29.4.2012

agiliitoa

Vaihteeksi taas treenaamassa agiliitoa Niinulla omatoimisesti. Jatkettiin siitä mihin perjantain treeneissä jäätiin. Niinu oli kyhännyt aika hankalahkon alun rataan ja päästiinkin Yolan kanssa kokonaista 4. esteelle asti :D Vieressä kuvaa alusta, 1. este siis kuvan alalaidassa oleva hyppy, 2. vasemmalla oleva hyppy, 3. oikealla hyppy, 4. vasen hyppy, 5. oikea hyppy ja 6. putken vasen suu. Tarkoitus oli tehdä 2. hypylle joko ihmisnuoli tai vaihtoehtoisesti valssi ja 3. hyppyä ennen vekkaus, takaaleikkaus 4. hypylle ja samoin 5. hypylle. 
 
Tänään onnistui jo paremmin ja valssin ajoitus oli huomattavasti parempi, joka helpotti vekkausta ja sitä myöten myös takaaleikkausta 4. hypylle. 5. hypyn takaaleikkauskin onnistui, kunhan vaan itse muisti myös sitä omaa kroppaa kääntää sinne hypylle päin, eikä vaan kädellä huiskia sinne suuntaan :P 

Keppitreeniä tehtiin myöskin ja sekin näyttää oikein hyvältä! Yola pujotteli kepit ensimmäistä kertaa täysin ilman verkkoja! Ihan mielettömän hyvin se kiinnitti huomion koko ajan edessä olevaan palkkaan eikä siihen mitä itse räpelsin rinnalla tai takana tai missä milloinkin. Kertaalleen se haki itse kujaan pujottelemaan ilman minkäänlaista ohjausta ja täysin oikeaan väliin. Ihan loistavaa!

Tokoa vähän tehtiin myöskin jäävien muodossa ja muutaman kerran ruutua vielä loppuun. Hienosti haki ruudun ja jäi odottamaan sinne palkkaa :)

27.4.2012

jälkikausi korkattu / tracking..

Eilen oli ohjelmassa talvitauon jälkeen jälkitreenit ja suunnistimmekin siis iltasella Halkolammelle. Hieman kauhulla odotin mitä tuleman pitää, mutta Yola pääsi yllättämään.. jälleen kerran :D
Tein sille suoran jäljen, jossa oli alkupätkällä namit jokaisella askeleella ja yksi ruokapurkki. Loppupätkältä jätin namit kokonaan pois ja loppupalkkana oli purkki.

Viime syksyn jäljistä päälimmäinen muistikuva oli se, että Yolalla oli hillitön kiire päästä eteenpäin eikä se oikein malttanut jäljestää, lisäksi kiskominen oli aivan järkyttävää. Tällä kertaa kuitenkaan ei Yola yrittänyt kiskoa narun jatkeelta käsiä irti ja sen vauhti oli oikeinkin järkevää, jäljestys ylipäätään rauhallista. Namittoman pätkänkin se malttoi jäljestää, välillä haki tukea ja kyseli, että mikä juttu tämä on, mutta todella hienosti jäljesti! Malttoi jopa lopettaa jäljestämisen loppupurkkiin :D Saa nähdä oliko tämä joku hetkellinen mielen häiriö vai miten jäljet sujuvat jatkossa..

Maanantaina käytiin Juhan treeneissä agiliitelemässä ja Yola oli varsin pätevä myös siellä. Tehtiin 8 esteen pätkää jossa oli mm. pakkovalsseja, takaakiertoja, välistävetoja jne. Treeneissä oli kokonaiset 2 osallistujaa joten saatiin oikein kunnon tehotreeni! Yola sai kovasti kehuja Juhalta ja kehaisi myös ohjaajaakin, kuulemma kumpainenkin ollaan kehitytty :)
Tänään jatketaan Niinun treeneissä..

* * * * *

Yesterday we were training tracking.. Last time we were tracking was last autumn so little bit of break. I was little bit afraid how it goes but Yola suprised me again :) I did straight track and there was a meat jar in the middle of the track and another in the end. There was also treats in first part of track in every step but second part after the jar was without treats. It was first time she did track without treats.

Yola was quite calm and didn't tug my arms off :D She was very strict in first part and tried to find every treat from the track and first jar found quite easily. When treat track end she continued well tracking asking few times what to do but kept tracking well. Speed was very good and it was easy for me too :) So I'm very happy and really hope this mode is remaining.

Monday we were training some agility and it went also well :) Yola has made good progres lately in agility (also in obedience) and it has been really fun to train with her. Also I got some praise and coach said that also I had made some progress, haha! :D
Today we continue with agility.. 

19.4.2012

harmaita hiuksia? / grey hairs?

Vaihteeksi taas Ida aiheuttanut harmaita hiuksia. Sillä on nyt alkuvuoden aikana ollut hieman selän/takajalkojen kanssa ongelmia, ataksiaa ja lieviä halvausoireita jopa. Ensin pari päivää, jonka jälkeen palautui normaaliksi ja nyt viimeisimmät oireet alkaneet n. kuukausi sitten. Aistiin saatiin neurologille aika vasta tälle päivälle, mutta välissä kuitenkin ollaan oltu yhteydessä niin eläinlääkäreihin kuin fyssaankin. Tilanne ei missään vaiheessa onneksi mennyt niin pahaksi, että olisi tarvinut kiireellisenä lähteä Idaa viemään päivystykseen, vaikka sekin vara meillä oli Aistiin olemassa. 

Lopputulos nyt kuitenkin on se, että mitä ikinä Idalla onkaan ollut (vahvin epäily välilevy-juttuja, mutta voi olla esim. lievä selkäydininfarktikin), on levolla itsekseen parantunut ja neiti sai luvan palailla pikkuhiljaa takaisin normaaliin liikuntaan ja fyssan hoitoihin. Neuron mielestä ei ollut tarvetta tarkemmin lähteä tutkimaan syytä, koska tosiaan lepo auttanut hyvin. Toki jos tilanne uusii, mennään uudelleen tutkittavaksi.

Jos jotain positiivista (?) koko episodista, niin polvi on kunnossa! :D

* * * * * 

This time it's again Ida's turn to make some grey hairs for me. She has had some problems with her back and hind legs (mild paralysis) and today we had appointment with neurologist. Her symptoms was spinal cordinal and cause is probably problems with intervertebral discs. She has been resting and it had helped a lot. There was no need to examine her better or need to know exact cause because what ever it have been, rest has helped and she has made good recovery by herself. Of course if symptoms come back, we will have another appointment with neurologist. But now she can start to move again little bit and spend normal dog live soon :)

14.4.2012

Pääsiäinen ja vähän aksaa

Pääsiäinen tuli vietettyä Tahkolla rentoutuen. Mukana oli 5 ihmistä ja 2 koiraa, mutta hyvin mahduttiin eikä ollut pulaa koiran ulkoiluttajista :D Kelit oli mitä mainioimmat, aurinkoa pilvettömältä taivaalta siis! Yöt oli kuitenkin riittävän kylmiä, eikä lumi vielä ollut märkää ja jäätäkin oli järvessä puolisen metriä. Ulkoiltua tuli siis paljon ja lähinnä jäätä pitkin. Sagalta lähti turkki reissun aikana ja nyt on taas kesälook vanhuksella (?). Likat pärjäsi hienosti keskenään, tosin pientä kähinää meinasi tulla yhdestä kalasta, jonka iskä oli pilkkinyt järvestä ylös...

Eilen oltiin parin viikon tauon jälkeen agilitytreeneissä Niinulla Yolan kanssa. Päätettiin treenata pelkkää keinua tällä kertaa, koska Yola ei vielä ole keinulla ollut ollenkaan. Johan se olisi aika laittaa alulle... Lähdettiin opettamaan keinua niin, että koira tuli itsenäisesti päähän asti, jossa olin itse sitä vastaanottamassa ja pitämässä keinua ylhäällä. Keinu laskettiin sitten alas samalla, kun Yola oli siellä päädyssä ja samalla sen naamaan tungettiin namia minkä kerettiin :P Eipä siinä mitään ongelmaa näyttänyt olevan. 
Lopuksi tehtiin radasta ensimmäiset 6 estettä johon mahtui pakkovalssia, niisto-sokkaria ja valssia. Rimoja unohtui laskea alas päin, joten Yola pomppi 50-60cm hypyt ihan ongelmitta ja ilman kolisutteluja. Se ei siis ole vielä radalla hypännyt noin korkeita rimoja, vaikka olenkin jo aloittanut nostamaan niitä.

Tokon osalta työn alla on edelleenkin noudot, käännökset ja jäävät. Nyt on ehkä taas vähän tylsää tuo toko eikä oikein allekirjoittanutta innostaisi.. Tai lähinnäkin tuon noudon kanssa ollaan ehkä jumissa ja seisominen on toinen murheen kryyni. No, ehkä se tästä?

Yolan kuvatkin tuli Kennelliitosta takaisin. Lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä ja olat kuvattiin samalla puhtaiksi. Eli toistaiseksi ihan terve plikka! Seuraavaksi ohjelmassa olisikin silmät. Ja näytelmät 20.5.2012....

* * * * 

We spend Eastern at Tahko with my parents and brother. Both dogs (Yola and Saga) was also with us and they got along very well together and had a lots of fun. Weather was super, sun was shining and not too cold anymore, very nice spring weather :) Ice was still thick enough to walk (about 50cm) so we spend hours walking around. 

Yesterday we were training agility with Yola. She was super again and did very well. We started to train swing and it went well. Also jumps was ok even though jumps were already from 50 to 60cm high. I haven't jumped her in high jumps a lot yet but forgot to put them down yesterday but she didn't have problems with it. After couple months she is old enough to compete, time goes fast. I'm not sure if she is ready to compete then but I don't want to hurry with her, we have lots of time to compete later :)

Yola's health check is also done and her hips is B/B, elbows 0/0, knees 0/0, back and shoulders also ok. Healthy girl <3