28.4.2013

Viikonlopun kisariennot ja 0-voitto \o/

Vihdoinkin olemme päässeet takaisin agilitykinkereiden pariin.
Eilen juostiin Kirkkonummella 3 rataa Johanna Nybergin tuomaroina. Ensimmäinen agilityrata oli profiililtaan hyvin suora eli juostiin rataa päästä päähän kilpaa koiran kanssa. Kävin ennen ensimmäistä rataa Yolalle muistuttamassa kontaktit, ettei niistä tulla läpi. Kuinkas kävikään itse radalla? Pysähtyihän se nanosekunniksi ja itse antoi itselleen vapautuksen jatkaa rataa. Tästä toki seurasi se, että olin aivan liian jäljessä ja Yola sujahti väärään putkeen päähän joten radalta siis HYL.
Toinen rata oli myöskin agilityrata. Sama homma, kävin jo tuon ekan radan jälkeen heti muistuttamassa Harmaata noista kontakteista ja vielä ennen rataa. Eikä mitä, taas se tuli An läpi niin että heilahti. Muutoinkin kierrokset oli ihan kaakossa, joten keskeytin radan 3. esteen jälkeen -> HYL
Kolmas rata oli hyppäri ja se alkoikin lupaavasti. Jostain syystä itse jäin turhaan seisoskelemaan yhteen kohtaan ja sen seurauksena sitten tuli kielto seuraavalta putkelta ja ties mitä kaikkea muuta joten tältäkin radalta HYL.

Ei jäänyt Kirkkonummen kisoista paljon jälkipolville kerrottavaa..

Tänään jatkettiin urakointia Purinalla 3 radan verran, tuomarina Ritva Herrala. Täytyy heti kärkeen sanoa, että Ritvalla oli todella kivat radat! Sai tehdä valsseja ja persjättöjä ja muuta mukavaa eikä sitä ainaista suoraan juoksemista. Kuitenkin radat olivat tosi sujuvia eli joutui omiakin jalkoja liikuttamaan radoilla :D

Ensimmäinen agirata meni aika kivasti, Yola oli aika erilainen ohjata mitä eilen. Irtosi hyvin sinne minne pitikin. Se haki kepitkin hyvin, ainoa iso miinus, että kontaktit tultiin läpi taas ihan heittämällä. En nyt raaskinut näitä jäädä palauttelemaan, kun nollaa oltiin tehty siihen asti. Lopputulos oli aika täydellinen kontakteista huolimatta, sillä radalta ei tullut yhtään virhettä! Tuloksena siis meidän ensimmäinen yhteinen nolla <3 Tulos 0vp -13,49 sij. 1/?
Toinen rata oli myös agilityrata ja sekin sujui kontakteja lukuunottamatta aika kivasti. Jostain syystä Yola halusi väen väkisin hypätä keppien jälkeisen muurin takaakiertona :o Oma ohjaus ei ollut yhtään takaakiertoon viittaavaa. Myös uudelleen otettuna ja ihan kohti suoraan lähetettynä Yola lähti takaakiertoon. Taisi olla vasta neljäs kerta ennen kuin se suostui hyppäämään sen oikein päin ja silloinkin kääntyi muurilta väärään suuntaan. En keksi tähän muuta selitystä kuin sen että muurilta hypättiin suoraa seinää kohti ja käännyttiinkin vielä seinän puolelta takaisin päin. Olisiko ollut niin ettei Yola hahmottanut seinän etäisyyttä muurin takaa ja sen takia lähti tekemään sitä ihan hassusti. Tulos siis HYL.
Kolmas rata oli hyppyrata ja varsin vauhdikas tämäkin. Ihan hyvä rata tämäkin eikä tässä tullut mitään ihmeellisyyksiä matkan varrella. Pariin kohtaan vaihdoin lennossa ohjauskuviot (valssit persjätöiksi), mutta hyvin nuokin toimi. Tein itseasiassa saman muillakin radoilla...
Yhden riman Yola tässä vetäisi alas, joten tulokseksi 5vp -10,20, sij. 5/?

Yhteenvetona kisaviikonlopusta voisi todeta, että kisakontakteille tarttisi tehdä jotain...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti