16.11.2014

6kk mittarissa ja valiokello käyntiin :)

Eilen oli hieno päivä Yolan kanssa BAT:n agilitykisoissa (tuom. Vesa Sïhvonen) Ojangossa ja tällä fiiliksellä jaksaa pitkään! Saatiin nimittäin päivän ekalta radalta valiokello käyntiin hyppysertin myötä :)

Tosiaan ensimmäisenä kisattiin hyppyrata ja meidän vuoro oli vasta kolmanneksi viimeisenä. Kaikessa rauhassa katselin muiden ratoja ja ajoissa lähdin Yolaa hakemaan autosta. Hengailtiin ulkona sen kanssa ja päätin sitten käydä kysymässä mikä tilanne on, kun kuulutuksista ei oikein pysynyt kärryillä. Selvisi siinä sitten että radalla olevan koirakon jälkeen oli enää yksi koirakko ennen meitä! Onneksi Anne-Maria oli siinä lähtöalueen vieressä ja tyrkkäsinkin Yolan hihnan sen käteen toteamalla 'pidä tota!' :D Äkkiä takkia pois päältä ja kaulahuivia kaulasta jne ja kerettiin kuin kerettiinkin ajoissa radalle..

Ei tarvinnut kamalasti miettiä radalle lähtiessä että mitenkäs tämä nyt menikään ja mitä piti tehdä, vaan sinne mentiin ja tehtiin niin kuin oli suunniteltu. Kannatti, sillä tuloksena oli 0vp, -9,21, sij. 3/53 ja tosiaan vielä päälle hyppyserti! Ehkä tätä valmistautumista kannattaa ruveta käyttämään useamminkin ;) Radalla oltiin kovassa seurassa sillä mm. Suoknuutin Jaakko taisi olla 5 koiran kanssa kisaamassa, Elina & Omie, Anna & Gaia, Pasi & Wiu jne olivat myöskin kisaamassa.



Radasta jäi tosi hyvä fiilis, tehtiin oikeasti sellaista kisarataa ja se sujui. Yhden hypyn Yola hyppäsi vähän väärään suuntaan ja siihen paloi aikaa varmaan useampi sekuntti, tästä huolimatta etenemä oli 4,91m/s. Molemmat agiradat hyllytettiin, ekalla radalla tein ohjaukseen muutoksen, mutta yllättäen tämä ei nyt tutustumatta oikein toiminut. Tokalla säädettiin myös jotain lähes yhtä nerokasta. Kontaktitreenien kannalta oli agiradat hyvät ja muutenkin niissä oli paljon hyvää, ennen kaikkea itse uskalsin ja muistin liikkua kunnolla enkä hissutellut.
Hyllyt ja ylimääräiset kaarteet ei nyt juuri kamalasti haittaa :)


Yengallakin tulla tupsahti mittariin perjantaina ikää jo (?) 6kk :) Se on ahkerasti ollut Niinun treeneissä mukana agiliitelemässä ja on aika pätevä aksakoiran alku. Hirmu fiksusti se treeneissä ja tuolla muualla käyttäytyy. Kaiken riiviöitsemisen jättää siis kotiin... Ja sitä riiviöitsemistähän riittää! Alla vielä video Yengan toissa viikon Niinun treeneistä


6.11.2014

Yolan touhuja



TOKO-tehis järjesti Leiviskän Marin ylimääräisen koulutuksen lauantaina ja Yolan kanssa oltiin ensimmäistä kertaa Marin opissa. Alkuun tehtiin häiriötreeniä koirien istuessa ympyrän ulkokehällä nenät sisäänpäin ja ohjaajat ympyrän keskellä. Mari kävi häiriköimässä ja antamassa maahan-käskyjä. No Yolahan oli ihan jatkuvasti maassa :D Toisella kierroksella saatiin jo paremmin onnistuneita häiriöitä. Toinen häiriö tehtiin luoksarissa (suora, ei stoppeja), jossa Mari oli houkuttelemassa koiraa namin kanssa pari-kolme metriä ennen ohjaajaa. Yola tuli nämä tosi kivasti eikä juurikaan ottanut Marista häiriötä. Ainoa että loppu on nyt hieman epävarma, kun olen alkanut siirtämään eteentulon suoraan sivulle pa:oon tuloksi joten Yola ei oikein tiedä kumpaa halutaan. Toisella kerralla tämäkin oli parempi kun oli apuja enemmän.

Varsinaisen oman ajan käytimme noutojen ihmettelyyn, ihan tasamaanoutoon sekä ohjattuun. Näihin saatiinkin apuja. Noudot ovat Yolalle vaikeat, se puree kapulaa, palautukset hitaat jne, lista on loputon... Nyt käytiin tasamaanoutoa ensin läpi ja tähän koitettiin löytää ratkaisua miten saisi Yolan vaihtamaan kapulan leluun. Nyt Yola juoksee lelulle kapula suussa tai sen perässä, mutta ei vaihda leluun. Motivaatio palautukseen on kuitenkin hyvä eli vauhtia on :) Yritän nyt itse leikittää ja juosta lelun kanssa karkuun Yolaa ja jos sitä kautta saisi nopeutettua kapulan vaihtoa leluun. Täytyy vähän funtsailla lelujakin, mikä olisi super palkka ja saisi sen vaihtamaan!?

Ohjatussa käytiin läpi suuntia, vähän tilannetta missä ollaan ja miten lähteä ongelmaa ratkaisemaan. Nyt Yolalla on hirveän vaikea lähteä vasemmalle, se lähtee taakse keskikapulalle tai ihan minne muualle tahansa paitsi sinne vasemmalle. Korjattiin tätä niin että liikkuri vei ensin kapulat, koira namilla merkille, eli ei tässä vaiheessa merkkiä sekoiteta mukaan ja itse kävin vielä näyttämässä sen vasemman kapulan uudelleen. Yola tuntui unohtavan koko kapulan siinä välissä, kun liikkuri muita kapuloita kiikutti paikoilleen. Tämä toimi ja Yola lähtikin hyvin kapulalle. Seuraava ongelma saatiin jo kehitettyä tässä mukaan ohjattuun: haukkuminen! :D

kesäfiiliksiä heinäkuussa Meikolla

Agilitya oltiin kisaamassa viikonloppuna Ojangossa HSKH:n kisoissa. Tuomariksi oli saatu Hollannista Ton van der Laar joten oli ihan mielenkiintoista kisata ja haistella euroopan tuulia. Itse tykkäsin radoista, ne oli teknisiä, mutta samalla hirvittävän sujuvia ja omia jalkoja sai käyttää ihan tosissaan radalla. Vähän oli kummallisia kohtiakin radoilla, esim. viimeisen radan 2 viimeistä estettä. Yolan kanssa ei tuloksellisesti kamalasti juhlittu, ensimmäiseltä radalta napattiin viimeinen rima alas, joten siltä 5vp. Muut kaksi taisi olla HYLlyjä molemmat. Hyppärillä Yola varasti lähdössä, joten itsellä meni pasmat ihan sekasin. 6. esteen jälkeen keskeytin räveltämisen ja aloitettiin rata 'alusta', sen jälkeen se sujuikin kivan oloisesti.
Tässäpä videot kisaradoista:


Yolan kanssa saatiin nyt aikaiseksi kokonaisia ratoja ja kisanomaisia, eikä mitään pahempia kökkökohtia mahtunut mukaan. Paljon oli hyvää radoissa, joten ihan hyvä fiilis jäi itselle. Mutta edelleen opeteltavaakin: keinu, kontaktien sivuetäisyys ainakin nyt ensi alkuunsa.


ps. tekstit oli jäänyt tuonne luonnoksiin joten tässä nyt vähän jälkikäteen julkaistuna se, kirjoitettu jo aikaa sitten :P