23.9.2016

Syksyn kuulumisia



Yola matkalla Saanalle
Syksy on alkanut vauhdilla ja kesä on enää kaukainen muisto. Mukavimpana muistona tältä kesältä lienee taasen kolmen viikon reissu Lappiin. Tänäkin vuonna hyppäsimme äitin ja auton kanssa Helsingissä junaan, mutta Kolarin sijaan köröttelimmekin Rovaniemelle. Hiemanhan tuo yö meni torkkuessa kaikessa siinä metelissä, mutta on se vaan näppärää kun ei tarvitse itse ajaa. Aamulla kauppareissun jälkeen jatkoimme matkaa autolla kohti määränpäätä eli Äkäslompoloa, jossa oli myös tänä vuonna varattuna sama mökki kuin aina ennenkin. Hyväksi todettu, niin ei kannata vaihtaakaan :)

Mökiltä käsin teimme päiväretkiä lähiseudulle ja tutuksi tulikin mm. Ylläs, Keskinenlaki, Kesänki, Lainio, Kukas-, Kuer-, Särki- ja Keimiötunturit. Pisimmillään ajelin koirien kanssa päiväseltään käymään Kilpisjärvellä ja samalla reissulla valloitettiin myös Saana. Maisemat muuttuivat ihan erinäköisiksi Kaaresuvannosta eteenpäin, jo se oli sinällään hieno kokemus. Mutta Saanan päältä ne upeat maisemat vasta avautuivatkin, ei edes oikein tiennyt mihin suuntaan olisi katsellut! Kelit olisivat voineet olla toki paremmat, mutta loma on silti aina loma :) Ensi vuonna uudelleen! Tämän tekstin liitteenä olevat kuvat ovatkin kaikki Lapin reissulta.

Yengasta kuoriutui jälleen valokuvamalli :D
 
Saanalta maisemia :)
 
Toukokuun lopulla Yenga kävi tekemässä toisen kisastarttinsa Purinalla (nyk. Hurtta areena). Olin ilmoittanut sen ainoastaan hyppyradalle, mutta paikan päällä päätin kuitenkin ilmoittaa sen myös agilityradalle, koska siellä ei näyttänyt olevan keinua ollenkaan. Siinähän kävi sitten niin, että Yenga tempaisi 0-tuloksen ja 1. sijan melkein 5sek erolla toiseksi tulleeseen! Hyppäri sitten vähän levisikin käsiin :D
Kolmannet kisat sen kanssa kävimme nyt lomien jälkeen syyskuun alussa jälleen Purinalla, mutta tällä erää mopo lähti keulimaan ihan huolella ja keksipä se myös lähdöstä varastamisen jalon taidon.. Lisää treeniä siis vaan!


tyypit Kukastunturin päällä, taustalla Lainio


Oman seuran treeneissä Yola jatkaa valmennusryhmässä ja Yenga puolestaan Talenttiryhmässä. Oma kouluttaja'urakin' on tässä syksyn mittaan tullut korkattua oman seuran ryhmiä kouluttaen. Ihan hauskaahan tuo oli ja vielä olisi muutama kerta edessä.

Muuten syksyyn kuuluu hieman uusia tuulia. Aloitin itse opiskelemaan Rovaniemellä Lapin AMKissa metsätalousinsinöörin opintoja. Nyt on kaksi lähijaksoa  takana, muutamat verkkoluennut ja kamala kasa tehtäviä odottamassa tekemistä. Mielenkiintoista on ollut ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää :) Pohjoisen reissuja on siis tiedossa tässä tulevaisuudessa vähän useamminkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti