5.5.2012

treeniä treeniä

Vaihteeksi taasen vähän treeniä ohjelmassa :P Alkuviikko pidettiin vähän lomaa kaikesta ja vaan lenkkeiltiin ja nautittiin keväästä. Paitsi Vappupäivänä tosin käytiin Lindan ja Remyn kanssa tokoilemassa.. Torstaina oli ohjelmassa jälkitreenit taasen. Tällä kertaa maasto oli aika vaikea (nuoret koivut kaikki kaadettu joten rämmin vyötäröä myöten kaadetussa risukossa) ja Yola pääsääntöisesti jäljen meni nokka ilmassa. Mutta syynä varmaankin se, että hajua oli siellä pitkin ja poikin niitä risuja eikä pelkästeen siellä maan pinnassa. Purkit nyt löytyi kuitenkin joten ihan jees.

Eilen oli vuorossa agiliitoa ja Hillin Satu oli paikkaamassa Niinua. Treeni oli hyvä ja Yolakin alkaa olla aika pätevä :) Se lukee rataa jo itse paremmin ja irtoileekin esteille. Oli ohjaajallekin vähän juoksua radalla ja olihan se ihan kiva pinkoa sen minkä kintuista pääsee :D

Hollantiin Yolan kasvattajalle syntyi eilen pentua. Emänä on Lindan Remyn sisko ja pennut on kaikki punaisia (2 yksiväristä ja 6 merleä). Yola kovasti haluaisi sieltä leikkikaverin itselleen ja tilasi merlen tytön Noellelta. Kovasti olen yrittänyt sanoa, että ei nyt kuitenkaan vielä tässä vaiheessa..josko sitten jätettäisiin kotiin Yolan oma lapsukainen jos sellaisia joskus maailmaan siunaantuu :)

Sagakin liittyi muutamaksi päiväksi muonavahvuuteen kun porukat lähti Saksaan käymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti