17.4.2013

Tokoa

Kynsi-äksidentin takia on agit ollut hetken aikaa tauolla sekä treenien että kisojen osalta. Kynsi onneksi parani kotihoidolla eikä tarvinut lähteä eläinlääkäriin Yolaa viemään ja ollaan pikkuhiljaa pääsemässä takaisin treenailemaan :)

Täytyy kyllä sanoa, ettei Yolasta ihan sohvakoiraksi olisi. Pari päivää oltiin ihan todella rauhassa ja käytiin ulkona ainoastaan tarpeilla, sen verran kynsi näytti olevan kipeä. Sen jälkeen nti Harmaa ei meinannut enää nahoissaan pysyä. Ulos lähdön yhteydessä alkoi näkymään aikamoista riehumista ja tyyppi veti rallia ympäri kämppää heitellen leluja-jne-mitä-nyt-kohdalle-sattui-osumaan ympäriinsä. Hauskinta toki vielä se, että kotosalla ollaan tehty vähän toko-juttuja ja muuta aivojumppaa kuitenkin.

Viime viikolla päästiin jo takaisin tokotreeneihin. Tiistaina oltiin Jessicalla käymässä ja perjantaina omat HSKH:n treenit.

Jessicalla käytiin avoimen liikkeitä läpi käänteisessä järjestyksessä, kun kokeessa oli näiden kanssa vähän ongelmaa. Olipa muuten yllättävän vaikeeta yrittää miettiä mikä liike tulee milloinkin! Tällä erää kaikki sujui hyvin, myös jäävät. Nouto ja hyppy oli molemmat onnistuneet :) Luoksarissa ei tehty pysäytystä ollenkaan, ainoastaan läpijuoksuja Yolan ennakoinnin takia. Mutta jostain kumman syystä seuraaminen on nyt levinnyt ihan kokonaan! :/ Perusasennot oli järjestäin vinoja ja lisäksi Yola yläkropallaan nojaa todella voimakkaasti ulospäin! On vissiin jäänyt näiden treenaaminen vähän vähemmälle viime aikoina... Lisäksi katsottiin vähän tunnaria ja selkeästi Yolalla on lamppu syttynyt, että mitä siltä halutaan. Seuraava ongelma onkin siinä, että miten ihmeessä sen saa pitämään tunnarikapulan suussa ilman että se on hetkessä hammastikkuina. Kotiläksyksi treeneistä tuli ylläri ylläri seuraaminen ja ennen kaikkea perusasennot!

Perjantaina puolestaan oltiin tosiaan Ojangossa treenaamassa ja ohjelmassa oli Zeta, seuraaminen ja omatoimipisteellä luoksetuloa/noutoa/hyppynoutoa tms.
Zetassa käytiin läpi kävelyreittejä jotta miten se pitäisi itse kävellä. Tässä tuli hyvin ilmi ongelmat Yolan perusasennon kanssa, mitä nyt tällä hetkellä on :( Maasta/seisomasta mukaan seuraamaan lähtöjä ollaankin jo treenattu :)

Seuraaminen taasen oli jotain aivan kamalaa. Yola otti häiriötä aivan kaikesta, hetkittäin seurasi oikein kivasti mutta hetkittäin haahuili ihan mihin sattuu ja reagoi tällä kertaa aivan kaikkiin ääniin mitä ympärillä tapahtui ja kuului. Tähän tosin saattaa vaikuttaa tuo sen kynsi-saikkukin, virtaa meinaan on varastossa. Yllättävän hyvin Yola on kyennyt keskittymään tuolla vaikka kentällä saman aikaisesti pyöriikin monta koiraa tekemässä eri juttuja.

Omatoimipisteellä tehtiin luoksaria niin, että joku oli huutelemassa 'odota' ja muita käskyjä kun Yola oli tulossa luokse. Ekalla kerralla Yola katsoi treenikaveria ja vähän hidasti, mutta tuli kuitenkin hyvin loppuun asti. Toisella kerralla ei enää korvaansa lotkauttanut häiriökäskyille. Lisäksi treenattiin hyppyä, jossa se on nyt alkanut ennakoimaan ja lähtee paluuhyppyyn heti istu-käskyn jälkeen ilman erillistä käskyä. Täytynee palkata istumisesta jokunen kerta. Noudot taas näyttää olevan ihan ok mallilla.

Eli summa sum maarum.. otetaanpa ohjelmistoon seuraaminen ja perusasennot :D

* * * * * 

We have had little break of training because Yola broke her nail couple weeks ago. Thankfully nail recovered well and didn't get infection. So we didn't need the Vet and recovery was quick.

Last week we had obedience training and we have now some problems with healing. Damn! The reason might be that we haven't trained it at all lately and when trained I haven't demand so much. Now need to fix it, not nice! I hope I remember this for now on...
Otherwise she is working really nicely and we have started to work some new tricks too. I don't know what they are in english so I'm not going to explain :D      
      

3 kommenttia:

  1. Treenaa erikseen sitä tunnarikapulan pitoa. Eli ihan samalla tavalla kuin takaperin ketjutettua noutoa, mutta tunnarilla. Erikseen pitoja, nostoja, tuonteja jne. :) Kaikki koirat yleensä mälvää tunnarikapuloita, siksi sitä pitää erikseen treenata. :) Ja mälväämisestä palaute...

    VastaaPoista
  2. Juu, tää noutaminen ylipäätään on meillä tämmöinen pieni ikuisuusprojekti. Yola on alusta alkaen halunnut omia kaikki jutut itselleen ja ennemmin pinkonut karkuun kun tuonut mulle. Nykyään sentään jo tuo ja pureminenkin tavan kapulalla vähentynyt, mutta sama duuni jatkuu tunnarikapulalla :D Ei tuu tylsää ainakaan :P

    VastaaPoista
  3. Hahah, kuulostaa aika tutulta. ;) Hyvä siitä vielä tulee, mutta työtä se vaatii. :)

    VastaaPoista