19.7.2012

Lomatauko / it's vacation time :)

Yola aloitti nyt muutaman viikon tauon kaikesta treenaamisesta, koska ensi viikolla allekirjoittaneella alkaa loma! Suuntaamme heti loman alkuun ensimmäisenä päivänä Varpaisjärvelle yöksi kaverin möksälle, josta jatkamme viikoksi Äkäslompoloon kirmailemaan pitkin tuntureita :) Täytyy sanoa että näitä Lapin maisemia alkaa jo olla ikävä... Kotimatkalla pysähdymme toiseksi viikoksi Tahkolle vielä mökkeilemään. Toivottavasti kelit hieman paranisi, mutta pääasia kuitenkin ettei sataisi!

Yolan maanantaiset treenit meni ihan ok Juhalla. Hyppyjen kanssa ei ollut ongelmia ja muutenkin se pysyi hanskassa.

Tänään oli vuorossa käynti fysioterapeutin käsittelyssä ja yllättävän hienosti neiti Elohopea malttoi käsittelyssä olla. Hieman jouduttiin jälkimmäisen kyljen käsittelyn aikana keskustelemaan täytyykö vielä jaksaa maata paikoillaan vai ei :D Mitään ihmeempiä jumeja ei neidistä löytynyt, jos jotain niin selässä hieman sanomista. Syvät lihakset etuosassa hyvät ja vartalossa kohtalaisen hyvät ikään nähden. Takaosassa olisi kehittämistä syvien lihasten osalta, mutta näihin saatiin jumppaohjeita. Kuulema potentiaalinen lihasjumi tuo koko koira on, sen verran paljon lihasta löytyy ja neiti hieman eläväinen :P

* * * * * 

We started a little break of all kind of training because my vacation starts on next week! It's so cool, can't wait :) We are heading to Lapland to spend a week there with my friend. Yola is coming with us but hopefully she doesn't get any ideas of herding reindeers ;) After week in Lapland we are staying another week in Tahko at our own cabin. So it's real vacation! I miss already view of fells and nature of Lapland <3

We had agility training on monday and it went quite well, she didn't have any problems with jumps or anything what we had on wednesday on competition. So I think she just needs bit more experience from competition..

Today she had a massage and it was easier than I thought it would be :P Yola's best thing is not be still and in same place very long ;) Her body and muscles were fine, not major problems anywhere. Her back was little bit stuck but nothing to worry..yet! There is possibility to have stucks in her body because she has so much muscles and is so lively, so need to check her regularly.   

12.7.2012

Kisakokemuksia

Käytiin eilen Yolan kanssa korkkaamassa agilityn osalta kisaura, mutta siitä ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa..vai jäikö? :D

Purinalla oli siis Purina Open -osakilpailu, jossa oli virallinen rata ykkösille. Makseja oli ilmoittautunut kisoihin yli 60! Siihen päälle tuli vielä epävirallisesti osallistuvat kakkos- ja kolmosluokan maksit joten lähtöjä oli 'muutama'. Onneksi Yolan kanssa oltiin alkupäässä ja vuoro radalle oli sopivasti rataantutustumisen jälkeen. Muttamutta.. Ajatus oli käydä kokeilemassa miten Y toimii kisatilanteessa ja minkälainen se on siellä. Etukäteisajatuksena oli kontaktit hieman kysymysmerkit, tullaanko niistä läpi ja lujaa vai hiippaillaanko alas?

Yola veti aivan överiksi kierrokset radalla eikä se keskittynyt laisinkaan tekemiseen. Ainoa mihin se keskittyi oli mun komentaminen ja karjuminen! Eikä se edes rauhoittunut yhtään ensimmäisen radan jälkeen vaan sama meno jatkui toisellakin radalla. Se ei yhtään katsonut hyppyjä tai rataa ja keksi sellaisenkin hauskan jutun, että rimat alittamalla pääsee PALJON lujempaa! Täytyy myöntää, että teki mieli napata sitä niskavilloista kiinni ja hieman ravistaa...tai ehkä tehdä kauniit harmaat rukkaset :P Oli nimittäin aika karmeeta sen kanssa :D Jos jotain positiivista, Y pysyi lähdössä molemmilla radoilla ja lähti vasta luvalla liikkeelle. Tosin jälkimmäisellä radalla se tuli jo ensimmäisen hypyn riman ali. Kävin palauttamassa sille radan jälkeen mieleen, että näistä esteistä piti hypätä yli! Ensin se tarjosi lämppäesteilläkin alitusta, mutta hieman kun keskusteltiin, alkoi se taas hyppäämään ja sain palkattua sen muutamasta hypystä + takaakierto-hypystä, jonka jälkeen suuntasimme kotiin.

Onneksi Niinu sattui turistiksi paikalle ja näki tuon jälkimmäisen radan, voidaan ihmetellä sitä yhdessä treenien jatkuessa..
Ensi viikolla vielä olisi ohjelmassa Juhan treenit ja sitten tuleekin parin viikon tauko aksasta ja kaikesta muustakin, kun suuntana on Ylläs! Niin joo ja elokuulla päästäisiin taasen paimentamaan :)

5.7.2012

Vihdoinkin kesä / It's summer!

Kivaa, vihdoinkin kesä on täällä :) Aurinko on paistellut tän viikkoa aika pitkälti pilvettömältä taivaalta ja vihdoinkin myös ilma on lämmennyt. Lomakin hitaasti lähestyy, 3 viikkoa enää! (vai vielä?) ..sitten onkin auton nokan suunta kohti Lappia! Lähdetään kaverin kanssa Ylläksen seutuville viikoksi mökkeilemään ja Yolakin pääsee mukaan reissuun. Toivottavasti kotimatkalla pystyn jäämään toiseksi viikoksi vielä Tahkolle lomailemaan mökille. Olisi aika luksusta!

Eilen meillä oli oikein tehoilta kun kävin itse ensin ratsastamassa ja päälle lupauduin tuuraamaan erästä kaveria Juhan treeneihin. Maanantaina päästiin vähän haistelemaan rataa ja selvittiin Yolan kanssa 5. esteelle *köh* :D Yola ei lähtenyt yhtään ohjauksiin mukaan vaan kun piti kääntyä 90 astetta hyppysuoralta takaakiertoon niin sehän ampui hirveitä laakahyppyjä mun selän taakse. Eilen se sitten taas kääntyi oikeinkin kivasti ja selvittiin koko rata (26 estettä) loppuun asti :) Ei tokikaan tehty kerralla koko pätkää, mutta meni tosi hyvin vaikeitakin kohtia ja tosi vähän uusimisella päästiin jatkamaan eteenpäin. Super!

Tokot ja jäljet on ollut nyt tauolla, mutta huomenna pitäisi käydä taas katsomassa jälkimetsää. Toivottavasti ei hyttysiä tai paarmoja olisi ihan järkyttäviä määriä...toiveajattelua?

Vielä yksi iloinen asia loppuun. Yolalta otettiin DNA-testiä varten veret parisen viikko sitten ja Laboklinin lähettämä lausunto oli tänään kolahtanut Lindan postilaatikkoon. Neiti on terve eikä myöskään kanna PRAta, joten näiltä osin taidamme saada huokaista helpotuksesta :) *huh*

Kuvat on menneeltä viikonlopulta Orimattilasta :)

* * * * *

It's finally summer also here in Finland :) Last week has been quite warm and sunny. Today temperature has been around +28 degrees, cool! My vacation is also coming and after 3 weeks we are heading to Lapland with my friend. Yola is also coming with us :) After that I hope I'm able to spend other week in Tahko.

Yesterday was super night, first I was riding and after that we were training agility. God, I was so tired after those! :D Yola was super in agility and we did long course first time (26 obstacles). With little parts but it went so well and we didn't need to fix anything major and if we did it was easy and we very ready to continue further. Super! Maybe it's time to compete soon? :)

We got Yola's DNA test (PRA) results today and she is free. She doesn't even carry PRA. So cool and we are so relieved!

Pics are taken in Orimattila last weekend :)