8.7.2011

Treeniä ja polvikuulumiset / training and Ida's knee

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo tovi vierähtänyt. Eipä tässä sen kummempia ole tapahtunut, pentu kasvanut ja treenattukin on jonkin verran. Lampaitakin on käyty ihmettelemässä kertaalleen. 7kk strategiset mitat ovat korkeuden osalta jotain 48-49cm hujakoilla, painoakin löytyy, mutta ei välttämättä hirveästi yli 15kg.

Aloitetaan vaikkapa agilitysta :) Yolaa on nyt palkattu aina este kerrallaan rataa pidentäen. Eli jos radalla on vaikkapa ollut 6 estettä, on se ensin palkattu ekan esteen jälkeen, sitten tokan jälkeen (mahdollisesti useamman toiston kautta) jne kunnes lopulta on päästy koko pätkä suorittamaan. Tuo on toiminut hienosti ja Yola keskittyy käteen hyppimisen sijaan itse asiaan ja esteisiin. Hirveästi se ei nyt kestä (mun) virheitä vaan lyö hanskat tiskiin aika helposti. Pitäisi siis itse muistaa enempi pitää bileitä esteiden mukana ja vaikka virheitä tulisikin, palkata sitä, että itseluottamus säilyy ja lapsi uskaltaa edelleen yrittää virheistä huolimatta. Välillä tuntuu, että helpommin sanottu kuin tehty :D Kierroksia, nopeutta kuitenkin piisaa, joten eiköhän se siitä!

Jälkeä on treenailtu vähintään kerta viikkoon ja ihan hyvältä näyttää. Vauhti on aika valtaisa jäljellä, mutta hyvin se nenä silti näyttää toimivan. Alkuun se vaatii selvästi lyhyen sähläyspätkän ennen kuin malttaa keskittyä paremmin. Ensimmäistä kertaa tänään oli jäljellä kulma ja hyvin tuo senkin meni. Seuraavaksi ajatuksena olisi pidentää jälkeä ja tehdä suoraa, sen rinnalla sitten aloitella janaa ja ruveta jaksottamaan jälkeä, niin että matkan varrella olisi palkkapurkkeja. Lisäksi keppejä pitäisi myöskin ruveta opettamaan.

Entäpä toko/tottis? Jaa'a, pitäisihän sitäkin tehdä, mutta tässä on taasen ihmisen motivaatiossa hieman puutteita. Seuraaminen ja kontakti olisi nyt ne ensimmäisenä listalla olevat jutut. Lisäksi ruutua tarttisi taas enempi ruveta ihmettelemään. Juu, ei ainakaan tekeminen lopu kesken!

Viikko sitten käytiin taasen Somerolla lambeja moikkaamassa ja ohessa pari otosta sieltä. Itsellä kylki edelleen vähän sökönä, joten Linda lainaohjaajana lampaiden seassa. Tällä kertaa likka pääsi 3 kertaa aitaukseen ja viimeisellä kerralla näytti jääneen kova palo lampaisiin. Kerran-pari jos tälle kesälle vielä pääsisi lampaille niin sitten saisi riittää. Täytyy toivoa jos vaikka ensi kesälle saataisiin omat kesälampaat! Somerolla Yola kävi dippailemassa lammessa ja ensimmäisellä kerralla se rupesi vajoamaan kun ei jalat enää yltäneet pohjaan :D Toisella kerralla se sukelsi kävyn perässä pinnan alle, mutta kolmannella se jo vähän yritti räpiköidäkin..Eilen käytiin Remyn ja Lindan kanssa Kirkkonummella Hvitträsk:llä pulikoimassa ja nyt neiti ihan oikeesti jo ui <3 Ei se tekniikka ihan hanskassa ole vielä (paitsi silloin kun on korvassa vettä ;)), mutta eiköhän sekin siitä. Löytyi siitä jonkinlainen itsesuojeluvaistokin, kovin syvälle/pitkälle se ei lähtenyt kepin perässä vielä uimaan.

Viimeisenä muttei vähäisempänä Idan polven kuulumiset :) Kipsi otettiin tosiaan viikko sitten pois ja polvi näytti hyvältä. Ei lonksunut tai muutakaan. Varovasti neiti on sitä ruvennut käyttämään ja oikeastaan kävellessä käyttää sitä jo koko ajan, ravatessa lyhyttä pätkää ja ottaa sitä käyttöön joka toisella askeleella :D Toistaiseksi näyttää siis hyvältä, mutta silti edelleen kaikki peukalot pystyssä ja sormet ristissä! Ensi viikolla on seuraava kontrolli, jonka jälkeen taas himpan viisaampia.

Lomasuunnitelmiakin on kummasti jo kertynyt, vaikkei alun perin pitänyt olla mitään Tahkon reissun lisäksi :D Viikko ennen lomaa harjoitellaan lomailemista reissulla Sotkamoon viettämään tyttöjen viikonloppua. Varsinaisella lomalla olisi tarkoitus enempikin harrastaa kotimaan matkailua sillä ohjelmassa olisi Tahko, Ivalo ja Kuopio. Mahdollisesti Tallinnaankin pitää vielä keretä pyörähtämään. Huh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti