13.2.2012

Projekti pujottelu

Pientä treenipäivitystä taas vaihteeksi :)
Meillä oli aikalailla agilityn täyteinen viikonloppu. Perjantaina aloitettiin Niinun treeneissä ja tällä kertaa Yolan kanssa keskityttiin ainoastaan keppeihin eikä tehty rataa laisinkaan. Yolalle on pujottelua alettu opettamaan verkoilla ja normaaleilla pystykepeillä eli ei mitään vinokeppejä tai kujaa tms. Tosi vähän sitä ollaan tehty ajatellen kasvavan koiran rankaa ja kroppaa muutenkin. Siitä huolimatta keppitreeni meni oikein kivasti ja Yolalta saatiin poistettua kerralla 3/10 verkkoa pujottelusta. Se on todella hienosti fokusoitunut eteen ja leluun, vaikka mie olisin missä.


Lauantaina olin varannut omatoimivuoron Satulinnaan ja siellä sitten tunti itseksemme treenailimme. Ohjelmassa oli jatkaa keppitreeniä ja edelleen meni hienosti :) Poistin yhden verkon lisää eli poistettuja oli nyt 4/10. Vaikeintahan on ne kaksi ekaa ja vikaa verkkoa poistaa, mutta kaikki aikanaan :) Lisäksi tehtiin pikkaisen radan pätkää ja siitä on videotakin tyrkyllä. Samaisella videolla näkyy myös pujottelu-treeniä ja vähän seuraamista. Videolta hyvin huomaa, että irtoamistreeniä tarvitsee tehdä vielä paljon lisää, kovasti se mulle siellä joutaa huutaa esteen päällä ja väleissä. Seuraaminen on taasen mennyt varsin kivasti eteenpäin :)
Itse olen lauantain antiin tyytyväinen myös omalta osaltani, koska ymmärsin ja osasin muuttaa omaa toimintatapaani, kun se ensimmäinen versio ei toiminut. Korjaus toimi ja sain Yolan toimimaan kuten halusinkin.

Sunnuntaina jatkettiin sitten taas Sporttikoirahallilla ja edelleen oli ohjelmassa keppi-treeniä. Nyt päästiin siihen tilanteeseen, että pujottelussa on jäljellä enää ne vaikeimmat 2 ensimmäistä ja viimeistä verkkoa. Hieman vauhti hiipui, mutta toisaalta rytmi säilyi koko ajan ja Y teki oikein joten uskoisin vauhdinkin palautuvan kokemuksen ja toistojen myötä. Vähän tehtiin myös välistä vetojen tapaisia juttuloita. Puomia käytiin myös pinkomassa himppasen ja lisäksi vielä seuraamista.

Tänään oli vuorossa vielä Juhan treenit ja Yola oli loistava! Varmasti parempi mitä koskaan aiemmin. Radan alussa oli 2 suorassa linjassa olleen hypyn jälkeen vastakädellä veto U-putken kauimpaan päähän. Jottei olisi niin yksi kertaista, hyppyjen jälkeen oli ihan tyrkyllä kolmas hyppy. Palkkasin Yolan ihan ensin vastakäteen enkä edes suorilta lähtenyt sitä viemään putkeen. Toisella kerralla mentiinkin sitten putken jälkeiseen pussiin asti. Siellä päässä meinasi tulla yhteen törmäys, kun joku 2jalkainen oli 4jalkaista hitaampi :D Lopulta päästiin koko 8 esteen pätkä suorittamaan kerralla ja se meni ihan todella hyvin. Pitäisi itse muistaa luottaa Yolaan enemmän ja jättää sitä yksin suorittamaan esteitä ja ennen kaikkea itse liikkua rohkeammin ja nopeammin eteenpäin. Jotenkin tuntuu vähän siltä, että jään varmistelemaan jotta se varmasti menisi ko. esteen, mikä on aika turhaa sinänsä :) Eipä se maailma siihen kadu, jos se ei mene, sitten otetaan uudelleen.

Nyt onkin pari päivää lepoa ja luulen, ettei tehdä yhtään mitään! Torstaina ollaan suunnistamassa Jessica Svaljungin luokse tokoa treenaamaan. Tätä odotan mielenkiinnolla :)


* * * * *
We have had quite much agility training lately with Yola, 4 days straight after the other. Mostly we focus to train weaving poles. We made great progress :) 

Saturday I took some video of Yola doing weaving poles, small course and little bit of heeling. It's really nice to see the progress in video but it also shows what needs more concentration and more work :)

Yesterday we enjoyed winter and snow walking in forest for couple hours. It was so nice. Not so cold now, only -5 degrees and little bit new snow so everything is so white and clear. Earlier I took some photos of Yola playing in snow and here is one of my favorite photo.

Today we had again agility train with our coach Juha Orenius. Yola was so super, better than ever in course! And I was brave enough to let her work alone and I trusted her to do that. I think I don't trust her enough and want to make too much sure that she will do that obstacle. Sentence doesn't sound good at all but maybe you get the point? :D Yola knows how to do agility and I need to trust her more.

Now we are doing nothing for couple days. Thurday we train obedience with coach Jessica Svaljung. Jessica has bordercollies and has been in World Championships. So I'm looking forward training with her :) Hopefully Yola thinks like wise...


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti