16.12.2012

Lammastusta

Yolan kanssa ollaan käyty nyt muutama kerta Pikkusaaren Ainon luona Seutulassa paimentamassa. Paimennuksen ulkoistus ei kovin pitkälle kestänyt, vaan olen itse ollut nyt Yolan kanssa 3 kertaa lampaksien seassa. En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, ei nimittäin ole helppoa. Kaikkea muuta!

Kaikkina kolmena kertana on ensin tehty poispäin ajoja ja ne vasta vaikeita on. Yola tempoo ja kiskoo lampaiden perään minkä kerkee, haukkuu ja karjuu vielä päälle. Välillä syödään paskaa ja seuraavassa hetkessä se rykäsee niin, että käsi meinaa irrota! Todella rentouttavaa ja nautinnollista siis :D

Toisella kertaa ollaan tehty suuntia. Ne on ollut helpompia...paitsi tänään. Ensimmäisellä yrittämällä Yola sinkosi keskelle lampaita ja sitten se pitikin pysäyttää ja kaivaa villoja pois neidin suusta. Kokeiltiin sitten muuttaa treeniä niin, että lampaat on aidan vieressä ja itse niiden edessä. Eli Yola tekee puolikkaita kaaria eikä pääse kiertämään lampaita. Lähellä se edelleen on, mutta kuuntelee kyllä keppiä ja vaihtaa suunnan, kun keppi tulee eteen. Ehkä se vielä tästä?

Agilitya on treenattu ja kisattu, ei oikeastaan mitään uutta siltä rintamalta. Treenit menee kivasti, mutta kisoista ei vaan niitä 0-tuloksia tule :D Itsenäisyyspäivältä on radat videoituna ja onneksi niistä nyt näkee, että kehitystä on  kuitenkin tapahtunut. Kontaktit meinaa olla kisoissa vähän ongelma, niihin täytynee vähän paremmin keskittyä. Mutta kun ei oikein raaskisi muuten hyvää rataa 'rikkoa' tekemällä uudelleen..tosin ei siinä kauheasti taida olla vaihtoehtoa, jos ne haluaa kuntoon myös kisaradalla. Pöh ja Pah! 

  

24.11.2012

Tokokoe 24.11.2012

Oltiin tänään Yolan kanssa kisailemassa tokossa HSKH:n järjestämissä kisoissa. Tuomariksi ALOon osui Laisin Harri. Valmistautuminen kokeeseen ei ollut paras mahdollinen ja perjantain toko-treenitkin jäi väliin. Treeneissä olisi ollut ohjelmassa kisaharkka, mikä olisi ehdottomasti tarvittu.

Kisat meni kuitenkin kivasti, tuloksena 177p, ALO1, sij. 6/20. Tässä tämän päivän pisteet:

Luoksepäästävyys: 7
Paikkamakuu: 10
Seuraaminen hihnassa: 8
Seuraaminen vapaana:
Liikkeestä maahanmeno: 9
Luoksetulo: 10
Liikkeestä seisominen: 10
Hyppy: 7
Kokonaisvaikutus: 8

Luoksepäästävyydessä Yola oli alkuun ihan nätisti, mutta tuomarin lähteissä pois neiti ampaisi perään ja näykkäisi kädestä. Harri tuli takaisin vielä kokeilemaan uudelleen, että mitä tapahtuu. Yola istui nätisti paikoillaan sädekehä pään päällä juuri sen näköisenä, että mie en ole mitään tehnyt! Paikkamakuu oli ihan ok, kovasti pää neidillä pyöri, mutta hienosti pysyi paikallaan. Takaisin tullessa se loikkasi ylös jonkun toisen käskystä ja perusasento oli myös vino.

Seuraamiset oli vähän niin ja näin, parempaakin osataan ja pystytään. Juoksemisessa ottaa kierroksia ja juokseminen tarkoittaa tasajalkaa loikkimista. Jäävät oli molemmat hyvät ja hienot, maahanmenossa Yola ei jostain syystä ensimmäisellä käskyllä noussut ylös joten siitä yksi piste pois. Hypyn se hyppäsi hyvin heti käskystä, jäi seisomaan hyvin, mutta rupesi kääntymään eteen kun palasin sen luokse.

Selvisimme hengissä kokeesta ja seuraavat kisat käydäänkin avoimessa luokassa. Aikataulu lienee jotakin tammi-helmikuuta.    

20.11.2012

Kapulatreeniä

Nouto - murheen kryyni: Yolan kanssa tuntuu tuo nouto olevan hyvinkin vaikea juttu. Lähtötilanne noudon kanssa oli se, että Yola ei ottanut kapulaa laisinkaan suuhun. Tai jos otti, ei ainakaan keskeltä vaan laipoista. Seuraava vaihe oli se, että Y alkoi ottaa kapulaa suuhun (kohta edelleen vaihteli) ja lähti sitten karkuun kapula suussa, minkä kintuista pääsi. Tällä hetkellä tilanne on se, että Y tuo kapulaa mulle, mutta se ei oikein malta pitää sitä suussa vaan sylkee. Lisäksi se puree ja mälvää kapulaa eli ottaa poskihampaiden väliin ja *rousk* :D Päätin siis aloittaa tehotreenin ja kokeilla vähän kaikkia konsteja ja katsoa mikä toimii..

OSA I - Päätin kokeilla Yolan kanssa sitä, että antaisin kapulan sille suuhun oikeaan kohtaan eli heti kulmureiden taakse ja pitäisin kuonosta kiinni. No arvatenkin siinä vaiheessa kun kapulan sille antoi, se oli samantien poskihampaissa ja kapula pyöri suussa kuin... Kun kapulasta yrittää ottaa kiinni, on neiti jo moneen kertaan räkässyt sen lattialle. Seuraava versio oli, että lelu oman leuan alle, josko fokus kääntyisi kapulasta vähän pois ja tilanne rauhoittuisi. Ei mainittavaa hyötyä. Pöydällä sattui olemaan namipurkki myöskin ja Yolan mielenkiinto kohdistui enempi purkkiin mitä leluun. Päätin siis kokeilla sohvalla itse istuen tarjota Yolalle kapulaa käteen ja samaan aikaan pitää kättä leuan alla. Kappaskappas, suu hieman rauhoittui ja kapulakin tuli suuhun oikeaan kohtaan. Naksulla palkkaus lyhyestä (sekuntti - pari!) pidosta ja purkista nami suuhun. Suunta oikea :)

OSA 2 - Jatkettiin samaa seuraavana päivänä eli käsi leuan alla, naksu + nami. Edelleen toimi hyvin. Nyt saatiin loppuun jo vähän 'kiskottua' kapulaa eli Yola otti kapulan nätisti suuhun juuri oikeaan kohtaan, puri tasaisesti ja vähän kiskoi sitä, irrottaa hyvin irti-käskystä. Hyvä hyvä :) Pointtina siis saada sille vähän ajatusta siitä, että vaikka otan itse kapulasta kiinni, sikapulaa ei kuulu sylkeä suusta jo ennen kuin käsi edes osuu kapulaan. Huomenna jatketaan..

OSA 3 & 4 - Edelleen ollaan jatkettu sohvalla istumista ja Yolalle kapulan syöttöä. Kohta edelleen oikea, ottaa lujaa kiinni mutta ei mälvää. Nyt kiskoo jo ihan kunnolla kapulaa kädestä.

OSA 5 - Sama homma jatkuu edelleen. Alkaa kiskomaan kapulaa heti kun ottaa sen suuhunsa. Nyt yritän lähteä rauhoittamaan sitä eli ettei sitä kapulaa tarttisi kiskoa ihan niin hirveästi. Saatiin muutama hyvä onnistuminen jossa Yola nätisti istui ja piti vaan kapulaa suussa, vaikka itse pidin kapulasta kiinni.

OSA X - Nyt en enää ole kärryillä monesko treenikerta tänään (20.11.2012) oli, mutta pitoja treenattu taasen. Olen siis yrittänyt nyt pikkuhiljaa ruveta irroittamaan otetta kapulasta tarkoituksena, että Yola edelleen pitää kapulaa suussaan nätisti. Tänään jo onnistui ihan kivasti ja saatiin onnistuneita suorituksia ja hetken pitoja niin että pidin alkuun kiinni, irrotin hetkeksi ja otin uudelleen kiinni. Kapula pysyi suussa eikä Y alkanut mälväämään/puremaan. Wuhuu! :D

OSA Y - Edelleen pitotreenit jatkuu ja edistystä tapahtuu. Nyt pystyn jo irroittamaan kapulasta, pitämään hetken irti ja ottamaan uudelleen kiinni. Lisäksi on tehty rinnalla metallin kanssa treeniä. Ajatus on vauhtinoudot tehdä metskulla ja tylsät jutut puulla. Alkuun on ollut vain vaatimuksena, että Yola ottaa sen suuhun ja pikku hiljaa kasvatettu. Viimeksi onnistuttiin siinä määrin metskun suhteen, että Yola jo kantoi metskua suussaan ihan monta askelta \o/     

19.11.2012

Lampaita

Vaihteeksi vähän erilainen päivitys sillä olimme eilen paimentamassa! :) Linda oli järjestänyt Cryptonite-kasvipäivän paimennuksen merkeissä Seutulaan Pikkusaaren Ainon oppiin. Tällä kertaa olin itse Yolan kanssa lampaksia ihastelemassa ja olihan tuo alkuun vähän jännää, mutta taisin itse syttyä paimennukselle :) Onhan se ihan eri juttu katsoa vierestä, kun joku muu tekee oman koiran kanssa kuin itse olla siellä aitauksessa sen kanssa.

Ensimmäisellä osalla tehtiin ainoastaan ajoja liinassa ja vähän katsottiin, mitä Yola on mieltä kun ohjaaja vaihtui. Kovasti tuo keskittyi imuroimaan kakkaa laitumelta, mutta samalla taisi kuitenkin koko ajan katsoa lampaita kulmiensa alta. Turhautuminen purkaantui haukkumalla, kun neiti olisi halunnut vähän mennä ojentamaan lampaksia. Eipä tuossa mitään ihmeellistä ollut.

Toisella kerralla oltiin pyöröaitauksessa vähän suuntia opettelemassa, kamalan vaikeata miettiä kumpi on koiran oikea ja vasen eli siis päin vastoin mitä ne itsellä on. Yola oli tässä varsin taitava ja itsekin pysyin aika hyvin kartalla mitä tehdään. Tehtiin muutama lyhyt pätkä ja käytiin aina välissä vähän funtsimassa mitä tuli tehtyä ja mitä pitäisi tehdä. Yola oli koko ajan menossa takaisin lampaille, kuono aidan raossa kyttäsi lampaksia ja vinkui niiden perään. Aitaukseen mennessä piti pitää siitä kiinni, muutoin se olisi ollut  samantien keskellä lampaita. Muutenkin oli varsin mielenkiintoista nähdä miten helposti ja nopeasti tuo reagoi omaan herpaantumiseen. Se oli salamana käyttämässä tilanteen hyväkseen ja teki omat ratkaisut mitä kuuluu tehdä. Eli siis suoraan lampaiden sekaan, jotta koko lauma hajosi...

Tuota asiaa täytyy pohtia myös agilityn osalta. Treeniradat ovat sen verran haastavia, että joudun itse olemaan siellä todella skarppina Yolaa ohjatessa ja sitä ei auta hukata hetkeksikään muuten ei hyvä heilu. Ykkösten radat taas ovat sitä suoraa usvattamista jotka eivät vaadi mitään kikka kolmosia tai tekniikoita joten liekö omakin tekeminen vähän sinne päin. Kuinka paljon Yola hyödyntää tätä niillä radoilla ja tekee omat ratkaisunsa, kun tähän mahdollisuuden saa? Täytyy tosiaan vähän funtsia...

* * * * *

Little bit different post this time. We were yesterday training herding and I was first time working with Yola and sheep. Though it was exciting, it was also fun. It's so different to watch while someone else is working with her or be there with her by yourself. We have a new herding place quite near us, only 15min drive from my place. That's so cool!

While working first session yesterday Yola was more interested of eating poop but I think she watched sheep under her eyebrows. When she got frustrated she started to bark. Obviously she knows better what to do, or at least she thinks that way :D In second session we were in a smaller fence and traiden directions. Yola was quite good there, looking very carefully sheep all the time and read very nicely directions and my body language. In same time she reacted very very fast if I lost my own focus a bit. She was in the middle of the herd like a cannon ball! It was really interesting to see and I think I really need to think more about that.

It's possible same happens in agility. Our courses in trainings are quite difficult so I need to be really focused myself otherwise she is somewhere else. But first class competition courses are much easier and it's really possible I'm not so focused there and because of that Yola is able to do her own solutions. Maybe it is like that or maybe nor but I need to think about that..     

14.11.2012

Aksaa ja vähän tokoa taas :D

Viikonloppuna käytiin kisaamassa Ojangossa Jalosen Karin tuomaroimilla radoilla. I-Hahin kisoissa oli tarjolla 2 agirataa. Tällä kertaa oltiin tekemässä Yolan kanssa samaa rataa :D Ensimmäisellä radalla käänsin kaarteessa katseen inan liian aikasin Yolasta pois ja rupesin itse hätiköimään seuraavaa hyppyä ja kepeille vientiä. Selän takaa kuuluikin siis *räps* ja rima alas. Loppu puolella rataa oli pussi ja suora putki suoralla linjalla, josta seuraavaksi oli hyppy. Arvatenkaan en ollut ihan ajoissa hypyllä ja siinä tuli pieni tökki. Ihan jees rata kuitenkin :) 
Tuloksena 5vp, -12,50 sij. 5./21. Tehtiin Yolan kanssa radalle toiseksi nopein aika etenemän ollessa 4,38m/s.

Toinen rata alkoi muutamalla hypyllä, joilta jatkettiin pussiin ja suoraan putkeen, jonka jälkeen muuri. Lähdin itse aivan liian myöhään liikkeelle 3. hypyltä joten olin auttamattomasti myöhässä, jälleen kerran. Yola teki pienen kierroksen siis ennen muuria ja meinasipa vielä karata muurin takana odottavaan putkeen. Tästä siis kielto ja 5vp. Muutoin rata oli oikeinkin hyvä ja kontaktit hyvät. Kepeille vienti aika loistava (An jälkeen valssilla puolen vaihto keppejä ennen), Yola hakee kepit nyt tosi kivasti, kunhan vaan annan sen tehdä työt. Lopussa taas itse vähän hätiköin ja sieltä tuli rima alas. Tuloksena siis 10vp, -9,56 sij. 4./21. Tälle radalle tehtiin muuria edeltävästä seikkailusta huolimatta nopein aika etenemällä 4,01m/s.

Loppuviikonlopusta vietettiinkin Orimattilassa ja Yola sai leikkiä pers*kärpästä Sagan kustannuksella. Orimattilassa oli vielä vähän lunta joten mikäs sen mukavampaa. Sagan kanssa Yolalla menee edelleen mukavasti, kovasti se seurailee Sagan liikkeitä ja kyselee jatkuvasti, että mitä sä teet? mihin sä meet? mikä tässä haisee kun haistelet sitä? mihin sä nyt oot menossa? :D Saga puolestaan on vähän vaivautunut ja yrittää kertoa, että ei nyt joka askelta tartteis seurata

Alkuviikosta oli ohjelmassa Juhan treenit, joissa oli Jouni tuuraamassa ja tiistaina Niinun treenit. Molemmat treenit meni oikein kivasti. Yola pystyy kokoomaan tosi hyvin, jos vaan itse muistan ohjata kunnolla. Muutoin meinaa mennä vaan tsiljoonaa ja räiskiä vähän sinne päin. Voipi ruveta vaatimaan Yolalta enemmän ja tekemään kunnolla töitä. Tosin näissä täytyy myös sitten muistaa ihan itse ohjata kunnolla se esteelle ;)

Tokon saralla jatketaan noudon työstämistä ja kaukoja. Niissä sitä työtä riittääkin...     

3.11.2012

Tuskailua..

Alkuviikon osalta agitreenit meni oikein kivasti ja lopun viikosta itse vietin Aulangolla opiskelemassa luottamusmies-juttuja. Yola nautti lomastaan Lindan luona :) Pieni harmaa oli kuuleman mukaan käyttäytynyt oikein kivasti ja nukkunutkin aamusta nätisti. Perjantaina painelimme Lindalta suoraan tokotreeneihin Ojankoon ja ne ei enää mennytkään niin kivasti..

Ohjelmassa oli häiriötreenit ja Sanna oli levitellyt kentän täyteen kaiken maailman leluja ja palloja ja noutokapuloita jne :D Yola oli vähän omissa maailmoissaan, mutta häiriöstä huolimatta suoriutui ihan ok hommista. Tehtiin siis häiriöseuraamista niin, että lelut on siellä pitkin poikin ja Sanna vielä niitä heitteli ja itsekin hillui lähistöllä namipussin ja ruokakupin kanssa. Kontaktia häiriöitiin myöskin, samoin luoksetuloja ja lisäksi vielä seuraamista äänekkään ja niskaan hengittävän liikkurin kanssa :D Yola oli vähän sillä tuulella, että se reagoi kaikkeen häiriöön, mutta pysyi kuitenkin mukana ja palautti kontaktin kivasti. Luoksetulossa se hieman ihmetteli jotta mikä juttu tämä oikein on, muttei lähtenyt Sannan luokse. Lisäksi tehtiin paikkamakuu häirittynä ja Yola kesti sen ihan todella hienosti! :) Lelujen seasta se bongaili noutokapuloita ja niitä napsi matkaansa vähän väliä ja meinasi käydä oman lelunsakin vaihtamassa niihin..

Tänään käytiin RimAn agikisoissa sikailemassa pari HYLlyä. Yola ei käynyt mitenkään erityisen kuumana, mutta radalla sillä oli kyllä täysin omat kuviot eikä yhtään lukenut ohjauksia. En tiedä yhtään mistä nyt tällä erää tuulee, voiko loppuvkon hoito vaikuttaa? Toivottavasti huomenna ollaan paremmin tekemässä yhdessä sitä rataa ;) 

28.10.2012

Tokoa

Vaihteeksi on viikonloppu vilahtanut tokon merkeissä! Ensimmäinen lumikin tuli maahan loppuvkosta, joten vähän siitä ja pakkasesta joudettu myös viikonloppuna nauttimaan. Tosiaan perjantai-aamuna oli maa valkoisena ja siitä asti ollut pikku pakkasta. Valitettavasti väliaikaista ja ensi viikolle luvassa taas ihanaa vesisadetta... Yolan mielestä lunta on jo ihan riittävästi (kuten kuvakin todistaa..) ja ihan hyvin voi pyöriä siellä valtavassa hangessa :D

Alkuvkosta oli ohjelmassa Juhan ja Niinun agitreenit. Yola oli Juhalla oikein pätevä pieni harmaa ja onnistuttiin aika vaikeasta keppikulmasta (ja sitä edeltävistä esteistä) oikein hienosti. Kiva fiilis jäi noista treeneistä. Tiistaina ei ollutkaan ihan niin helppoa ja tuli vähän kotiläksyjä, mm. renkaan jälkeinen persjättö. Yola tuli siitä jatkuvasti renkaan ja kehikon välistä, vaikka lelua heilutettiin oikeasta kolosesta sille. Kummasti se katse sieltä renkaan kolosista minuun osui ja koira katseen perässä samaa linjaa esteeltä. Eli ei muutakun treeniä lisää!

Perjantaina oltiin tosiaan HSKH:n tokotreeneissä ja ohjelmassa oli hyppy/hyppy-nouto sekä ruutu. Yolan kanssa aloiteltiin siis hypylle tekemään hyppynoudon pohjaa. Tehtiin niin että palkka lensi jo kesken Yolan hypyn esteen päällä ollessa ja houkuteltiin se hypyn yli lelu suussa takaisin. Ihan ok toimi :) Noutoa käytiin myös vähän läpi ja siihenkin paljon ideoita, puoliakaan en varmaan enää muista :D Ruutu vaatii paljon vahvistamista ja ruudun paikan muuttamista.

27.10.2012
Tänään taasen ohjelmassa oli aamupäivällä tokon harkkakisa, josta jatkettiin treeneihin. Harkkakisoissa ilmoitin, että tehdään ALO-luokan liikkeet kokeenomaisesti ja jos tulee tarvetta ja homma näyttää siltä, palkkaan Yolan välissä. Hihnaseuruu skipattiin kokonaan, mutta muuten mentiin liikkeet läpi. Ihan kivasti meni, ongelmia oli siellä missä tiesinkin niitä olevan (ennakoi!), mutta ei mitään katastrofaalista. Loppuun tehtiin luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Luoksepäästävyys meni ihan ok, paikkamakuu oli AVO-luokan pituinen mutta ei piilossa. Yola pysyi hyvin, vaikka yksi koira rivistä lähtikin liikenteeseen. Kovasti sen pää tosin pyöri suuntaan jos toiseenkin ja yllättävän pitkä kaulakin neidiltä löytyy ;) Lopun perusasennon ennakoi.

Harkkakisan jälkeen jatkettiin päivää vielä varsinaisilla treeneillä. Siellä käytiin läpi seisomista (jäävien/hypyn osana) etupalkalla ja miten treenata paikallaan pysymistä, kun palaan takaisin Yn luokse. Lisäksi katsottiin maahan-seiso vaihtoa kaukoista. Tähän tuli hyvä vinkki idealla vasen käsi vetää, oikea työntää, vasen palkkaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta? ;) Idea on kuitenkin varsin toimiva, ainakin Yolalla. Ajatuksena siis se, että vasemmassa kädessä on namit ja sillä vedetään koira seisomaan (käsi häviää selän taakse tms), oikealla (namiton) työnnetään koira takaisin maahan ja palkataan vasemmasta maahan.
Ehkä Yolasta vielä tuleekin toko-koira? :D

Ohessa vielä pari kuvaa eiliseltä, pääkuva on oma suosikkini pienestä harmaasta <3

Ainiin, Idankin näin viikko sitten vieraillessani veljellä ja voi että toinen nauttii elämästään. Oltiin purkamassa laitumia pois ennen pakkasia ja lumia ja toki Ida oli mukana touhuissa. Tyytyväisenä se pinkoi vapaana pitkin laidunta ja kävi tarkistelemassa ties mitä omia kätköjään viereisessä metsässä. Välillä tuli hepuli ja piti painella täysiä hepulirallia ympäriinsä :) Ei ole enää tietoakaan siitä hieno helmasta, joka täällä kaupungissa asui meidän kanssa, sen verran kurainen neiti oli päivän puuhastelujen jälkeen :D     

21.10.2012

Kisakuulumisia

Jälleen kerran :D Eilen käytiin siis juoksemassa pari rataa Ojangossa Sari Mikkilän radoilla. Mukavat radat oli tuomari kasannut, tulokset ei edelleenkään mairittele :D Yola tuntui käyvän aika kuumana jo lämmittely lenkillä joten odotukset oli luokkaa jotta homma leviää jo ensimmäisellä esteellä käsiin...

Agirata oli ensimmäisenä vuorossa ja rata menikin muutoin todella kivasti, mutta keinulle tulikin sitten kämmittyä oikein urakalla. Keinulle tultiin hypyn kautta ja Yola teki ilmeisesti hypyn jälkeen aikamoisen kaarteen (heh, missähän oli taas katse? ei ainakaan koirassa..) ja tuli keinulle todella vinosti. Itse toki stoppasin liikkeen, kun odotus ja oletus oli, että se tulee keinusta samalla vauhdilla yli ja jysäyttää suoraan jalkoihin. Yola pysähtyi myös etutassut keinulla katsomaan, että mitäs nyt? Kiipesi siitä keinulle, lähti eteenpäin, mutta päätti kääntyä takaisin kesken kaiken ja vielä kertaalleen menosuuntaan takaisin :D Tässä vaiheessa pyysin sen keinulta alas ja otettiin sitten alusta koko keinu. Tämän seurauksena radalta siis HYL.

Toinen rata oli hyppäri, jossa oli alkusuorana hyppy - rengas - hyppy - putki. Yola irtosi putkeen kivasti ja seuraavana olleen muurin tuli myöskin hyvin. Sitten tulikin kaksi valssia perätysten ja omasta mielestä oli kauhea kiire, joten tuli parit rimat alas. Itse en näitä nähnyt (niin, missähän taasen sen katse oli?), mutta kuulin rimojen putoamisen. Eli nähtävästi täytyisi yrittää malttaa pitää katsetta siinä koirassa, vaikka onkin sitä valssia jo tekemässä seuraavalla hypyllä ja pitää se katse niin kauan, että se on tullut hypyltä alas! Kepeillä oli sisään menossa vähän ongelmaa, kepeille tultiin vähän vinossa kulmassa putkesta. Itse käänsin yläkroppaa keppien suuntaisesti aivan liikaa ja aivan liian aikasin, joten neiti Y lähti pujottelemaan puolesta välistä keppejä :D Loppuosa radasta meni kivasti ja vauhdilla, joten paljon taas hyviä pätkiä. Tuloksena tältä radalta oli 20vp (2 rimaa + 2 virhettä kepeiltä) :D

 Muuten käytettiin häiriötä hyväksi ja tehtiin vähän tokoa odotellessa vuoroa. Samoin lyhyt paikkamakuu. Vähän tuo aksakisojen häiriö meinaa olla liikaa ja ääntä lähtee neidistä, mikä tokon kannalta ei ole hyvä. Mutta namien avulla ihan hyvin se kykenee toimimaan. Samoin paikkamakuu oli hyvä! 

Viime viikonloppuna käytiin vähän pellolla ulkoilemassa ja toki piti kameraa vähän ulkoiluttaa myöskin, kun sattui aurinkoinen keli. Pellolta löytyi Yolan mielestä aivan ihana vesilätäkkö :)



      

13.10.2012

Kisoja taas :D

Jälleen kerran ohjelmassa kisapäivä ja tällä kertaa käytiin Kirkkonummella juoksemassa 2 agirataa. Molemmilla radoilla tuomarina oli Johanna Wüthrich, joka oli saanut aikaiseksi varsin mukavat radat.

Ensimmäisellä radalla Yola oli taasen vähän turhan kuumana ja kontakteilla se tuli pysäytyskäskyistä läpi. Kepit haki hyvin, mutta jostain syystä tokasta välistä tuli pois ja haukkumaan mulle. An päältä se oli jo bongannut seuraavana esteenä olleen putken ja tietysti sen väärän pään. Ei pienen harmaan korviin mitkään pysäytyskäskyt mahtuneet vaan sinne sujahti hienosti, joten HYLlyhän se sieltä napsahti taasen :D

Toisella radalla olikin allekirjoittaneelta vähän natsimeininkiä ja Yola hienosti pysähtyi A:n kontaktin ottamaan :D Kepeillä samanlainen virhe, mitä ensimmäiselläkin radalla ja lisäksi se tuli keinulta alas ennen puoltaväliä, joten siitä lisää vitosia. Lisäksi vielä yksi rima alas, jota en itse nähnyt (ehkäpä siinä se syy tiputukseen kun en katsonut missä koira tulee..). Puomille Yola ampui jo kaukaa ja mielestäni kyllä tuli lopun kontaktin virheellä, mutta tätä ei tuomari tuominnut. Tuloksena siis 15vp, -4,jotakin, sij ?/30.

Mutta olen kyllä varsin tyytyväinen ratoihin. Nyt ne alkaa tuntumaan sujuvilta ja neitikin pysyy sopivasti kierroksilla ja kykenee toimimaan. Lisäksi se irtosi nyt todella kivasti esteille ja sitä pystyi lähettämään hypyillekin hyvin. Kepeillä oli/on jonkinlainen kummallinen Juttu nyt, otti häiriötä minusta paljon ja tulikin kesken pujottelun karjumaan, vaikken mitään tehnyt mikä tämän selittäisi eikä mielestäni näissä tilanteissa ollut mitään epänormaaleja vaan tosi helpot pujottelut? KKK:lle vähän palautetta täytyy kontakteista antaa, etenkin puomi ja keinu olivat aika liukkaat!

* * * * *

We were competing in agility today and there was two agility course. Courses were quite nice and it was fun to run, hopefully Yola had fun too :D Well, I think she had.. 

We were disqualified in the first course. Yola was little bit too enthusiastic and she chose wrong tunnel. Contacts weren't good at all, she didn't listen my commands and didn't stop at the end of obstacles. Second course wasn't so different than the first one, even though we got result :D Though I'm quite happy, courses seems to run better now and they are getting better. She also reads the course better by herself and also finds obstacles further. She is going to be very nice little agility dog <3

1.10.2012

Kisoja ja treenejä

..jälleen kerran :D
Käytiin Yolan kanssa Rimalla kisaamassa lauantaina kaksi rataa. Toinen agi- ja toinen hyppyrata, tuomaroimassa oli Jokisen Asko. Kiva kun kerrankin ykkösen radat oli jotain muutakin kuin vaan sitä suoraan usvattamista. Yola toimikin oikein kivasti ja koko rata tuntui sujuvalta. 2-3 hyppyjen väliin tehty valssi oli itselläni auttamattomasti myöhässä ja tämän seurauksena Yola kaarteli ihan hillittömän kaarteen ennen rengasta. Tämä näkyy hyvin myös videolta. Toinen kökkö kohta radalle osui takaosassa olleelle putkelle, jonne Yola ei irronnut millään. Oletin sen lukitsevan putken jo kaukaa ennen edeltävää hyppyä, mutta toisin kävi. Se kerkesi pari ympyrää pyörähtämään hypyn ja putken väliin ennenkö lähti sinne. Yhteensä radalta tuli 15vp -11,87 sij. 8/24.

Toinen rata oli hyppäri, joka oli aika kivan tuntuinen. Siinä itsellä tuli jonkinlainen aivopieru ennen keppejä ja säädin jotain ihmeellistä. Tuloksena ensin Yola jalkaa päin, rima alas, kepeillä itse aivan liian pitkällä (piti jäädä koiran taakse) ja itselle täysi stoppi, jolloin Yolakin teki stopin. Sitten takaisin keppien alkuun, Yola päätti pujotella myös väärän suunnan joten HYLlyhän sieltä tulla tupsahti :D Aika oli -5,13 siitä huolimatta, että keppejä pujoteltiin triplasti!

Mutta kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis kisoista. Yola pysyi hanskassa eikä missään vaiheessa tullut sellaista fiilistä, että homma leviää käsiin. Molemmat radat sujui kivasti ja tehtiin yhdessä hommia sen sijaan, että yksi harmaa raivoaisi pää punaisena kesken kaiken :P

Treenitkin on sujunut viime aikoina oikein kivasti sekä Juhalla että Niinulla. Opeteltavaa edelleen riittää, mm. viime viikolla tahkottiin välistä vetojen kanssa. On se vaan kovin vaikeata kääntää sitä omaa ruhoaan! Myös muurin kanssa on ollut ongelmia, Yolan mielestä vauhdin kasvaessa on ihan ok rysäyttää sinne sekaan ja kaataa vaikka koko muuri siinä sivussa. Lisäksi vielä pitäisi opiskella poispäin kääntöjä. Ei lopu duunit kesken :D