23.5.2013

Yola kakkosiin \o/

Yolan kanssa käytiin HAUn iltakisoissa pinkomassa pari rataa, jotka tuomaroi Esa Muotka. Ensin vuorossa oli agirata joka oli ihan kivan oloinen ja vauhdikas. Muuten se sujui ihan kivasti, mutta kepeille tultaessa Yolalla vauhtia aivan liikaa ja itse taisin vähän liikaa vetää sitä 'sivuun' joten se tuli ihan roimasti kepeistä ohi. Tosin ei sillä oikein ollut mitään fokusta edes kepeille, vaikka ne olikin ihan suoralla linjalla hypyn takana. Tuloksena siis 5vp, -16,07, sij. ?/?

Toisena oli vuorossa hyppyrata, jonka teemana oli putket. Radalla nimittäin mentiin putkia yhteensä 8 kertaa :D Onneksi Yola irtoaa putkiin varsin kivasti.. Kepeille oli tällä kertaa melkein 90 asteen kulma (ei sentään avokulma) ja Yola haki nyt kepit ihan todella hyvin. Toiseksi viimeisen putken jälkeen meinasi käydä hullusti, kun en riittävän ajoissa Yolalle kertonut suuntaa ja se meinasi irrota suoraan putken linjalla olleelle muurille. Onneksi se kerkesi reagoida ja muuttaa suuntaan juuri ennen ponnistusta. Radalta tuloksena 0vp, -18,31, sij. 1/25 sert eli kisaamme jatkossa Yolan kanssa kakkosluokassa!


* * * * *

This evening we were in agility trial in Helsinki. First run was quite good, but little mistake (too much speed) with weaving poles. So we got 5 faults, speed was super but little problem again with contacts.

Second course was interesting, there were 4 tunnels in course and we did them 8 times :D Our run was super, we ran clean and we also won! That also means we have now three clean runs from first class and now on we compete in second class.

19.5.2013

MH test

Yola was today in MH test. It went really well, I think. It was just like Yola, so there wasn’t big surprises. Judges said that Yola is really active and playful dog. She likes strangers, didn’t mind if people familiar or not, they are nice. She is also very curious and she wants to be there where is happening something. Doesn’t matter if it’s fun or not, she just needs to be there.

First we walk by the audience to see how she react on people. She noticed them didn’t mind much, just kept going on. She left with the figurant, though she wasn’t interested at all. She was playing today really neatly, didn’t tug much and didn’t bite very well. She is playing at home or trainings much better, though the situation is whole different. Chasing was surprise! She didn’t notice it all, didn’t chase. She didn’t even go to look target :o She was just sniffing and eating grass. I’m not so sure if she saw target at all?! Activity was also surprise (I was standing still 3min), she was so calm :D Little bit of sniffing but only standing beside me.
Distant play was what I expect it to be. She was barking and defending herself a lot. She continued it even the figurant took off her cloak and started to play, Yola was just barking. She came to see figurant when we went to her but I think she was just looking after the cloak person.
Surprise was also what I expect it to be. Yola react strongly when the overall came up but went fast be herself to see it. Same thing was with noise sensitivity. Ghost was also what I expect :D She was defending herself really strongly by barking loudly and her whole body was defending mode. She didn’t give up inch! It was really clear that we would tackle ghost if they would come close enough. She went fast to see the ghosts but still in defending mode. But when I was talking to them, she came to greet them friendly and make contact. Second playing was quite same than first one and shooting wasn’t problem.

Video is uploading and here is ‘points'


1a. CONTACT Greeting: 4 - Makes contact volontarily or when handler makes contact. Is well-balanced 
1b. CONTACT Collaboration: 3 - Follows the whole distance, neutral 
1c. CONTACT Handling: 3 - Accepts. Is neutral 

2a. PLAY 1 Playfulness: 4 - Plays actively, starts quickly
2b. PLAY 1 Grabbing: 3 - Careful grasping or pinching object
2c. PLAY 1 Tug-of-war: 2 -Bites carefully, lets go, holds, doesn't resist

3a. CHASE 1. time Pursuing: 1 - Doesn't start
3b. CHASE 1. time Grabbing: 1 - Ignores prey viz 
3a. CHASE 2. time Pursuing: 1 - Doesn't start
3b. CHASE 2. time Grabbing: 1 - Ignores prey viz

4 ACTIVITY: 2 - Attentive and calm - standing, sitting or lying 

5a. DISTANT PLAY Interest: 4 - Interested, wants to take off. Occasionally tries to start 
5b. DISTANT PLAY Threats/Aggression: 5 - Shows threatening behaviours, barking and growling during first and second phase 
5c. DISTANT PLAY Curiosity: 1 - Doesn't approach figurant without help. Uninterested
5d. DISTANT PLAY Playfulness: 1 - Shows no interest 
5e. DISTANT PLAY Collaboration: 1 - Shows no interest 

6a. SURPRISE Fear: 4 - Escapes max. 5 meters 
6b. SURPRISE Threats/Aggression: 1 - Shows no threatening behaviours 
6c. SURPRISE Curiosity: 5 - Walks up to the overall unaided 
6d. SURPRISE Remaining fear: 2 - Walks in a small arc or changes tempo or looks away at a few passages 
6e. SURPRISE Remaining interest: 1 - Takes no interest in the overall 

7a. NOISE SENSITIVITY Fear: 4 - Escapes max 5 meters 
7b. NOISE SENSITIVITY Curiosity: 5 - Walks up to the rattling noise without help

7c. NOISE SENSITIVITY Remaining fear: 2 Walks in a small arc or slightly changes tempo, or looks away on some of the passages

7d. NOISE SENSITIVITY Remaining interest: 1 - No interest in the source of noise

8a. GHOSTS Threats/rancours: 4 -Shows several threatening behaviours and even some attack
8b. GHOSTS Control: 5 - In control viz. acting towards both ghosts during the whole phase
8c. GHOSTS Fear: 1 - Stays mainly in front of or beside handler
8d. GHOSTS Curiosity: 3 - Approaches ghost when handler is beside
8e. GHOSTS Contact: 3 -Responds when figurant is offering contact

9a. PLAY 2 Playfulness: 3 - Plays actively, starts quickly
9b. PLAY 2 Grabbing: 3 - Grasps carefully or pinches the object

10. GUN SHOTS: 1 - Shows no concern. Fast control and after that totally unconcerned.
 




MH-kuvaus

Yolan kanssa oli tänään ohjelmassa MH-kuvaus Hausjärvellä. Kuvaajina oli Carina Timgren sekä Ruotsista Kerstin Persson, testinohjaajana toimi Virpi Saarinen. Ilma oli aika lämmin ja aika painostava, auton mittari näytti paikalle tultaessa +22. Sääennuste oli luvannut ukkosia pitkin päivää, mutta onneksi ne pysyivät poissa.

Kuvaus oli oikein Yolan näköinen, mitään suurempia yllätyksiä ei siinä tullut. Kuvaajien kommentteja yleisesti oli että Yola on aktiivinen ja leikkisä koira. Se tykkää ihmisistä, ei ole väliä onko tuttu vai vieras, ihmiset ovat kivoja. Siitä löytyy paljon uteliaisuutta, joten sen täytyy saada olla mukana oli se sitten kivaa tai ei niin kivaa mitä tapahtuu. Pelon osalta sillä on voimakkaat reaktiot, mutta se kuitenkin palautuu nopeasti ja käy itsenäisesti katsomassa asian läpi.

Yola oli alun kontakteissa ihan ok. Ensin kierrettiin henkilöryhmä ja Yola kävi haistelemassa ihmisiä, mutta jatkoi matkaa. Lähti myös testinohjaajan mukaan, mutta ei sitä kauheasti kiinnostanut muuta kuin hajut. Leikki oli omasta mielestäni vähän vaisua, Yola taistelee ja repii paljon paremmin treeni/kotioloissa. Toki tilanne oli nyt hieman erilainen :) Takaa-ajo on suuri mysteeri, oletukseni oli että Yola lähtisi sata lasissa vieheen perään. Se meni pari metriä ja rupesi sen jälkeen haistelemaan ruohotuppoja sekä syömään niitä. En tiedä näkikö se koko viehettä?!

Tekemättömyyden aika (3min) yllätti isosti. Yola oli tosi nätisti ja rauhassa, seisoskeli lähinnä kaikessa rauhassa vieressäni. Kävi se vähän haistelemassa jotakin, mutta pääsääntöisesti tosiaan siinä vieressä. Etäleikki ei yllättänyt yhtään, Yola oli heti haukkumassa metsän reunassa hilluvaa avustajaa niskakarvat pystyssä. Se ei puolustusta vaihtanut pois, vaikka avustaja riisui kaavun ja alkoi leikkimään. Tuli se lopuksi katsomaan avustajan, mutta lähinnä tuntui etsivän sitä punapukuista häirikköä.   

Haalarin osalta ei tullut yllätyksiä. Aika voimakas reaktio tuli, mutta toisaalta Yola lähti samantien itse tutkimaan haalarin eikä sitä tarvinnut yhtään houkutella. Sitä en tiedä miten se käyttäytyi ohitusten aikana, koska kulki jossakin takana/takaviistossa. Sama homma räminälaitteen kanssa. Aaveidenkaan osalta ei tullut ihmeellisyyksiä vastaan. Yola oli tosi voimakkaasti heti alusta asti puolustamassa. Se piti karmeaa meteliä ja koko kropallaan kertoi aaveille, ettei tänne ole tulemista. Tuumaakaan ei perääntynyt! Lähti itse niitä katsomaan nopeasti, mutta kuitenkin puolustus oli edelleen päällä. Tuli kyllä katsomaan ihan viereen ystävällisenä, kun juteltiin aaveen kanssa, ja haistelemaan avustajan kättä. Toinen leikki sekä ampuminen meni ihan ok. Leikissä ei ollut juurikaan eroa ensimmäiseen ja ampumisista ei välittänyt. Kuvaajat totesivat ampumisista, että ei se kuuro ole :D

Kuvauksesta tulee video ja tässä vielä kuvauksen osiot:  

1a KONTAKTI tervehtiminen: 4 - Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b KONTAKTI yhteistyö: 3 - Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta.
1c KONTAKTI käsittely: 3 - Hyväksyy käsittelyn

2a LEIKKI leikkihalu: 4 - Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b LEIKKI tarttuminen: 3 - Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c LEIKKI puruote ja taisteluhalu: 2 - Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan

3a TAKAA-AJO 1. kerta: 1 - Ei aloita
3b TARTTUMINEN 1. kerta: 1 - Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään
3a TAKAA-AJO 2. kerta: 1 - Ei aloita
3b TAKAA-AJO 2.kerta: 1 - Ei kiinnostu saaliista/ei juokse perään

4 AKTIVITEETTITASO: 2 - Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seis tai maata

5a ETÄLEIKKI kiinnostus: 4 - Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä
5b ETÄLEIKKI uhka/aggressio: 5 - Osoittaa useampia uhkauselkeitä osion ensimmäisessä ja toisessa osiossa
5c ETÄLEIKKI uteliaisuus: 1 - Ei saavu avustajan luo
5d ETÄLEIKKI leikkihalu: 1 - Ei osoita kiinnostusta
5e ETÄLEIKKI yhteistyö: 1 - Ei osoita kiinnostusta

6a YLLÄTYS pelko: 4 - Pakenee enintään 5 metriä
6b YLLÄTYS puolustus/aggressio: 1 - Ei osoita uhkauselkeitä
6c YLLÄTYS uteliaisuus: 5 - Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
6d YLLÄTYS jäljellejäävä pelko: 2 - Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla

6e YLLÄTYS jäljellejäävä kiinnostus: 1 - Ei osoita kiinnostusta haalariin

7a ÄÄNIHERKKYYS pelko: 4 - Pakenee enintään 5 metriä
7b ÄÄNIHERKKYYS uteliaisuus: 5 - Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c ÄÄNIHERKKYYS jäljellejäävä pelko: 2 - Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
7d ÄÄNIHERKKYYS jäljellejäävä kiinnostus: 1 - Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

8a AAVEET puolustus/aggressio: 4 - Osoittaa useita uhkauselkeitä ja muutamia hyökkäyksiä
8b AAVEET tarkkaavaisuus: 5 - Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
8c AAVEET pelko: 1 - On ohjaajan edessä tai sivulla
8d AAVEET uteliaisuus: 3 - Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e AAVEET kontaktinotto aaveeseen: 3 -  Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin

9a LEIKKI2 leikkihalu: 3 - Leikkii, aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b LEIKKI2 tarttuminen: 3 - Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

10 AMPUMINEN: 1 - Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön