26.1.2016

Kisailuja ja treenailuja

Yolan kanssa käytiin pitkästä aikaa kisatunnelmaa haistelemassa Kirkkonummella lauantaina Jari Suomalaisen radoilla. Ohjelmassa oli 2 agilityrataa ja 1 hyppäri. Koska osallistujia oli luokissa sen verran vähän, mentiin kisat rata kerrallaan jokainen säkäluokka vuorollaan ennen kuin siirryttiin seuraavaan rataan. Ihan hauskaa nähdä vaihteeksi myös minejä ja medejä.

Itse kisoista ei kamalasti kerrottavaa ole :D Yolalla tosiaan kisataukoa takana muutama kuukausi ja sama juttu treenien kanssa, joten arvatenkin mopo lähti keulimaan ja pahasti! Varasti kaikkien ratojen lähdöt enemmän tai vähemmän pahasti ja puomillakaan ei ollut mitään ajatusta hidastamisesta.. Vauhtia kyllä piisasi senkin edestä :P Keskimmäinen rata kuitenkin tuntui vähän agilitylta joten ehkä tämä tästä kun taas kisarutiinia saadaan pohjalle.

Eilen oli taasen Talenttiryhmän treenit ja tällä viikolla oli Lavikan Emmi kouluttajana. Paljon oli sattunut sairastapauksia samalle viikolle, joten meillä jäljelle jääneillä oli ihan luksustreenit. Yenga teki hienoja juttuja ja se lukee tosi nätisti mm. poispäinkäännöt vaikkei niitä kamalasti ole sen kanssa tehty. Kepit se haki myöskin hienosti ja pujotteli lujaa. Sen verran haastava oli jatko seuraavalle hypylle, että sille laitettiin loppuun yksi verkko helpottamaan. Loppuun aloiteltiin vähän Emmin avustuksella kontakteja ihmettelemään. Ajatus oli siis saada se peruuttamaan An kontaktipinnalle. Olipas haastavaa, kun pikku-ukko meinasi väen väkisin kääntyä sivuun! Saatiin lopulta onnistuneita kosketuksia kontaktipinnalle ja vikoilla kerroilla se peruutti suoraan taakse päin ja takajalat ihan reilusti ylös kontaktille. Jee, hyvä Yenkkis!

18.1.2016

Yengan näyttelyissä

Yengan näyttelyura alkoi ja päättyi eilen Lahdessa ryhmänäyttelyssä, kun käytiin hakemassa sille H tulokseksi nuorten luokasta. Tuomarina koitoksessa oli Paavo Mattila.
Yllättävän hyvin pikku-ukko malttoi käyttäytyä, vaikkei treeniä tullut oikeastaan laisinkaan ennen näyttelyä. Kerran taidettiin kotona harjoitella seisomista ja Linda kertaalleen sen kanssa pihalla juoksenteli vähän ympyrää.

Muutenkin valmistautuminen oli aika kevyt, turkille vähän näytettiin harjaa ja se siitä :D Kehä oli onnettoman pieni joten liikettä oli ainakin allekirjoittaneen hyvin vaikea saada siellä esille. Parin askeleen jälkeen olit jo toisessa päässä ja matot kulki vaan kehän reunoilla ja keskellä. Arvostelu oli kuitenkin ihan mukava:

'Hyvän tyyppinen nuori uros. Kevyt piirteinen pää. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä ylälinja. Turhan korkea häntä. Raajaluusto voisi olla vankempaa. Karvapeite ei parhaimmillaan. Miellyttävä luonne. Töpöttävät liikkeet. NUO H'

Tästä näyttelykulttuurista ja siitä minkälaiseksi nämä näyttelytähdet ovat ajan saatossa muokkautuneet, voisi kirjoitella vaikka kuinka ja pitkät pätkät. En tiedä millä tavalla ne mörssärit kykenisivät sillä turkilla tehdä koko päivän töitä tilalla elikoita paimentaen. En tiedä miten ne myöskään vastaavat enää rotumääritelmän yleiskuvaustakaan. Tämä ei valitettavasti koske ainoastaan ausseja vaan ihan yhtälailla monia muitakin rotuja :( 

Väsynyt näyttelytähti :D