellä. Vauhtia on, mutta sitä ei nyt lähdetä ottamaan pois. Itse pitää vaan huolehtia ettei tule mitään äkkinäisiä jarrutuksia/rykäisyjä liinaan, muuten Y alkaa heti poukkoilemaan jäljellä. Hyvin nokka kuitenkin maassa pysyy ja sehän se pääasia. Tällä viikolla ajoin jäljen itse ja hyvinhän tuo näytti pelittävän. Nyt voidaankin seuraavaksi ruveta pidentämään jälkeä.

Aksatreeneihin osui +32 asteen helteet ja ipana-pipana hyytyi treeneissä ihan totaalisesti. Lisäksi vielä itse talloin kahteen kertaan sen tassuille ja kerran se itse juoksi hypyn siivekettä päin, kun teki vähän turhankin tiukan kaarteen. Vähän jäi kaihertamaan mieltä treenien jälkeen, noinkohan meni aksainto pennulta, mutta onneksi se oli jo seuraavissa treeneissä oma kaheli itsensä :)

Tottis-treenitkin päästiin aloittamaan EPK:n varttuneiden pentujen ryhmässä. Muut pennut oli Yolaa muutaman kuukauden vanhempia, mutta oli kiva huomata ettei tuo niistä ihan kauheasti ollut jäljessä. Hyvällä mallilla tokoilutkin näyttää olevan :)

Tänään olisikin ohjelmassa lampaita! Itse mursin kylkiluun yskiessäni torstaina, joten Linda pääsee (vai joutuu?) Yolan kanssa lampaita ihmettelemään. Katsotaan napsahtaako nakki ja pääsee myös autoilemaan... Huhuja olen kyllä kuullut tuosta kylkiluun katkomisesta yskien, mutta vähän epäilevästi niihin suhtautunut. Näköjään senkin voi ihan aikuisten oikeesti tehdä, uskomatonta! Lampaista juttua lisää vähän myöhemmin..

Löysin itselleni vielä lainahepon kenen kanssa pääsee silloin tällöin ratsuumaan :) Veljeni tytskän 5v tamman kyydissä olen nyt 2 kertaa ollut ja jatkossa silloin tällöin kiireavuksi olen lupautunut. Ihan hauskaa :) Valitettavasti toki juuri nyt Tea apua kaipailisi, mutta tämän muljahtelevan kyljen kanssa kaikki toiminta on tällä hetkellä aika heikoissa kantimissa.

Aijuu ja Idakin kävi torstaina polvikontrollissa torstaina. Toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä ja paketti laitettiin vielä 2 viikoksi takaisin. Jalka näytti ihan kuivalta ja haava oli umpeutunut hyvin. Tikit siitä otettiin nyt pois, mutta antibiootteja jatkettiin vielä paketin ohella 2 viikkoa. Onneksi Ida sai antiloopit piikkinä niskaan ja itse ei niitä tarvitse enää muistaa :)

5.6.2011

Vesipeto / Water monster











More photos in my gallery

Yola 6kk / Yola 6months

Ipana-pipana täyttää tänään 6kk ja alkaa olla jo iso tyttö :) tai no, aika rimpulahan tuo on fyysisesti vielä ja psyykkisesti..no joo :D

Pikkasen ollaan käyty jäljellä ja nenä toimii ihan kivasti. Malttia vaan pitäisi hieman saada lisää. Tosin tämä koskee ihan kaikkea touhua. Jäljistä ei sen enempää tällä erää. Ensi viikolla päästään ensimmäistä kertaa isompien pentujen tottisryhmän treeneihin mukaan. Jännä nähdä mitä tästä tulee, malttaako neiti siellä yhtään kuunnella vai olisiko menossa vaan kaikkia muita moikkailemaan.


4.6.2011 @Klaukkala
Eilen vietettiin ensin aamupäivä Aksun luonnetestiä seuraten Kauklahdessa ja sieltä suunnattiin jälkeen Klaukkalaan veljen ranchille päiväksi möyrimään. Yola oli illalla taasen varsin väsynyt tyttö. Mutta riitti ohjelmaa neidillä, kun piti seurata missä ihmiset menee ja vähän kaivella monttua. Lisäksi piti vielä kaivella vähän kuoppia sinne ja tänne sekä olla linssiluteenakin! Mutta kivaa oli :) Pikku-rakki aka Saga oli myös Klaukkalassa ja hirvittävän hienosti Yola sen kanssa on toimeen tullut. Toisin sanoen siis osaa jättää kärtty-mummon rauhaan eikä yritä väkisin sitä saada leikkimään.

Siskojakin (Giusa ja Nari) nähtiin Janakkalassa ja aikasta erilaisia ne olivat. Giusa hirvittävän iso ja roteva luustoltaan sekä turkiltaankin. Nari taasen kauhian pieni ja siro. Yola olikin sitten näiden kahden puolesta välistä. Kuvia löytyy Lindan sivuilta galleriasta.

Idakin kävi taasen polvikontrollissa viikolla ja kaikki näyttäisi tällä hetkellä olevan kunnossa. Jalka pistettiin takaisin pakettiin, joka Idan mielestä on niin hyvä, että sillä pystyy vähän kävelemäänkin ulkona :D Nyt odotellaan polven luutumista uuteen asentoon ja toivotaan sen sillä pysyvän kasassa.


* * * * * 

4.6.2011 @Klake
Happy birthday to Yola and her sisters! They are now 6months old. Yola thinks she is already very big girl but... ;)

We have been tracking and training agility with her. Everything seems to be ok. Even though she needs to calm down a little bit when tracking but she is using her nose quite well. So we need more training, surprise :) Next week we have our first obedience training. It's really nice to see how she is there. Can she focus to do things with me or is all other dogs (puppies) and people more fun than me :D

We also met two litter sister. We had very nice and sunny day in Janakkala. Photos can be found in Linda's homepage.

Ida had control this week too. Everything seems to be ok for now. There is again the cast and next control is after two weeks.  

29.5.2011

Yola melkein 6kk / Yola almost 6 months

Mittailin juuri pienen pennun ja korkeutta sille sain tässä vaiheessa n. 46cm. Kotimittauksella voi toki tulos heittää suuntaan jos toiseenkin, mutta kyllä tuo suunnilleen paikkansa pitää. Ida on jotain 50-51cm korkea ja Yola on kuitenkin selkeästi sitä matalampi. 
Painoa neidillä on tällä hetkellä 13,5kg.

* * * * * 
I did just some measurements to Yola and she is now about 46cm height and weights 13,5kg. I thinkt these may be quite right. Height is little bit harder to say but Ida is about 50-51cm height and Yola still is obviously smaller than Ida is.

26.5.2011

Leikkaus takana / surgery behind us

..ja taas on yksi leikkaus takana Idalla. Tällä kertaa lumpiota jouduttiin siirtämään 1½cm, jotta se saatiin osumaan yhteen telauran kanssa. Siirros pultattiin kiinni raudalla ja nyt toivotaan, että se kestäisi. Jalassa on nyt kaunis pinkki lasta-kipsi-hässäkkä ja viikon päästä mennään pyörähtämään kontrollissa.

Yola pääsi lenkille sillä aikaa kun Ida oli operoitavana. Yola pääsi kunnolla lotraamaan järveen, missä oli nätisti syvenevä pohja. Uimaan ei neiti vielä mennyt, mutta sujuvasti harrasti sukeltamista aalloissa eikä haitannut vaikka vesi tulikin selän ylitse. Samalla joudettiin hieman tokoilemaankin ja kaikki toimi tosi hienosti :) Tässäpä yksi kuva korvakaverista aurinkokukkien takana ja video vesilotraamisesta löytyy täältä :)

* * * * *

Ida had a surgery today..again :/ Now the patellar has been moved 1½cm and is in right position. There is couple metal-things holding it. Hopefully this holds and this was the last surgery. Well..at least I think it was. I think I have done everything and if this doesn't hold there is nothing to do anymore...

We were walking with Yola in same time when Ida was in surgery. She was water playing in the lake a lot and here is video :) We did also little bit obedience and she was again great :)

25.5.2011

Jälkitreeniä ja polven kuulumisia / Yola is tracking and Ida's knee

Yola on nyt muutaman kerran päässyt jäljelle ja viimeisellä kerralla näytti jo aikasta kivalta. Jäljet ovat olleet makkarajälkiä ja suht lyhkäsiä, muutamia metrejä. Eilinen jälki tosiaan näytti jo siltä, että neiti olisi kärryillä siitä mitä pitäisi tehdä. Jäljen alun se hieman sähelsi, mutta aika nopeasti rauhottui ja painoi nenä maassa makkaralta toiselle jäljen loppuun. Harmi vaan, että jälki tuntui loppuvan heti samantien kun se rupesi keskittymään. Toisaalta varmasti hyvä, että ainakin loppui oikeaan tekemiseen se jälki. Seuraavalla kerralla taidan uskaltaa jo hieman pidentää jälkeä :)

Idan polvelle kuuluu jälleen kerran huonoa :( Maanantaina käytiin kontorillissa ja kaiken piti olla kunnossa, mutta toisin kävi. Jälleen kerran nivelkapseli on pettänyt, mikä on aika käsittämätöntä, koska jalka oli kuitenkin 5vkoa paketissa ja vasta reilun viikon ilman pakettia. Ida ei edes käyttänyt vielä jalkaa, ei hyppinyt yhtään, ei riehunut tms ja siltikin se oli pettänyt. Polvi vetää voimakkaasti väärään asentoon ja nytkin on itse patella selvästi telaurasta sivussa. Huomenna olisi edessä jälleen kerran leikkaus. Tällä erää ajatuksena olisi laittaa polveen ruuvi, joka pakottaisi patellan oikeaan asentoon.

* * * * *

Yola has started her tracking lessons last week. Yesterday she did so well, already keeping her nose on the ground and going forward so well. Even though the track was little bit too short, but on the other hand she didn't get any option to do wrong and we end this track in good performance.
We also had agility training on friday and we did again that method which we had last week problems. Everything went better this time and everything looking good again :) Yola did also course where was 6 obstacles.

Ida's knee isn't looking any good anymore :( It's again broken which is quite big surprise! The cast was on 5 weeks and that should be enough time to that capsule recover. But the knee is going strongly in wrong position and somehow capsule doesn't hold that :/ Tomorrow the Vet is trying to put some screw in the knee which should hold patellar in right position. We'll see what happens..my feelings isn't so good anymore :(  

17.5.2011

Agiliitoa taasen ja Idan polvi

Yolan kanssa oltiin taasen perjantaina Juhan opeissa Kivistössä ja hauskaa oli. Yolalle oli jäänyt nelivetopäälle ja siis ihan hillitön kiskominen :o Muutenkin tuntui vähän olevan neidillä ylimääräistä virtaa.. Tällä kertaa ohjelmistossa oli pakkovalssi. Alku näytti hyvältä ja Yola tajusikin idean hyvin nopeasti yhdellä esteellä. Kun tehtävä siirrettiin 3 esteen radalla, keskimmäiselle esteelle, olikin pieni pentu ihan hukassa. Se varasti lähdöstä suoraan namialustalle, eikä yhtään keskittynyt käteen. Kun se saatiin tulemaan oikein toiselta puolen ja vaihdettiin suunta meni pasmat taasen sekaisin. Nyt se muisti sen vanhan namialustan paikan ja kävi vaan sitä tsekkailemassa, vaikka näytettiin uusi alusta ja nami. Lauantain vapaavuorolla tätä vielä vähän kertailtiin ja ongelmia oli edelleen. Yksittäisellä esteellä toimii, mutta toinen hyppy eteen niin ei enää toimikaan. Eli lisää toistoja. Purin nyt pakkovalssia osiin ja kahdella esteellä palkkasin sen siitä, että tulee käteen siivekkeen ohi ja siitä askel taaksepäin. Tämän pidemmälle ei nyt menty. Lisää treeniä vaan tässä..

Ida sai vihdoin ja viimein pakentin polvestaan pois ja ensimmäinen fysioterapiakin on takana. Kova työ onkin nyt siinä, että tuon saa taas jalkaa käyttämään! Polvi nyt kuitenkin näyttäisi olevan kasassa :) Fyssan kanssa jokunen askel saatiin aikaiseksi operoidulla jalalla kävelymatolla ja kotona jatketaan jumppauksia. Juuri naksuttelin sille ja hyvin nopeasti se tajusi, että namin saa kun kaikki 4 jalkaa on maassa. Tarjosipa jopa lyhyttä askeltakin...vahingossa?

* * * * * 


We had again agility training on friday. First time there was little problems with Yola, nothing major and I'm not worried about it. We did one method and Yola got it when we were doing it with one jump. When we moved it to other jump and put one jump in front of it, she didn't remember it at all. I trained that also on saturday and made it little bit easier. We need to train it more and I think she gets it quite quickly because she already knows the idea of it. Here is one video from Youtube where they are doing that method in second jump:


Ida doesn't have cast anymore and the knee is looking good. Well really it doesn't look good or nice but it's ok. I don't mind how it looks like, more important is that she can use leg and the leg holds up. A lots of work ahead us and all fingers crossed for us :)